Sitruunat

Aloin laittamaan tuossa 2päivää sitten sitruunaa iholle luettuani paljon positiivisista vaikutuksista. Ekana iltana pesin kasvot, laitoin levitin tuoreesta sitruunasta puristettua mehua kasvoille ja annoin olla noin tunnint-2, jonka jälkeen kuivumisen takia levitin kosteusvoiteen ja menin nukkumaan.

Tokana iltana levitin sitruunan noin 20minuutiksi kasvoille, pesin pois ja laitoin kosteusvoiteen.

Molempina aamuina suun ympärille ilmestyi pienen pieniä valkopäivä, 1:10 neulan pään kokoisia, ei kipeitä melkein tuntumattomia. Mietinkin että johtuuko tuo allergisesta reaktiosta, liian voimakkaasta aineesta, "paranemisesta" vai mistä?

Samoin että auttaisiko jos laimentaa sitruunaa vedellä ja koittaa vielä vai pitäisikö vain hylätä huonona ideana :S

Kokemuksia?
2243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensimmäisen kerran ku mä aloin käyttää sitruunaa innostuin vähän liikaa... pesin naaman ja kuivasin ja sitten pistin tuoretta sitruunan mehua kasvoille ja jätin muutamaksi tunniksi... sen jälkeen pesin pois, näin kun tein niin aika pian mulla oli sellasta pientä allergisen näköstä näppylää koko naama täynnä, uskon että oli liian vahvaa ainetta. Unohdin sitruunan sit vähäks aikaa, mut luettuani juttuja uudestaan päätin kokeilla, tällä kertaa pesin naaman ja en kuivannu sitä vaan jätin märäks... sit siihen sitruunaa päälle ja ihan vaan hetken iholla, sit pesin heti pois ja huomasin et se todella vaikutti valkopäihin... piti ne poissa ja kasvot näytti jotenki paljon paremmilta. Nyt pari päivää sit kokeilin et pesin taas naaman ja pistin vaan arpien ja finnien päällä ja annoin olla taas pari tuntii ja heti tuli taas sitä ihottuman näköstä... seuraavana päivänä pesinki sit ihan minuutin päästä taas pois ja se allerginen reaktio meni ohi. Uskon et se on ihan kiinni sun naamasta... jos on liian vahvaa ni älä pidä niin pitkään naamalla ja kannattaa varmaan pestä pois, luulen et on ehkä liian vahvaa jättää iholle yöksi. Ei tarvii lopettaa kokeiluu mut tee se sun ihon ehdoilla... pidä ens vähemmän aikaa ja pese pois ja kato miltä sit näyttää...

Äänestä
  • jooh täytynee koittaa uudestaan :D, just tommoselta allergiselta reaktiolta se vaikutti, nyt parin päivän pääst valkopäät kadonnu jälkiä jättämättä.

    kiitos vastauksesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfff kirjoitti:

Aloin laittamaan tuossa 2päivää sitten sitruunaa iholle luettuani paljon positiivisista vaikutuksista. Ekana iltana pesin kasvot, laitoin levitin tuoreesta sitruunasta puristettua mehua kasvoille ja annoin olla noin tunnint-2, jonka jälkeen kuivumisen takia levitin kosteusvoiteen ja menin nukkumaan.

Tokana iltana levitin sitruunan noin 20minuutiksi kasvoille, pesin pois ja laitoin kosteusvoiteen.

Molempina aamuina suun ympärille ilmestyi pienen pieniä valkopäivä, 1:10 neulan pään kokoisia, ei kipeitä melkein tuntumattomia. Mietinkin että johtuuko tuo allergisesta reaktiosta, liian voimakkaasta aineesta, "paranemisesta" vai mistä?

Samoin että auttaisiko jos laimentaa sitruunaa vedellä ja koittaa vielä vai pitäisikö vain hylätä huonona ideana :S

Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu