Avioliitto

Kysyisin seuraavaa avioliitosta siinä elävissä ja tietävistä pareista, ikään katsomatta.

Onko oikein, että olkoon sitten kumpi osapuoli kyseessä tahansa, elää ilman seksiä toisen kieltäydyttyä ja ennenkaikkea syytä ilmoittamatta, ettei suostu seksiin.
Tiedän erään avioparin, jonka uskossa oleva mies elää "kulissiliitossaan" vaimonsa kieltäytyessä yhteisestä oikeasta avioliitto-elämästä. Eli ei seksiä, ei rakkautta, ei hellyyttä mutta tämä kunnioittamani mies elää lasten ja lasten lastensa tähden, ettei he jää ilman ukkia, jos sen voi näin sanoa. Todella miehen teko, kun hän ajattelee muita sukulaisiaan ja itse tosin kärsii vaimonsa luonteesta. Ja tunnen tämän miehen, on ihan kunnollinen ja fiksu ihminen. Minun muutkaan ystäväni eivät ymmärrä, miksi hän ei eroa, sillä kyllähän sinkkuja on, vaikka kuinka paljon ja varsinkin tämän näköiselle ja käytöksiselle
miehelle löytyy häntäkin rakastava nainen/puoliso.
12393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tuo uutta ole,itse elelen aivan samanlaisessa liitossa jossa ei vällyjen alla vipise kuin n.3-5 kertaa vuodessa,jos oikein yritän,nyt olen lopettanut sen yrittämisenkin,hellyyttä meillä ei saa kuin kissa,sitä kyllä silitellään ja paijataan tuntikausia,minulle enimmäkseen tiuskitaan ja melkopaljon myös lapsille,haluan pitää kodin kokonaisena lasten takia,koska mitään isompia riitelyjä meillä ei ole,ei auta kun sopeutua,vaikka kyllä se hellyys ja kosketus välillä kivalta tuntuisi,katsotaan sitten kun lapset ovat isoja ja jos elonpäiviä ja terveyttä itsellä riittää niin etsinkö sitten hellempää kaunotarta vierelle.

Äänestä
  • Ymmärrän toki että miettii niitä lapsia ensimmäisenä mutta eikö se sinun pahaolo heijastu lapsiin ja heidän kasvamiseen.
    Ja puolisosi tuiskiminen vaikuttaa myös paljon vaikkei sitä heti huomaa.
    Kannattaisikohan ottaa "vapaata" lapsista ja istua keskustelemaan puolisosi kanssa asiasta kunnolla.

    Puhun nimittäin kokemuksesta. Oma elämäni meni noin että elimme kuin sisko ja veli monta vuotta ja lopulta olin niin kiukkuinen ja pahalla päällä että sen sai tutaa myös lapseni.
    Järki voitti minulla lopultakin ja muutimme erilleen.
    Olemme tyytyväisiä ratkaisuun ja lapseni kanssa jutellessa asioista hänkin sanonut että äiti olet paljon kivempi kuin silloin ennen.

    Eli huono liitto heijastuu myös niihin lapsiin ja onko oma elämäsi elettävä niin että kunhan toisilla on hyvä ja ehkä sitten kun lapset vanhempia.
    Ja jos terveyttä itsellä, entä jos näin ei enää ole vaan sairastut ja et kerkeäkään nauttia siitä elämästä josta haaveilit ja odotit?

    Äänestä

  • minä tuollaista kirjoitti:

    Ymmärrän toki että miettii niitä lapsia ensimmäisenä mutta eikö se sinun pahaolo heijastu lapsiin ja heidän kasvamiseen.
    Ja puolisosi tuiskiminen vaikuttaa myös paljon vaikkei sitä heti huomaa.
    Kannattaisikohan ottaa "vapaata" lapsista ja istua keskustelemaan puolisosi kanssa asiasta kunnolla.

    Puhun nimittäin kokemuksesta. Oma elämäni meni noin että elimme kuin sisko ja veli monta vuotta ja lopulta olin niin kiukkuinen ja pahalla päällä että sen sai tutaa myös lapseni.
    Järki voitti minulla lopultakin ja muutimme erilleen.
    Olemme tyytyväisiä ratkaisuun ja lapseni kanssa jutellessa asioista hänkin sanonut että äiti olet paljon kivempi kuin silloin ennen.

    Eli huono liitto heijastuu myös niihin lapsiin ja onko oma elämäsi elettävä niin että kunhan toisilla on hyvä ja ehkä sitten kun lapset vanhempia.
    Ja jos terveyttä itsellä, entä jos näin ei enää ole vaan sairastut ja et kerkeäkään nauttia siitä elämästä josta haaveilit ja odotit?

    Meillä ei keskustelusta tule yhtään mitään,minä pyöritän taloutta ja hoitelen lapset,heille vaatteet,ruoat,koulut,neuvolat,lääkärit ja olen töistä poissa kun he sairastavat,mutta kun vaimo jostakin asiasta (ja niitä on paljon)suuttuu tai vetää "porot sieraimiin"niin alkaa uhkailu erolla ja lasten viemisellä ja lasten kanssa muuttamisella toiselle paikkakunnalle,koska se on minun syytäni kun lapset ovat enempi kiintyny minuun,mistäköhän syystä...noh jospa se oikeudenmukaisuus joskus toteutuu,nyt mennään näillä tossuilla joskus toiste toisilla,vai ollaanko ihan niiden alla. Toisaalta kumma asia sekin kun minussa ei ole kuin vikoja,onhan niitäkin,mutta ei kai nyt kaikki lie minukaan syytä. Ei se oo aina heleppoo tää akan pito.

    Äänestä

  • se veli kirjoitti:

    Mittees työ otatte semmosia akkoja, jotka ovat tuommosia narsisteja. Pittää kahtoo kenen kaa männöö sänkyy muhinoimaan. Minäpä en männykkää sänkyy ensimmäiseksi,vaan katon ensin onko naisella peässä pitämistä. Kaikekarvasia hepsankeikkoja on nykyäänkin tarjolla. Myöpä tustustiini vanaha-aikasesti yläpeän kautta ja nyt on soanu nussie ihan mielimeärin.

    noin huonosti ettei keskustella voi niin ota ero ja muuta pois lasten kanssa tai ilman.
    Tee sinä se ratkaisu äläkä kuuntele vaimosi uhkailuja enää.
    Pilaat vain oman ja lastenkin elämän jos pitkität asiaa.

    Mitäs se vaimosi muuten tekee? Jos ei mistään huolehdi. Kai nyt sentään jotain vai istuuko kotona ja odottaa valmista?

    Äänestä

  • Yks aviomies kirjoitti:

    Mittees työ otatte semmosia akkoja, jotka ovat tuommosia narsisteja. Pittää kahtoo kenen kaa männöö sänkyy muhinoimaan. Minäpä en männykkää sänkyy ensimmäiseksi,vaan katon ensin onko naisella peässä pitämistä. Kaikekarvasia hepsankeikkoja on nykyäänkin tarjolla. Myöpä tustustiini vanaha-aikasesti yläpeän kautta ja nyt on soanu nussie ihan mielimeärin.

    Hyvinpä olet valinnut eukon, joka ei ole ollenkaan muuttunut vuosiin/vuosikymmeniin. Miten muuten katsoit, ettei eukko muutu tuona aikana? Hampaistako vai kavioista? Ahvenestako ennustit vai sammakosta? Tuskin sitä nyt toisen käytöstä ohjataan "katsomalla", että onko "peässä pitämistä". Sama, tutustuuko yläpeän tahi alapeän kautta.

    Ihminen muuttuu ja jos ei olisi muuttunut, niin luolassahan sitä vielä asuttaisiin.

    Äänestä

On se tuo seksi melkosen yliarvostettua puuhaa. Taitaapi olla vain telvision ja muiden medioitten aikaansaapaa painetta kansalaisia kohtaan. Pitäis olla kaunis, nuori ja rohkea ja olla niin tyrkyllä ja seksikäs jotta. Media on pullollaan vinkkejä ja kikkoja, että kuinka saat sen kaverisi syttymään ja kestämään kauan. On aina vain in olla seksikäs. Vaatteet on seksikkäitä, kuten vartalot (nuoret ja kauniit), ilmeet seksikkäitä, musiikki rytkytyksineen, harrastukset, autot, jopa mediaseksikkyydestäkin puhutaan.
Et ole mitään, jos et flirttaile, kutmuile tahi muuten todista muille, että vipinää ja pölinää on, peiton alla, autossa, luonnossa jne. Myös netit, lehdet ja muutkin tuutit on täynnä parinmuodostus-sivuja ja oppaita törröhuulisine, yksinäisine nuorineen.
Seksi on kuin alkoholi; siihen voip jäädä koukkuun ja se tuhoaa perheitä. Varokaa sitä.

Äänestä
  • monta on vaivaa minullakin mutta viimeiseksi luopuisin seksimaniastani.

    Äänestä

Ronkelit runkkaa. 8)

Äänestä

Ei liity suoraan tarinaasi, mutta kerronpa yhdestä tapauksesta:
Eräs tuntemani puolituttu naishenkilö alkoi muuttua jotenkin takakireäksi ja ilottomaksi. Ei hän minulle suoraan syytä muuttumiseensa kertonut, mutta nainen kyllä osaa päätellä syyt. Sitten sainkin varmistuksen ns. luotettavalta taholta. Ärtyisän naisen mies oli ollut suhteessa jonkun aikaa, mutta jäänyt sitten rysän päältä kiinni.
Avioeroa ei tullut, selityksenä varmaankin lapset ja ehken julkinen häpeä. Ryhdyttiin pitämään kulissiavioliittoa ja näyttelemään onnellista perhettä. Molemmat liikkuvat kuitenkin työpaikoillaan, kaupungin kadulla ja kaupoissa naamat mutkalla ja omissa liemissään kiehuen. Avioliitosta tuli pakkopullaa ja molemmat puolisot ovat vihaisia, kuka nyt millekin.
Heistä aistii kytevän vihan ja katkeruuden elämälle. Siitä ei ole tietoa, että onko asiat selvitelty vastapuolen kanssa, mutta jos ei ole, niin olisikohan syytä??? Edes jonkinlainen yhteydenotto tahi kontakti vastapuoleen voisi tuoda hyvinkin suuren helpotuksen elämään, jos vain ei pelkää heittäytyä esille. Samanlaisia ajatuksia on varmaankin siellä vastapuolella, jos kyseessä on vastapuolellakin pariskunta. Selityksen saaminen vain yhdeltä osapuolelta lienee melkoisen yksipuolista. Pettäjäaviomies ei liene niitä luotettavampia tarinankertojia.
Tiedän tapauksia, joissa tuttavat pariskunnat ovat yhteisissä illanvietoissaan maksaneet "potut pottuina" siinä samalla ja asia on, jos ei nyt ihan unohdettu, niin ainakin saanut tasapuolisen kohtelun. Ehkäpä moinen kanssakäyminen olisi kuitattu silloin vain naurahduksella ja nololla hymyllä, mutta tilanne olisi kuitenkin ollut tasapuolinen. Parempi kuitenkin sekin, kuin elinikäinen katkeruus ja kauna.

Äänestä
  • Parinvaihto ihan ok, yksipuolinen puuhastelu ei.

    Äänestä

  • En tosiaankaan ole ollut "ilman"vaikka kotona asuukin jalat ristissä makaava pihtari,olen kuitenkin sen näköinen ja tapainen että ei naiset ole unohtaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lupaukset kirjoitti:

Kysyisin seuraavaa avioliitosta siinä elävissä ja tietävistä pareista, ikään katsomatta.

Onko oikein, että olkoon sitten kumpi osapuoli kyseessä tahansa, elää ilman seksiä toisen kieltäydyttyä ja ennenkaikkea syytä ilmoittamatta, ettei suostu seksiin.
Tiedän erään avioparin, jonka uskossa oleva mies elää "kulissiliitossaan" vaimonsa kieltäytyessä yhteisestä oikeasta avioliitto-elämästä. Eli ei seksiä, ei rakkautta, ei hellyyttä mutta tämä kunnioittamani mies elää lasten ja lasten lastensa tähden, ettei he jää ilman ukkia, jos sen voi näin sanoa. Todella miehen teko, kun hän ajattelee muita sukulaisiaan ja itse tosin kärsii vaimonsa luonteesta. Ja tunnen tämän miehen, on ihan kunnollinen ja fiksu ihminen. Minun muutkaan ystäväni eivät ymmärrä, miksi hän ei eroa, sillä kyllähän sinkkuja on, vaikka kuinka paljon ja varsinkin tämän näköiselle ja käytöksiselle
miehelle löytyy häntäkin rakastava nainen/puoliso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu