Mikä on sellaisen ihmisen arvo ja arvostus joka ei osaa/tajua pyytää anteeksi tai kiittää. Mun arvostuksessa nolla. vtuttaa. 50 v. eikä tajua että on loukannu ja ollu ilkeä. voi pkele
Olenko katkera
en mutta vihainen
11909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin.
Ota puheeksi. Nätisti ja kiroilematta.
onko tämä katkeruutta vai alakuloa,mutta olen huomannut viime aikoina useasti omien lasteni taholta,että sana KIITOS ei kuulu heidän sanavarastoonsa. Joo,itse olen heidät kasvattanut.Kyseessä kuitenkin jo aikuiset ihmiset,joilla pitäisi olla käytössä ihan omat aivot ja ajatukset. Itse osaan kiittää heitä tarvittaessa.
Masentavaa,kun autan pyydettäessä (jopa rahallisestikin joskus),teen pieniä ja suurempiakin palveluksia (siivous,vaatteiden korjaus,lasten hoito yms),vien "lämpimäisiä",kiitos sanaa ei kuulu.Esittämäni luettelo kuulostaa siltä,että suorastaan kerjään kiitollisuutta heidän taholtaan,mutta siitä ei ole kysymys vaan auttamisesta silloin tällöin.
Tuntuu,että he ottavat palvelukset itsestään selvyytenä eivätkä anna arvoa niille. Olen mm. nuorimmalle (20 ) lapselleni sanonut,että KIITOS on pieni sana,mutta sillä on suuri vaikutus.Ei tainnut "viesti"mennä perille.
Olen useasti ajatellut ottaa asian puheeksi heidän kanssaan,mutta en tiedä kuinka sen tekisin asiallisesti.
on kai sellaista. Äiti on se kallio, kestää mitä vaan ? Sitä ei edes kyseenalaista, tulee pidettyä itsestäänselvyytenä niin montaa asiaa. Kaikki meihin kehittyneet viat tarvitsevat synnyttäjäkseen äidin: minun vikani -minun äitini, äitini viat hänen äitinsä.. Oletko koskaan lukenut Eeva Kilven runoja äidistä, äitiydestä ja oli paljon muutakin raadollisen osuvaa ihmiselämästä . Vahingossa sattui kerran käsiini Kilven runokirja- pani ajattelemaan, ,näin lapsen kannalta kommentoin. Olet varmaan ns vahva ihminen/äiti.
Olet aivan oikeassa,olen ns.vahva persoona.Varmaan osa katkeruudestani kohdistuukin itseeni,kun olen antanut lapsilleni "väärän" kuvan itsestäni. Oli kiva saada kannanotto "lapsen" esittämänä.Täytyypä etsiä Kilven kirja käsiini ja lukea.
Autoin lapseni perhettä ja hän kiitteli vuolaasti, kyllä se tuntui että olen vieras jota kiitellään. Jotenkin ennen pidin ihan luontevana että autan eikä erikseen kiitellä, mutta nyt se tuntui että olen vieraantunut heidän perheestään enkä kuulu enää heidän lähipiiriin. Sen jälkeen en enää olekaan tehnyt mitään ellei ole pyydetty. Ja pyyntöjä ei ole tullut.
Elämä ei ole reilua eikä ihmiset tasaveroisia. Yksiä arvostetaan paljon vähemmästä syystä kuin toisia. Karma on mitä on.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.
Ihmiset jotka eivät tajua kiittää tai arvostaa on hyvä jättää oman onnensa nojaan. Kyllä he halutessaan ottavat yhteyttä. Pyytäessään jotain, voi AINA kieltvytyä. Oli syytä tai ei.
Minä en anna enää kenellekään mitään jos en ensimmäisestä kerrasta ole saanut kiitosta.Oli se sitten minun aikaani, tunteitani, rahojani tai lahjojani.
Ellei niitä arvosteta, miksi antaisin enää mitään? On niin paljon yksinkertaisempaa ja hauskempaa valita saavan kohde sitä todella arvostavista ihmisistä. Heitäkin kun on olemassa ! :)
Tuota samaa olen ihmetellyt.Liikkuessa ruuhkissa esim kaupoissa,monet tyrkkivät toisia ohittaessaan,eikä edes sitä sorry sanaa kuulu.Itselläni se anteeksi tulee ihan herkästi.Kiitos sana on monille tosi vaikea.Kukkia tai lahjan kun antaa ei sanota kiitos.Suututtaa sellaiset typerykset.
Sellaiset asiat kuten kiitos ja anteeksi opitaan jo lapsena kotoa.Näitä kiittämättömiä ihmisiä on kyllä.Ostin kerran ns. ystävälleni syntymäpv lahjaksi tunnettujen suomalaisten laulajien CDn.Syntymäpv sankari kiljaisi kun onnittelin ja annoin lahjan,että minä en voi sietää noita laulajia.Sellainen kiitos!!!Hän osti paljon monenlaisia levyjä,joten ihmettelin mielessäni.Ei ole musiikki-ihminen muuten kuin kuuntelee.