vähäinen kävijämäärä? Hieno ilotulituskin oli paukkunut vähäiselle yleisölle eilen (perheenjäsenen kertomaa). Itse arvailisin näin:
1. Tanssikansa on kovin valikoivaa musiikin suhteen: vaihtelevaa ja tietysti tanssittavaa musiikkia soittavat yhtyeet vetävät eniten.
2. Pienessä Suomessa kiertävät koko ajan samat esiintyjät. Kukaan ei jaksa sadatta kertaa samoja nimiä.
3. Varkauden tanssiseuralaiset tanssivat vain keskenään. Tanssista on tullut liian "vakava" harrastus.
4. Lama? Rahaa palaa, mutta huvittelu maksaa.
5. Vaihtuva henkilökunta (kesänuoria?). Missä on karaokevetäjä Jari?? :-)
Paikka on kesällä tosi kaunis ja pimenevinä loppukesän iltoina upeasti valaistu. Come on!
Mistä johtuu
Tulenliekin
1
370
Vastaukset
Tanssipaikan omistaja kuuntelee liikaa juuri näitä Tanssin harrastajia. Siksi siellä soittaa nämä jo aikansa jättäneet kuten korsuorkesteri jne. Onneksi nyt on pientä laadun kohotuksen merkkiä kun uusin tangokuningas on tulossa. Viimevuoden se jätti väliin liekkö säästösyistä vai siksi kun se esittää myös kuunneltavaa ei pelkästään tanssittavaa. Hyvä esimerkki oli Yö yhtye, tupa oli aivan täynnä muttei yhtään tanssinharrastajaa. Omistajan kannattaa miettiä sitä mistä ne eurot tulee. Karaoke levyjenkin suhteen nykyään mennään nopeasti eteenpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1446232Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1933864- 312741
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4782740- 2012365
- 1852033
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1341495- 581314
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371294Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891064