On tietysti hyvä, että heillekin on jokin kanava, mutta ihmetyttää, koska tällaista sikahumalassa kirjoitettua tekstiä syydetään eetteriin kuukaudesta toiseen Kaustisen logon alla. Todella huonoa mainosta Kaustiselle! Käykääpä jonkin muun kunnan sivuilla! Siellä otetaan kantaa todellisiin ongelmiin. Netti on todella paljon käytetty foorumi nykyään. Itse haen tarpeen tullen sisäpiiritietoa näiltä Suomi24-sivuilta, kuntien sivujen sijaan. Olisiko Kaustisen sosiaalitoimessa tai seurakunnan kappalaisissa valmiutta irrottautua rutiineistaan ja kohdata tällä kanavalla näitä kaustislaisia, joille tämä on jonkinlainen rippituoli?
Kaustisen syrjäytyneet
Kaikki täällä?
1
432
Vastaukset
- tosi merkilliset
kirjoitukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743415Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1041720Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2121333- 731323
- 621174
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991097Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521039- 63991
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18863- 42847