Kuolema tuntuu päivä päivältä parhaalta vaihtoehdolta, kun lapsetkin jo tuntevat häpeää epäonnistuneesta isästään, eihän ne sitä näytä tai kerro, kun ovat isäänsä fiksumpia ja hyvin kasvatetuja lapsia, sekin vaimon ansiota.
Kun sanotaan, että aina on vaihtoehto itsemurhalle tarkoitetaan niitä jotka eivät ole häpäisseet itse itseään ja lähimmäisiään, vaan heitä itseä on joku paska loukannut.
Minun kaltaisen epäonnistujan taas on parempi poistua ja antaa muiden jatkaa elämäänsä.
Haluan tämän julki, koska näin ajattelee varmaan moni muukin ja heidän teolleen pitää antaa arvostusta, eikä yksiselitteisesti tuomita oman elämänsä päättäjän teko/aikeet.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei.
Jokaisella ihmisellä on vaihtoehtoja itsemurhalle. En tiedä, mitä sinun kohdallasi on tapahtunut, mutta oletko niin varma, että tuo tilanteesi on omaa syytäsi. Ja vaikka olisi, se ei anna aihetta tuollaiseen tekoon. Elämä jatkuu siitä huolimatta, mitä olemme tehneet tai mitä muut meistä ajattelevat. Kun saat hieman välimatkaa nykyisiin tuntemuksiisi, niin huomaat kyllä.
Kirjoitit:
"kun lapsetkin jo tuntevat häpeää epäonnistuneesta isästään, eihän ne sitä näytä tai kerro"
Jotenkin näyttäisi, että ehkä oletat asioita tapahtuneeksi, joita ei välttämättä ole tapahtunut, ainakaan siinä määrin kuin ajattelet. Häpeän ja syyllisyyden tunteet ovat, myönnettäköön, sillä tavoin kavalia, että niiden kourissa - jos ei voi puhuakaan niistä kenellekään - ajatukset laukkaavat ja sitä usein jo itse tuomitsee itsensä ennen kuin muut ovat niin tehneetkään. Mutta: mieluummin kannattaisi keskustella asiasta ennen kuin tekee hätiköityjä johtopäätöksiä.
Ennen muuta: ihmisen arvoa eivät voi toiset mielipiteillään viedä. Olet täsmälleen yhtä hyvä ja tärkeä ihminen kuin ennenkin.