Onko tämä

Kun minusta tuntuu tai jollakin tavalla yhdistän aina jonkin asian siten, ettäkö se koskettaisi minua tai että minä olisin tavalla taikka seitsämännellä jonkin asian alullepanija. Mikäli esim. kirjoitan tähän viestin, niin minusta tuntuu siltä, että kirjoituksistani nousee jokin julkinen juttu.
7118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onhan se.

Äänestä
  • Sanomisistani nousee jokin häly.

    Äänestä

  • Oikeasti kirjoitti:

    Sanomisistani nousee jokin häly.

    Just luin Ilta-Sanomista susta jonkun jutun, siellä oli sun kuva ja siinä kerrottiin, että sä kirjoittelet juttuja nettiin.

    Äänestä

  • näin äsken kirjoitti:

    Just luin Ilta-Sanomista susta jonkun jutun, siellä oli sun kuva ja siinä kerrottiin, että sä kirjoittelet juttuja nettiin.

    Sinne Ilta-Sanomiin.

    Äänestä

määrittelemiseksi. Ihmisellä voi olla kaikenlaisia outoja ajatuksia ja kuvitelmia - myös ihan harhaisia - ilman, että hänellä silti olisi skitsofreniaa. Toisaalta skitsofreniaan liittyy usein ennen varsinaista puhkeamista jopa vuosienkin ennakko-oireita, joiden varhainen tunnistaminen ja hoitaminen auttaa ehkäisemään varsinaisen sairauden puhkeamisen.

Et sinä ainakaan menetä mitään siinä, jos käyt kertomassa lääkärille noista tuntemuksistasi. Mahdollinen alttiutesi skitsofreniaan sairastumiseen pystytään selvittämään, ja sairastumista pystytään myös ehkäisemään, kun tartutaan ajoissa tuumasta toimeen.

Äänestä
  • Tuli näkyviin samanlainen nimimerkki kuin aloittajalla. Minä siis olen Mirri57, mutten pääse kirjautumaan jonkin huoltokatkoksen vuoksi.

    Äänestä

  • Kun käy hieman ulkona kaupoissa jne.. Olen huomannut joidenkin ihmisten käyttäytymisen viittaavan siihen, että ovat "blogejani" lukeneet ja vihjanneet, että mene hoitoon. Ovat sitä mieltä, että istun yksin pimeässä juomassa kaljaa. Olen sitäkin tehnyt ja mielummin kuin huonossa seurassa. Ehkä työttömän elämänrytmi ja mahdollisuudet elää on hieman erinlaisia kuin rikkaan työssäkäyvän lääkärin. Ei tule istuttua päivät toimistossa ja mentyä terassille siiderilla taikka lähikauppaan klo 16.15-17.30 välisenä aikana. Kauppaan voi mennä päivällä kun ei ole ruuhkaa ja baaritkin ovat limpparitasolla ja suljettunakin tupakkakiellon aikana. Toisin sanoae olen nähtävästi liian vähän esillä aivan kuten olisin esillä tottunut olemaan.

    Mikäli käyttäytyisin kuin edellämainitut toimistohiiret, niin toden-näköisesti minäkin lähettäisin lataukseen ajankulukseni ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Skitsofreniaa kirjoitti:

Kun minusta tuntuu tai jollakin tavalla yhdistän aina jonkin asian siten, ettäkö se koskettaisi minua tai että minä olisin tavalla taikka seitsämännellä jonkin asian alullepanija. Mikäli esim. kirjoitan tähän viestin, niin minusta tuntuu siltä, että kirjoituksistani nousee jokin julkinen juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu