Olen kahden lapsen nuori vl äiti. En ole aiemmin lukenut tätä palstaa, löysin sen juuri. se miksi kirjoitin.... mielestäni tämä on mainio tapa tuoda tervettä kritiikkiä meikäläisyydestä, sillä mielestäni sitä tarvitaan. Tosin luulen että minut tuomitaan mielipiteideni takiahelposti ei-meikläiseksi, itseasiassa olen miettinyt kieltämistä useampaan kertaan, yhteisön syrjiminen kuitenkin pelotaa....
Minä en hyväksy varauksettomasti ehkäisyn kieltämistä, olen itsekäs ja haluan ajatella itseäni. Lasteni ikäero on n.1,5v ja minulle oli todella kova paikka tulla niin pian uudestaan raskaaksi, kun edellinenkin oli vielä ihan vauva. Etunani on kuitenkin erittäin ihana aviomies, joka hoitaa vähintään puolet kotitöistä, näin ei aina ole. Nykyään käytämme ehkäisyä, haluan lisää lapsia, mutta en nyt, mielenterveyteni ei yksin kertaisesti kestä sitä. Haluan ajatella nykyisiä lapsiani ja heidän etujaan. Tämä on todella rohkea veto, mutta väitän että 90 prosenttia meikäläisistä äideistä kärsii jonkinlaisesta ahdistuksesta lapsi-asioissa. Äitejä ei todellakaan ajatella, eivät he uskalla ajatella edes itse itseään, yhteisön pinostus on liian kova, täytyy vain jaksaa ja esittää voimakasta ja iloista. Lähimpien ystävien kanssa voi varovasti puhua jaksamisestaan. Kuka nostaisi kissan pöydälle.... ei taida löytyä tarpeeksi vahvaa naista, miehet kun kuitenkin saavat sen viimeisen sanan???? Tuomitkaa minut jos uskallatte.
Minä en hyväksy varauksettomasti ehkäisyn kieltämistä, olen itsekäs ja haluan ajatella itseäni. Lasteni ikäero on n.1,5v ja minulle oli todella kova paikka tulla niin pian uudestaan raskaaksi, kun edellinenkin oli vielä ihan vauva. Etunani on kuitenkin erittäin ihana aviomies, joka hoitaa vähintään puolet kotitöistä, näin ei aina ole. Nykyään käytämme ehkäisyä, haluan lisää lapsia, mutta en nyt, mielenterveyteni ei yksin kertaisesti kestä sitä. Haluan ajatella nykyisiä lapsiani ja heidän etujaan. Tämä on todella rohkea veto, mutta väitän että 90 prosenttia meikäläisistä äideistä kärsii jonkinlaisesta ahdistuksesta lapsi-asioissa. Äitejä ei todellakaan ajatella, eivät he uskalla ajatella edes itse itseään, yhteisön pinostus on liian kova, täytyy vain jaksaa ja esittää voimakasta ja iloista. Lähimpien ystävien kanssa voi varovasti puhua jaksamisestaan. Kuka nostaisi kissan pöydälle.... ei taida löytyä tarpeeksi vahvaa naista, miehet kun kuitenkin saavat sen viimeisen sanan???? Tuomitkaa minut jos uskallatte.
Vastaukset 54
Vanhimmat
asiallinen ja hieno kirjoitus.
Siunausta!
"Tuomitkaa minut jos uskallatte."
sinut tuomitsisi? Korkeintaan joku mäntti vl-mies.
Ole vapaa.
Ymmärrän sen, että mietit asiaa. Onhan se sinulle nyt kovasti ajankohtainen. Yksi asia kuitenkin, mitä haluan korostaa: Uskomisen asia ja kaikki siihen liittyvät valinnat ovat henkilökohtaisia. En sen vuoksi ymmärrä seuraavaa virkettä:
"Kuka nostaisi kissan pöydälle.... ei taida löytyä tarpeeksi vahvaa naista, miehet kun kuitenkin saavat sen viimeisen sanan????"
Sanoit, että sinullakin on ihana aviomies ja että käytätte ehkäisyä. Useimmat vl-naiset kokenevat, että oma mies ymmärtää ja kärsii silloin, kun naisella on vaikeaa. Sellaisia kokemuksia olen itse aistinut vl-piireissä. Mitä hyötyä siitä miehelle olisi, että oma rakas vaimo masentuu ja kärsii ja on aina väsyksissä? Omantuntonsa vuoksi nämä miehet eivät halua ehkäistä, ei vaimoa kiusatakseen. He päättävät vain omasta puolestaan. Vaimo tekee itse päätöksensä omaatuntoaan kuunnellen. Mielestäni on turha syyttää kollektiivisesti kaikkia vl-miehiä siihen tyyliin, että he pakottavat naisensa synnyttämään jatkuvasti. Kyllä se on jokaisen oma valinta.
Tunnen perheitä, joissa äiti ei ole jaksanut lasten syntymään ja on valinnut ehkäisyn (yleensä samalla myös luopunut vl-uskosta), ja mies on kuitenkin säilyttänyt lestadiolaisen näkemyksensä asiaan. Mitä hän voi kuitenkaan tehdä, jos vaimo ajattelee toisin ja ehkäisee? Vastaavasti tunnen perheitä, joissa mies ei ole vl eikä halua ottaa lapsia vastaan. Minkä nainen sille voi, jos mies ehkäisee?
Tällä haluan vain korostaa sitä, ettei kukaan voi syyttää ketään siitä, että "en saa ehkäistä, kun miehet eivät salli". Ratkaisu on aina henkilökohtainen, sitä ei voi tahdä toisen puolesta.
"Tämä on todella rohkea veto, mutta väitän että 90 prosenttia meikäläisistä äideistä kärsii jonkinlaisesta ahdistuksesta lapsi-asioissa."
että varsin moni vl-nainen on ahdistunut suuresta lapsimäärästä, mutta ei uskalla avata suutaan.
Avaaja esittää prosenttilukuna 90 %. Tämän luvun suhteen voidaan olla monta mieltä, mutta joka tapauksessa luku on korkea.
Mielenkiinnosta haluaisin tietää minkä ikäinen itse olet? oletko naimisissa , lapsia? Haluaisin itse takaisin tuon palvan lapsuuden uskon, kun ei tarvinnut kyseenalaistaa, eikä pohtia vaikeita asioita, ne tuntuivat joskus niin selkeiltä.
Kissan nostamisella pöydälle, että mielestäni asioista pitäisi uskaltaa keskustella enemmän, uskovaisten keskuudessa, sillä mielestäni tämä ei ole pieni asia. Mutta kukapa uskaltaisi aloittaa keskustelun? Mielestäni olisi oikeasti aika miettiä äitejä enemmän, sillä heidän jaksamisensa vaikuttaa oleellisesti koko perheeseen.
En halua kertoa itsestäni kovin paljon täällä ja suosittelen ystävällisenä vinkkinä, ettet sinäkään kertoisi tarkasti omia tietojasi. Täällä on nimittäin ilmennyt sellaista epämiellyttävää häiriköintiä, että aivan asiallista kirjoittajaa pilkataan niiden tietojen perusteella, joita häirikkö on hänestä eri viesteistä saanut kerättyä.
Sanon sen verran, että asiaa kyllä olen pohtinut itsekin paljon. Tämä voi tuntua yllättävältä sinusta, mutta itse lapsirakkaana ihmisenä uskoisin kyllä selviytyväni suurenkin lapsikatraan kanssa ja näen sen siunauksen, mikä lapsissa on. Mieheni kokee sen sijaan asian paljon vaikeammaksi, ja hän myöntää, että jos lapsia alkaisi tulla vuoden välein niin kuin useille pariskunnille tulee, ehkäisyajatus olisi hyvin lähellä.
"Haluaisin itse takaisin tuon palvan lapsuuden uskon, kun ei tarvinnut kyseenalaistaa, eikä pohtia vaikeita asioita, ne tuntuivat joskus niin selkeiltä."
Niin, luonnonlakien vastaisesti tämän asian näkee kaukaa selvemmin, lähempää katsottua vähemmän tarkasti. Vasta sitten, kun jokin asia on todella ajankohtainen, ihminen joutuu tekemään henkilökohtaisen ratkaisun ja punnitsemaan sitä eri kanteilta. Mielestäni se on juuri omakohtaista uskoa, ettei usko vain sen vuoksi, että "näin on totuttu tekemään", vaan pohtii aivan rehellisesti, mihin uskoo ja mitä omatunto sanoo mistäkin asiasta.
Viimeistään aikuisena meistä jokainen joutuu tekemään ratkaisunsa, mihin uskoo ja miten. Siinä vaiheessa ei kotoa peritty usko enää riitä, sillä elämäntapausko ei ketään pelasta. Lapsena kaikki oli helpompaa, olen siitä kanssasi samaa mieltä.
menneinä vuosikymmeninä, erotettiin seurakunnasta ja jätettiin saatanan haltuun. Varoittava esimerkki on tepsinyt pian 30 vuotta.
Kun muutamia vuosia sitten lähdimme "omille poluille", oli meillä "vain" yksi lapsi. Myöhemmin olemme saaneet toisen.
Se mistä aikoinaan kärsimme, oli suvun jatkuva painostus perhekoon kasvattamisesta. Meillä ei ole heidän mielestä koskaan ollut kuin "vain" kaksi lasta. Emme heidän mielestä omista perhettä.
Ei tämä pilkka ole lannistanut meitä. Olemme saaneet voimia lapsiemme koulunkäynnistä ja harrastuksista. Tosin olemme erkaantuneet vanhoista "ystävistämme" ja mikä surullista myös suvuistamme.
Tiedän, että teette rohkean valinnan, kun käytätte ehkäisyä. Lestadiolaisilla kun on sellainen kummallinen tapa seurata toisten seurustelua. Odotetaan, milloin menevät kihloihin, milloin naimisiin ja milloin saa ensimmäisen lapsen. Nämä samat seuraavat myös milloin on tulossa seuraava ja ...
Toivotan lämmintä ja iloista kevättä.
Lapset ovat aina yhtä rakkaita, oli niitä sitten yksi tai kymmenen.
vanhoillislestadiolaisuudesta on aina tervetullutta tämän palstan kautta. Reaalielämässä kun sitä on toistaiseksi mahdotonta esittää.
on ihan oikea periaate. Tällä palstalla voidaan kiihkottomasti ja asiallisesti keskustella erilaisista vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvistä epäkohdista. Mm. naisten sortamisesta.
nuori vl äiti, että teit avauksen tästä kipeästä aiheesta.
on uskallettava rohkeasti nousta barrikaadeille miesten ylivaltaa vastaan sekä murrettava tuo valheellinen "ehkäisy on syntiä" oppi.
Toimikaa!
Itse olen lestadiolainen ison perheen äiti.
Olen seurannut mielenkiinnolla näitä keskusteluja
suurperheiden ja muiden äiteiden juttuja.
Itse olen onnellinen siitä että Jumala on antanut
minulle suuren perheen. Se on rikkautta, kun on saanut ihania lapsia ja tosi ihanan aviomiehen. En ole kokenut sitä rasitteena, että on paljon lapsia. Olen käsittänyt sen uskon kautta. Vaikka moni sanoo, ettei teidän tarvitse yksin maailmaa
täyttää. Olen sen myös huomannut, että se on myös
asennekysymys.Jotkut valittavat, vaikkei ole
kuin yksi lapsi. Isossa perheessä voidaan jakaa
suruja ja iloja yhdessä. Vanhoilla päivillä ei tarvitse potea yksinäisyyttä, kun on laaja suku
ympärillä. Minun mielestä miehiä ei tarvitse
syyllistää yksin näissä lapsiasioissa. Tarvitaanhan parisuhteeseen kumpikin osapuoli.
Uskovaiset miehet ovat luotettavia ja osallistuvat kotitöihin, auttavat vaimojaan kotona. Minä ainakin olen saanut positiivista
palautetta perheestäni ja itsestäni ei-lestadiolaisilta.Toivon kaikille uskovaisille äideille jaksamista ja voimia perheen kasvattamiseen !
Käskikö ukkos kirjottaa ton?
Voi V*****, kun te jaksatte jauhaa...
TOINEN jaksaa, toinen, ei!
OMA asia, ei helvetti vie, jonkun ukkoköörin, joista ei lähe ku sinistä höyryä enää!!!!
NAISTEN sen on määrättävä, ITSE, jokainen!!!
HALVEKSIN S******, teikäläisiä, pyhimyksiä!!!!
hävytöntä tekstiä. Hyi häpeä, kuka oletkin. Toivottavasti et palaa takaisin palstalle "mielipiteinesi".
jaksat. Kaikki vl-äidit eivät jaksa.
se todellakin jaksamista vaatii synnyttää 10-20 lasta ja hoitaa ne kaikki asianmukaisella tavalla. Pystyykö yksi äiti siihen?
"Pystyykö yksi äiti siihen?"
ei pysty siten, että kaikkien lasten tarpeet tulevat tyydytetyiksi. vanhemmat lapset joutuvat pakosta sijaisvanhemmiksi.
äidin tarvitsisi kaikki tarpeet tyydyttää? Ja tarvitseeko yleensäkkään kaikkia tarpeita tyydyttää? Minusta ihminen on pohjaton kaivo, mitä enemmän se saa sitä enemmän se vaatii ja oppiminen siihen jo lapsesta, ettei kaikkea saa juuri silloin kun minä tahdon on parasta elämän koulua.
Ja onko luonnollisempaa tapaa oppia miten lapset hoidetaan ja yhteispelillä se sujuu kuin että jo lapsesta kohtuullisesti saa vastuuta ja oppii huolehtimaan toisista?
Kun elämässä ei kuitenkaan kaikkea saa ja on kaikille paljon mukavampaa jos osattais huolehtia toinen toisistamme?
se on jokaisen omassa päätösvallassa,haluaako elää hyvällä omalla tunnolla vai tämän maailman mielen mukaan.Lasten synnyttäminen ja kasvattaminen ovat maailman luonnollisimpia asioita.Se on totta,että ei siinä kaikille omille mielihaluilleen pysty aikaa jättämään,mutta se työ,mitä lasten ja perheen kanssa tehdään,on sitä tärkeintä,normaalia työtä.
Ehjistä perheistä muodostuu ehjä yhteiskunta.
Tältä palstalta saa varmasti tukea synnin luvallisuuteen.
"Miksi
Kirjoittanut: miramar, 15.3.2004 klo 01.23
äidin tarvitsisi kaikki tarpeet tyydyttää? Ja tarvitseeko yleensäkkään kaikkia tarpeita tyydyttää?"
ovat mm:
- ravinnon tarve
- unen tarve
- rakkauden tarve
- hyväksytyksi tulemisen tarve
- läheisyyden tarve
Läheisyyden ja rakkauden saamisen tarve lapsella vanhemmiltaan on hyvin keskeistä ajatellen lapsen tulevaa elämää. Sitä tarvetta eivät pysty vastaavalla tavalla tyydyttämään sisarukset.
Jos nämä tarpeet jäävät lapsella tyydyttämättä, niin se saattaa kantaa ikävää satoa myöhempinä vuosina.
Tottakai on hyvä sinänsä, että sisarukset osallistuvat pienempien hoitoon ja saavat siitä omaa kokemusta. Sen sijaan, jos he joutuvat suorastaan sijaisäidiksi/-isäksi, niin silloin kaikki ei ole kohdallaan.
Sosiaalista käyttäytymistä ja sopeutumista oppii 10-20 lapsen perheessä paljon paremmin kuin 1-3 lapsen perheessä.
sinä olet vielä liian nuori ajattelemaan näitä asioita. Ennenkuin alat jutella täällä, sinun täytyy oppia käytöstavat.
Ei voi jutella, jos ei osaa puhua siivosti.
Piiskaa pitäisi sinulle vielä antaa, jotta oppisit.
harvinaisen vähän kypsyneestä henkilöstä,joka ensin hutkii ja sitten vasta tutkii.Parempi jättää tuollainen omaan päähän,jos ei asiallisuuteen pysty.
Äidille:kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.Lapset ovat kyllä Jumalan lahja.Toivon saavani itsekin lapsia,kunhan olen vanhempi( nyt olen 18 v.).
En tiedä käsitinkö juttuasi oikein,mutta näyttäs siltä ettet ymmärtänyt keskustelun aloittajan pointtia, eli lapsiluvun rajoittamista terveyden ja hyvinvoinnintähden..Se kait kuitenkin teillekkin vl:lle tärkeää, että koko perhe voi hyvin?
on tärkeintä. Eivät sanasipistelyt.
Kiivas sanavalinta!
Tarkoitin vain, etten ymmärrä naisia, jotka yli voimiensa synnyttävät, synnyttävät, synnyttävät....
Väsyvät ja koko perhe voi silloin huonosti!
Anteeksi, kun kiivastuin!
Mielestäni vain naisen pitää ITSE saada päättää, jaksaako uuteen raskauteen vai ei!
Ja jos ei pysty esim. useiden sectioiden vuoksi, pitää saada olla tekemättä lapsia!
Sitä tarkoitin!
Anteeksi pyydän kiivauttani!
Paljon samaa paljon eroa. En ole enää nuori, mutta olen naimissa ja ehkäisen ilman sen kummempia itsekkyyssyyllisyyksiä ja nautin naisena ja vaimona olemisesta. Niin ja olen vl. Et sinä yksin ajatuksiesi kanssa ole, vaikka nuori oletkin.
Olen kyllä eri mieltä muutamasta väitteestäsi. Se että vl-miehet olisivat jotenkin ehkäisyä vastaan jotenkin enemmän kuin naiset. Ei ainakaan ne vl-miehet, joita tunnen. Ne miehet ovat kiinostuneita vaimoistaan ja heidän jaksamisestaan samoin lapsistaan ja heidän kasvuympäristöstään. Lapsille halutaan taata riittävästi syliä ja aikaa samoin vaimolle.
Kyllä ehkäisyä käytetään jo laajalti. Asia tuskin kuitenkaan on vielä kypsä nostettavaksi pöydälle. Luulenpa että meidän on odotettava edellisen sukupolven vaihtuminen. Ei minua kissa pöydällä haittaisikaan, mutta en näe realistisena tuota ehdotustasi. Uskon että kehitys menee niin että ensin hiljaisuudessa toimitaan ja hengellinen seurakunnan näkemys muotoutuu sitten vähin äänin perässä kun huomataan että perhekoko kertakaikkiaan kutistuu.
voi millään yhtyä käsitykseesi, että vähitellen asia tulee hyväksytyksi.
Se voi kyllä tulla hyväksytyksi jopa lestadiolaisiksiitseään kutsuvan ryhmän sisällä, mutta ei kyllä voi tulla hyväksytyksi niille, jotka uskovat, että Jumala on elämän antaja, ylläpitäjä ja säätäjä.
Käsitykseni on, että että kipua ja tuskaa ja otsa hiessä ihmisen tehtävä on sitä tarkoitusperää täyttää minkä Jumala ihmiselle tänne ajallisuuteen asetti. Ei ainakaan Raamatun alkulehdillä luvattu naiselle enempää kuin miehellekkään, että nautinnolla saat sinä elämäsi elää toteuttaen niitä haluja ja himoja omaehtoisesti, joita sinun mielestäsi ja ruumiistasi nousee.
Ja tänä aikana joka korostaa yksilönvapautta ja oman mukavuudenhalun toteuttamista on varmasti vaikea ja se tuottaa ahdistustakin vain tyytyä ja nöyrtyä Jumalan tahtoon minun ja läheisteni elämän järjestäjänä. Mutta ehkä jotkut muut asiat aiheuttavat vielä suurempaa ahdistusta?
Ja se on vaikea ymmärtää, että ne jotka eivät voi elää jonkun ryhmän oppien mukaan, joka on aina vapaaehtoista, että pitää vielä yrittää muuttaa koko ryhmän mielipiteet omalle itselle sopiviksi. Kaikille olisi parempi, että muista välittämättä olisi ulospäinkin sitä mitä sisimmässä on. Ja minkä takia ei olisi, kun tämä on vapaa maa jossa on myös uskonnonvapaus.
"Kyllä ehkäisyä käytetään jo laajalti. Asia tuskin kuitenkaan on vielä kypsä nostettavaksi pöydälle. Luulenpa että meidän on odotettava edellisen sukupolven vaihtuminen."
Vanhat vl-jäärät haluavat varmasti pitää kiinni ikivanhoista herätysliikkeen harhaopeista, mm. harhaopista "ehkäisy on syntiä".
Mitäs äitien jaksavuudesta.
Sen sijaan nuoremmalla sukupolvella arvot ovat eri järjestyksessä. He pitävät tärkeänä sitä, että pienempi määrä lapsia jaksetaan hoitaa ilman äidin uupumusta. Silloin koko perheen on parempi olla.
Tärkeää on vielä se, että Raamattu ei missään kohdin nimeä ehkäisyä synniksi.
Eli ilmeisesti pitää vielä odottaa jonkin aikaa tässä asiassa. Kun hauta korjaa riittävän monta vanhaa jäärää, niin silloin herätysliike voi muuttaa oppinsa tässä asiassa Raamatun mukaiseksi ja äitejäkin huomioivaksi.
Toivottavasti siihen ei mene kauan.
"Käsitykseni on, että että kipua ja tuskaa ja otsa hiessä ihmisen tehtävä on sitä tarkoitusperää täyttää minkä Jumala ihmiselle tänne ajallisuuteen asetti."
vl-miehet ja vl-saarnaajat takoneet päähäsi opin, että ihminen ei saa nauttia
- elämästään
- perheestään
- yms.
Ainoa elämisen motiivi saa olla hikikarpalot otsalla synnyttää niin monta lasta tänne matoiseen maailmaan kuin suinkin ehtii.
Näinkö?
niin, Jumala on elämän antaja, ylläpitäjä ja säätäjä.
Olen palstalta lukenut paljonkin monenlaisia selityksiä ja perusteluja ehkäisylle. Paljon on viisautta esitetty.
Omatunto on sellainen, johon tämä asia "tyssää"; Se on sellainen kynnys, jonka yli ei voi käydä.
Jumala haluaa antaa lahjojaan niin paljon, että äiti nääntyy taakkansa alle vai haluaako Jumala äidin jaksavan pienemmän lapsijoukon kera paremmin? Arveletko, että Jumala sallii ihmisen myöskin käyttää järkeään? (tiedän kyllä, että usko ei ole järjen asia, mutta se ei liity mitenkään tähän asiaan).
Ehkäisyhän ei ole Raamatussa millään tavalla kielletty asia.
Viestistäni sai ilmeisesti sen kuvan, että yritän taistella jotenkin miesten ylivaltaa vastaan, en kuitenkaan tarkoittanut sitä ihan niin.
Se että käytämme ehkäisyä on minun ja mieheni yhteinen päätös, ja olen samaa mieltä, että ihan kuten naisetkin, myös miehet ovat huolissaan äitien jaksamisesta. Väitän kuitenkin että nämä huolehtivat miehet ovat suurimmaksi osaksi suhteellisen nuortapolvea. Kun kirjoitin että miehet saavat sen viimeisen sanan, tarkotin lähinnä "lopullista päätösvaltaa", joka koostuu yksin omaan miehistä. Tänän takia olenkin kanssasi samaa mieltä, että parempi toimia kaikessa hiljaisuudessa, en uskokkaan saavani asialleni koko vl-yhteisön siunausta, rohkaisevaa kuitenkin, että löytyy samoin ajattelevia. Kiitos viestistäsi.
ei ole järjen vastaista, vaan järjen ylittävää.
kuin minun nuoruudessani. Silloin hoitokokouksissa piti uskovaisen tunnustaa olevansa antikristuksen hengessä, jos joku toinen uskovainen epäili hänen "salaisesti suosivan ehkäisymyönteisyyttä". Jos epäilyksenalainen ei tunnustanut, hän joutui ulos "Jumalan valtakunnasta" eivätkä "oikeassa hengessä" olevat saaneet olla missään tekemisissä tuollaisen kerettiläisen kanssa. Jos kadulla olisi ollut vaarassa kohdata sattumalta, "oikea" vaihtoi toiselle puolelle, ettei vain "saastuisi" tervehtimällä "Jumalan terveellä" väärässä hengessä vaeltavaa.
Olen huojentunut avauksestasi. Tämä asia on arka ja se ON otettava rakkauden hengessä puheeksi. Itse seurustelen tällähetkellä. Mietitään kihlautumista ja naimisiinmenoa. Kieltämättä etenkin alkuaikoina minua (ei niinkään tulevaa miestäni) ahdisti nämä lapsiajatukset. Ahdisti jopa niinpaljon että seurustelun jatkuminen oli vaakalaudalla. Ahdisti myös jopa niinpaljon että oma elämäniloni oli vaakalaudalla... Olen ollut seuroissa, kuunnellut puheita. Minulle on tullut sellainen olo, että Jumala ei ole tarkoittanut viedä elämän iloa pois liiallisella lakihenkisyydellä. Tällainen käsitys minulle on tullut seuroissa. Sitten ollaan juteltu paljon samassa elämäntilanteessa elävien ystävieni kanssa siitä, että elämme sellaista aikaa, että myös naisilta vaaditaan muutakin kuin kotiäitiyttä. Heiltä vaaditaan samaa kuin miehiltäkin: kouluttautumista ja töihinmenoa. Kaiken tämän tasa-arvoisuuden lisäksi lapset edelleenkin syntyvät naisen lihasta ja mahasta. Naisen nahkoja siinä koetellaan, ei miesten. Minä ja monet minun uskovaiset ystäväni (poikakaverini mukaan lukien) olemme käsittäneet asian sillälailla, että jokainen elää voimiensa mukaan. Toisille se sopii että on iso perhe, toisille taas ei. Esimerkiksi itse olen akateemisesti kouluttautunut. Minua on jo pyydetty erittäin vaativiin työtehtäviin, jotka vaativat pitkiä työtunteja. Tiedän että minulla on harvinaisia lahjoja noihin töihin, tiedän että myös sitäkautta pääsen kertomaan evankeliumia mahdollisimman monelle. Mutta tulisiko tämän ilosanoman levittämisen esteeksi kulttuurinen päähänpinttymä?! Ei, sitä en usko. Minäkin haluan ison perheen, paljon lapsia. Mutta minulla on myös tunne sisälläni, että minua tarvitaan muuallakin, työelämässä. Me ollaan poikakaverini kanssa tehty jo nyt sellainen päätös, että ehkäisyä ei käytetä, mutta eletään voimiemme mukaan. Eli ehkäisy ei ole välttämättä tulevaisuudessa poissuljettua, jos tulevat tilanteet sitä edellyttävät. Näin olen saanut elämän(ja uskomisen)iloni takaisin! Totisesti olen kokenut SEUROISSA ollessani vapauttavana asiana sen, että myös lakihenkisyys näissä asioissa saattaa olla syntiä. Tilanteen ja voimien mukaan, kyllä Jumala näyttää elämän suunnan! Liika lakihenkisyys voi todella viedä uskon. Näin on käynyt liian monessa perheessä lähelläni. Voimia sinulle avioliitossa elävä! Ja elkää ikinä luopuko uskosta! Pitäkää kaikki se muu, vaikkette jaksaisikaan aina mennä massan mukana. Kuunnelkaa mitä sydämenne sanoo. Myös yhteisö voi tehdä syntiä liialla lakihenkisyydellä, näistähän on esimerkkeinä ne 70-luvun hoitokokoukset ja eriseurat.
On ilo saada lukea kirjoitustasi, samoin kuin avaajan tekstiä. Nämä molemmat osoittavat, että on alettu ymmärtää lakihenkisyyden olemassaolo ja sen vaikutus uskomisen iloon ja rauhaan sekä vapauteen vl:ien keskuudessa.
Toivotan teille molemmille Jumalan siunausta elämässänne!
Kiitos rakentavasta palautteesta sinulle, ja kaikille muillekkin. Odotin itseasiassa saavani loat niskaan, mutta mukava huomata, että täällä todella syntyy fiksuakin keskustelua. Oloni keveni kummasti, periaattessa tiedän tekeväni väärin käyttäessäni ehkäisyä. Mutta asioita mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että oma jaksamiseni ja nykyiset lapseni tulevat silti ensin. En anna tämän tulla uskoni esteeksi, haluan ajatella että niin kauan kun minulla on halu uskoa, olen uskovainen. Itse olen 14 lapsisen perheen vanhin tyttö ja toiminut aikanani "sijais vanhempana" nuoremille sisarilleni, lapsuuteni oli melko lyhyt, enkä todellakaan toivo sitä omille lapsilleni. Haluan tuntea jokaisen lapseni ja kyetä antamaan heille aikaa ja rakkautta, väitän ettei oma äitini siihen aikanaan pystynyt (isäni ei ole mitään kovin vastuutaottavaa sorttia.) Rakastan omia vanhempiani yli kaiken ja ymmärrän äitiäni täysin, en vain halua samaa marttyyri asemaa itselleni. Lämmintä kevään odotusta sinullekkin, ja voimia ratkaisujen tekemiseen tulevaisuudessa.
"Oloni keveni kummasti, periaattessa tiedän tekeväni väärin käyttäessäni ehkäisyä."
Heitä jo ystävä hyvä pois harteiltasi tuo taakka, jonka väärä vl-opetus on sälyttänyt harteillesi. Se taakka ei kuulu sinne!
Ajattelet TÄYSIN OIKEITA ajatuksia koskien omia lapsiasi ja omaa perhettäsi. Pystyt myöskin peilaamaan tätä asiaa oman lapsuutesi kautta.
Siunausta poluillesi!
kirjoitit.
Skarppaa vain seuraavalla kerralla hieman ja tee noinkin pitkään kirjoitukseen kappalejaot. Silloin kirjoituksesta tulee huomattavasti helppolukuisempi.
Tsemiä!
ja harhaopit haihtuvat yksi kerrallaan. Se on vääjäämätön tosiasia. Ehkä nimenomaan vl-naisia ajatellen tämä ehkäisyä koskeva harhaoppi on syytä murskata ensimmäisenä. Muut tulevat sitten perässä.
hoitaa harhaopit pois vanhoillislestadiolaisuudesta. odotellaan rauhassa tovi.
parrat alkavat jo jäädä tappiolle. Kenttä kuohuu harhaoppien puristuksessa.
niin!
Tulee väkisinkinkin mieleen että palveleeko tällainen keskustelu mitään. Mielestäni täällä vain haetaan synnin luvallisuutta toisilta samaan syntiin joutuneilta uskovaisilta kanssasisarilta/veljiltä. Eli onko se Jumalan sanan mukaista.
En kiistä etteikö ehkäisyasia ole meidänkin kohdalla varmasti se kipein asia uskonkilvoituksessa,mutta jos alkaisin ajatella siten että "kun kerran muutkin käyttää, niin miksemme mekin", niin olisin väärillä jäljillä.
Mielestäni kannattaa aina kuunnella omantunnon ääntä. Se on paras neuvoni kaikille jotka kipuilevat tämän kysymyksen tiimoilla.
"Mielestäni täällä vain haetaan synnin luvallisuutta toisilta samaan syntiin joutuneilta uskovaisilta kanssasisarilta/veljiltä."
puhut läpiä päähäsi? Ehkäisy ei ole syntiä, joten ei täällä kukaan mitään "synnin luvallisuutta" hae.
"Tulee väkisinkinkin mieleen että palveleeko tällainen keskustelu mitään."
ja tämä palsta palvelee hyvin monia vanhoillislestadiolaisia kanavana purkaa sisäistä taakkaansa ja reppuaan koskien kipeitä asioita, joista elävässä elämässä on vl-perinteen mukaan ainakin vielä tällä hetkellä tyystin vaiettava.
"täysjärkinen nainen" äiti joka uskaltaa
kyseinalaistaa ainaisen "hedelmäsissessä"
iässä olenva naisen "orjuuden".
Onhan rohkeaa puhetta vl-piireistä. Ihmettelen kuitenkin miten perusteleel ratkaisunne Raamatulla, sillähän kaikki yleensä perustellaan. Tapahtuuko samanlaista järkevöitymistä mm. tv:n suhteen?
Et sä oo ainut! Niin minäkin aion tehdä. En tiiä onko oikein vai väärin,(tai tiedän,että se on väärin,mutta eihän silloin ku raamattu on kirjotettu, oo tiedetty mistään ehkäisystä edes..) mutta ei siin ainaisessa tiineydessä oo järkeä! Kyl mä tiedän, kaverit on ihan ihmeissään että mitä, eikö se pitäs oottaa jo hyvinki toista... Antaa olla! Oon aatellu elää niin,niinku itellä on hyvä olla. Mulle on ihan sama miten muut uskoo.. Ei mua paljon mietitytä nä jutut,mut kyllä täällä monella.. Ja ei se oo aina miehellekkään helppoa,että penskaa tulee toisen perään!! Niin, että se ei oo miehillekkään helppoa..
"Kyl mä tiedän, kaverit on ihan ihmeissään että mitä, eikö se pitäs oottaa jo hyvinki toista... Antaa olla!"
ihmetellä ja SRK:n pamppujen haukkoa henkeään. Tee sinä oman järkikullan ohjeiden mukaisesti.
kaikenlaisia kaloja.
..ja tiedän, että ihan varmasti haluais tehdä moni muukin nuori..sisimmissään! Mutta ei saa mistään tarpeeksi voimia! Eikä rohkeutta... Kapinoi tätä kaikkea vastaan sydämessään...