Kaikki joutui häätöäänestykseen.

No tämä oli jotenkin arvattavaa, koska yleisöäänestystä ei ole avattu.
11537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

homokammoinen "tosimies"-neiti lentää pihalle kuin leppäkeihäs!

Äänestä
  • ja mässäilyn, että turha viisastella. Aso on hyvä ja hauska tyyppi, eikä todellakaan homokammoinen. Hyvää pataa jokaisen talon homon/biin kanssa.

    :)

    Äänestä

Itse veikkaan, että äänestys alkaa suorassa Talk Show lähetyksessä ja tulee porukkalla kiire äänestää tunnin ajan.

Äänestä
  • ÄÄnestykset on ohjelman rahasampo, joten tämän on pakko olla vain tämäkerta.

    Äänestä

En usko että ketään lähtee. Hämäykseksi vain joutuivat pakata, ja ensi viikon tehtävää varten...

Äänestä
  • Tuskin slummit saavat edes ottaa kaikkia vaatteitaan pihalle mukaan ensi viikolla. Eipä taida olla edes sisätiloja missä kamppeitaan säilyttelevät. Itse myös toivon että äänestys olisi lähetyksen aikana ja ajan ja Tuija hermopääte lähtisi talosta.

    Äänestä

Nimeämiset on kuitenkin talossa suoritettu, mutta taitaa olla feikki koko nimeämiset tällä viikolla.

Äänestä
  • sanottu, että olisivat nimenneet.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    sanottu, että olisivat nimenneet.

    Big Brother Talk Show

    Sub Klo: 21.00 Pvm: 30.08.2009

    Vappu Pimiän johdolla äänestetään yksi asukas talosta ulos.

    Äänestä

  • telkku .com kirjoitti:

    Big Brother Talk Show

    Sub Klo: 21.00 Pvm: 30.08.2009

    Vappu Pimiän johdolla äänestetään yksi asukas talosta ulos.

    ovat niin mukavia! Minnan ja Tuijan tissinesittelyt ja Lotan napinat välillä vähän ärsyttää, mutta kukaan ei tuolla ole tahallaan ilkeä eikä ansaitse tulla äänestetyksi pois.

    Äänestä

  • nuo kaikki kirjoitti:

    ovat niin mukavia! Minnan ja Tuijan tissinesittelyt ja Lotan napinat välillä vähän ärsyttää, mutta kukaan ei tuolla ole tahallaan ilkeä eikä ansaitse tulla äänestetyksi pois.

    tänään vielä lähde:
    Big Brother Talk Show tänään klo 21.00 Subilla!
    Vappu Pimiä juontaa suoran Big Brother Talk Show'n sunnuntaina klo 21-22.30. Talk Showssa paljastetaan tänään ensi viikolla tapahtuvan BB-talon kahtiajaon säännöt sekä käydään läpi asukkaiden romantiikan ja juhlien täytteinen viikko.

    Älä jätä tätä väliin, vaan katso suora Big Brother Talk Show klo 21.00 Subilta!

    Lue myös lisää uudistuneesta BB Extrasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikki pakkaa. kirjoitti:

No tämä oli jotenkin arvattavaa, koska yleisöäänestystä ei ole avattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu