Huumemies riehui

http://www.iltalehti.fi/tampere/2009083010161705_te.shtml


Urheilija paiskoi pokaalinsa parvekkeelta
Sunnuntai 30.8.2009 klo 10.38

Humalainen perheriita sai oudon lopun Tampereella.

Nelikymppinen tamperelaismies oli nauttinut runsaasti alkoholia kotonaan Tammelassa lauantaina, kun miehen ja tämän puolison välille kehkeytyi sanaharkkaa hieman ennen kello seitsemää.

Alaston mies paineli suutuspäissään kerrostalon toisessa kerroksessa sijainneen asuntonsa parvekkeelle, missä hän säilytti noin viittäkymmentä amatööriurheilukisoista pokkaamansa palkintopokaalia.

Parvekkeen alla oli parkissa asukkaiden autoja, joita mies alkoi paiskoa pokaaleillaan. Neljä autoon tuli isoja lommoja ja yhden takalasi hajosi pirstaleiksi. Mies satutti riehuessaan päänsä, ja hänet vietiin ensiavun kautta putkaan.

Aikaisemmin poliisille tuntematonta miestä epäillään vahingonteosta. Vahinkojen arvo nousee poliisin arvion mukaan tuhansiin euroihin.
2210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo on ihan arkea tuossa alkoholihuumeporukassa. Veri, oksennus, paska ja virtsa lentää, ja nyt myös pokaalit.

Hyvä meininki. Oikeisto kiittää.

Äänestä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009083010161921_uu.shtml


Mies ampui kohti poliiseja Urjalassa
Sunnuntai 30.8.2009 klo 13.08 (päivitetty klo 17.16)

Päihtyneen miehen ammuskeluharjoitukset veivät tämän poliisin käsiin Urjalassa eteläisellä Pirkanmaalla.

Ennen kiinni joutumistaan mies ampui kohti poliiseja. Kukaan ei loukkaantunut, mutta tapausta tutkitaan murhan yrityksenä.

- Yksi neljästä poliisista oli suurimmassa vaarassa. Luodit ovat menneet läheltä, mutta ohi, kertoo rikoskomisario Eero Marttila keskusrikospoliisin Tampereen yksiköstä.

Marttilan mukaan tapahtumasarja alkoi lauantaina alkuillasta. Maaseudulla yksikseen asuva, hieman yli 60-vuotias mies ryhtyi pihaltaan ammuskelemaan viereiselle pellolle päin.

- Vaikuttaa siltä, että hän ammuskeli tarkkuutta ja tähtäsi johonkin kiveen tai sen kaltaiseen kohteeseen. Lähistöllä asuvat tai liikkuvat ihmiset kiinnittivät ampumiseen huomiota, kertoo Marttila.

Poliisien ehtiessä paikalle mies oli jo lopettanut itsekseen ammuskelun. Hän tähtäsi kuitenkin kohti poliiseja ja ampui 6-7 laukausta. Poliisi ei käyttänyt asetta.

Epäilty lähti taksin kyydissä

Paikalle lähetettyjen neljän poliisin voimin ei aseen kanssa heilunutta miestä saatu kiinni heti pihalla. Mies lähti matkaan jo aiemmin tilaamansa taksin kyydissä. Poliisi tavoitti kuitenkin taksin pian ja otti miehen kiinni.

Ampujan talosta löytyi viisi luvallista ja yksi luvaton ase. Suurin osa niistä on metsästysaseita. Yksi on pistooli, jota mies Marttilan tietojen mukaan käytti poliiseja vastaan.

- Mitä ilmeisimmin mies tiesi, että hän on poliisien kanssa tekemisissä, toteaa Marttila. Pelkkä pellolle päin ammuskelu olisi Marttilan mukaan johtanut todennäköisesti aselupien perumiseen, mutta tuskin muihin seuraamuksiin.

Ampuminen tutkitaan kuitenkin murhan yrityksenä, kun kohteena on virantoimituksessa oleva poliisia.

- Kyllähän poliisi aseeseen törmää usein, mutta kovin tavallista ei ole, että se päättyy poliisia kohti ampumiseen. Yleensä tilanteet laukeavat muulla tavoin, kertoo Marttila.

Epäilty on pidätettynä Tampereella. Marttilan mukaan tutkinta oli vielä sunnuntaina melko alkuvaiheessaan, koska miestä ei päihtymyksensä vuoksi voitu kuulustella kovin pian.

STT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukijakki kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/tampere/2009083010161705_te.shtml


Urheilija paiskoi pokaalinsa parvekkeelta
Sunnuntai 30.8.2009 klo 10.38

Humalainen perheriita sai oudon lopun Tampereella.

Nelikymppinen tamperelaismies oli nauttinut runsaasti alkoholia kotonaan Tammelassa lauantaina, kun miehen ja tämän puolison välille kehkeytyi sanaharkkaa hieman ennen kello seitsemää.

Alaston mies paineli suutuspäissään kerrostalon toisessa kerroksessa sijainneen asuntonsa parvekkeelle, missä hän säilytti noin viittäkymmentä amatööriurheilukisoista pokkaamansa palkintopokaalia.

Parvekkeen alla oli parkissa asukkaiden autoja, joita mies alkoi paiskoa pokaaleillaan. Neljä autoon tuli isoja lommoja ja yhden takalasi hajosi pirstaleiksi. Mies satutti riehuessaan päänsä, ja hänet vietiin ensiavun kautta putkaan.

Aikaisemmin poliisille tuntematonta miestä epäillään vahingonteosta. Vahinkojen arvo nousee poliisin arvion mukaan tuhansiin euroihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu