Mulla on narsistinen mies , syyllistävä miespaholainen.
Heikkouteni tuntuu olevan hänelle nautinto, ja suruani on mukavaa vähätellä.
Sen jälkeen kun olen itkemään purskahtanut, hän tyyntyy, on kuin olisi saavuttanut päämääränsä , mutta irvailee ja vähättelee itkun jälkeenkin.
- hän toteaa itkuni olevan merkki vihastani (!?) ja siitä, etten keksinyt hänelle tarpeeksi nasevaa vastausta (???).
Eli että pillitän kiukkuani,vihaani, tai epäonnistumisen tunnetta kun en onnistu päihittämään häntä... Mun syyni itkeä on hänen hampaitten välistä matalalla uhkaavalla äänellä lausutut, tarkasti harkitut, hyvin ilkeät, vähättelevät sanat.
Tiedän, ettei narsisti tunne sympatiaa, eikä kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan,joten uutta tää ei ole.
Suuttuessaan hänen itsehillintänsä pettää. On käynyt väkivaltaryhmässä, sakki ry;ssä, mut ei saanut kuulemma siitä mitään. Meni kun mä käskin. Oikeasti "käskijänä" oli kyllä poliisi.
Silti mulla on vielä joitain tunteita jäljellä häntä kohtaan. En voi vain lakata tuntemasta , vaan edessä on suuri surutyö.
Kaikesta huolimatta niitä hyviäkin hetkiä kun on ollut ja monta lasta.
- terapiassa olemme käyneet, mut kukaan terapeuteista ei kelvannut neuvojaksi; kukaan ole ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa; lue: kukaan ei ole sanonut, että hän on oikeammassa, parempi, loistava.
Joten ollaan ravattu terapeutilta toiselle siinä toivossa, että joku paijaisi hänen haluamaansa suuntaan.Just sitähän ne ei tee, vaan odottaa, et ihminen kriisiytyy , kunnes itse älyää tekonsa seuraukset ja kääntää sen jälkeen kelkkansa.
Hän uskoo, että hän on poikkeus maailman ihmisissä, oikea helmi: että hänen ilmeensä, äänensävynsä, ivallinen hymynsä ei ole totta, vaan mun päähänpinttymäni siitä, että hän on paha.
No, siihen ei tarvita pinttymää. Mun näkökulmastani hän on paha.
Luulen, et tietää sen myös jollain tasolla itse, mut sen myöntäminen ei sovi narsistin mielikuvaan itsestä.
Mun kasvojen ilmeeni kuitenkin kertovat hänelle, että olen ivallinen, häpeämätön, paha, törkeä, tyhmä, karsee, ruma, saamaton, paska, jne....johon vastaan, että ihmisiä ollaan molemmat, joten meistä molemmista löytyy noita kaikkia piirteitä, mut kuulemma ei löydy hänestä.
Sanoo, ettei ole mustasukkainen, mut mielikuvissaan näkee mut koneella meilailemassa sulhoehdokkaille. Kuvitelluille.
Sulhoehdokkaiden haku on kyllä jo mielessä, kun tästä ei tule mitään, mut ajattelen, että kuka mut huolii, vanhan akan. Rahattoman, väsyneen, sairaan, joka on puhki yhden aikuisen lapsen kasvattamisesta ja tihutöitten korjaamisesta.
Sanoo, ettei tahdo eroa, mut sanoo, ettei jaksa riitoja.Ei jaksa myöskään kuvitella omaa osuuttaan riitojen syntyyn...
kehotan sanomaan, et ei halua olla mun kanssa enää, mut ei sano, ja jatkaa omaa sairasta kiusaamistaan.Mun kuulemma pitäisi hakea ero hänelle.Hänen oma viattomuutensa säilyis, vaan kenen silmissä, ei kukaan tahdo hänen kanssaan hirveesti olla tekemisissä kun on tehnyt oharit yhdelle jos toisellekin läheiselleen.
Kuulemma olen laiska ja saamaton ihminen , kotikin näyttää siltä.Tai ei näytä siltä, että olen tehnyt sitä mitä sanoin...
Kotityöt; tulin toissapäivänä sairaalasta, olin teho-osastolla sydämen rytmihäiriön vuoksi. En saisi rasittaa itseäni, mut tänäänkin tein kaikki kotityöt, eilen kävin mökillä korjaamassa viikon aikana kertyneen sadon ja tulin illaksi kotiin. Itkin koko matkan mökille, sain haukut, kun en päästänyt häntä kaahaamaan autollani, ajotyyli on pelottava. Oikeasti siis, tiellä ei saisi muita olla kuin hän, kun jonnekin ajaa. Kun en vaihda kaistaa , kun hän on suunnitellut, vaan silloin kun se on sallittua, mahdollista ja tarpeellista.
Vein hänet aamulla aika
Kiusaavan näyttää se, että kaikesta huolimatta yritän pysytellä asiallisuuden tällä puolen. Haukkuu mua sen takia täydelliseksi, itseäni täynnä olevaksi akaksi.
hän sairastaa myös bipoa, joten narsismi ja mielisairaus yhdessä on karmiva yhdistelmä.
Hänellä on sellainen manian muoto, joka ilmenee ärtyisyytenä ja riitaisutena, sekä muiden mollaamisena. Muut eivät ole mitään, eivät osaa mitään, vain hän.
Suuruuskuvitelmia, vallanhalua, kontrollointia, selän takana toimimista... ei ole sukua ympärillä, ei ystäviä, ihmisten mielipiteet eivät häntä kuulemma kiinnosta. Yksinäisyys tuntuu hyvältä ja erakkomaisuus on hieno luonteenpiirre.
Ainainen itsarilla uhkailu, häipyminen omille teilleen, mahdolliset irtosuhteet... niin, kuulostaahan tuo tosiaan siltä, että turhaan itseäni kiusaan. Ja saattaa olla etten löydä muuta syytä jatkaa kuin että on yhteiset lapset ja takana neljännesvuosisata elämää yhdessä.
Olisko kellään mitään sanottavaa ?
Neuvoja ?
Siis muitakin kuin , että eroa.
Eroa ajattelen itsekin, mut kun toisaalta toivoisin, että kaikki vielä lutviutuis jotenkin kohdilleen.
Heikkouteni tuntuu olevan hänelle nautinto, ja suruani on mukavaa vähätellä.
Sen jälkeen kun olen itkemään purskahtanut, hän tyyntyy, on kuin olisi saavuttanut päämääränsä , mutta irvailee ja vähättelee itkun jälkeenkin.
- hän toteaa itkuni olevan merkki vihastani (!?) ja siitä, etten keksinyt hänelle tarpeeksi nasevaa vastausta (???).
Eli että pillitän kiukkuani,vihaani, tai epäonnistumisen tunnetta kun en onnistu päihittämään häntä... Mun syyni itkeä on hänen hampaitten välistä matalalla uhkaavalla äänellä lausutut, tarkasti harkitut, hyvin ilkeät, vähättelevät sanat.
Tiedän, ettei narsisti tunne sympatiaa, eikä kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan,joten uutta tää ei ole.
Suuttuessaan hänen itsehillintänsä pettää. On käynyt väkivaltaryhmässä, sakki ry;ssä, mut ei saanut kuulemma siitä mitään. Meni kun mä käskin. Oikeasti "käskijänä" oli kyllä poliisi.
Silti mulla on vielä joitain tunteita jäljellä häntä kohtaan. En voi vain lakata tuntemasta , vaan edessä on suuri surutyö.
Kaikesta huolimatta niitä hyviäkin hetkiä kun on ollut ja monta lasta.
- terapiassa olemme käyneet, mut kukaan terapeuteista ei kelvannut neuvojaksi; kukaan ole ymmärtänyt mitä hän tarkoittaa; lue: kukaan ei ole sanonut, että hän on oikeammassa, parempi, loistava.
Joten ollaan ravattu terapeutilta toiselle siinä toivossa, että joku paijaisi hänen haluamaansa suuntaan.Just sitähän ne ei tee, vaan odottaa, et ihminen kriisiytyy , kunnes itse älyää tekonsa seuraukset ja kääntää sen jälkeen kelkkansa.
Hän uskoo, että hän on poikkeus maailman ihmisissä, oikea helmi: että hänen ilmeensä, äänensävynsä, ivallinen hymynsä ei ole totta, vaan mun päähänpinttymäni siitä, että hän on paha.
No, siihen ei tarvita pinttymää. Mun näkökulmastani hän on paha.
Luulen, et tietää sen myös jollain tasolla itse, mut sen myöntäminen ei sovi narsistin mielikuvaan itsestä.
Mun kasvojen ilmeeni kuitenkin kertovat hänelle, että olen ivallinen, häpeämätön, paha, törkeä, tyhmä, karsee, ruma, saamaton, paska, jne....johon vastaan, että ihmisiä ollaan molemmat, joten meistä molemmista löytyy noita kaikkia piirteitä, mut kuulemma ei löydy hänestä.
Sanoo, ettei ole mustasukkainen, mut mielikuvissaan näkee mut koneella meilailemassa sulhoehdokkaille. Kuvitelluille.
Sulhoehdokkaiden haku on kyllä jo mielessä, kun tästä ei tule mitään, mut ajattelen, että kuka mut huolii, vanhan akan. Rahattoman, väsyneen, sairaan, joka on puhki yhden aikuisen lapsen kasvattamisesta ja tihutöitten korjaamisesta.
Sanoo, ettei tahdo eroa, mut sanoo, ettei jaksa riitoja.Ei jaksa myöskään kuvitella omaa osuuttaan riitojen syntyyn...
kehotan sanomaan, et ei halua olla mun kanssa enää, mut ei sano, ja jatkaa omaa sairasta kiusaamistaan.Mun kuulemma pitäisi hakea ero hänelle.Hänen oma viattomuutensa säilyis, vaan kenen silmissä, ei kukaan tahdo hänen kanssaan hirveesti olla tekemisissä kun on tehnyt oharit yhdelle jos toisellekin läheiselleen.
Kuulemma olen laiska ja saamaton ihminen , kotikin näyttää siltä.Tai ei näytä siltä, että olen tehnyt sitä mitä sanoin...
Kotityöt; tulin toissapäivänä sairaalasta, olin teho-osastolla sydämen rytmihäiriön vuoksi. En saisi rasittaa itseäni, mut tänäänkin tein kaikki kotityöt, eilen kävin mökillä korjaamassa viikon aikana kertyneen sadon ja tulin illaksi kotiin. Itkin koko matkan mökille, sain haukut, kun en päästänyt häntä kaahaamaan autollani, ajotyyli on pelottava. Oikeasti siis, tiellä ei saisi muita olla kuin hän, kun jonnekin ajaa. Kun en vaihda kaistaa , kun hän on suunnitellut, vaan silloin kun se on sallittua, mahdollista ja tarpeellista.
Vein hänet aamulla aika
Kiusaavan näyttää se, että kaikesta huolimatta yritän pysytellä asiallisuuden tällä puolen. Haukkuu mua sen takia täydelliseksi, itseäni täynnä olevaksi akaksi.
hän sairastaa myös bipoa, joten narsismi ja mielisairaus yhdessä on karmiva yhdistelmä.
Hänellä on sellainen manian muoto, joka ilmenee ärtyisyytenä ja riitaisutena, sekä muiden mollaamisena. Muut eivät ole mitään, eivät osaa mitään, vain hän.
Suuruuskuvitelmia, vallanhalua, kontrollointia, selän takana toimimista... ei ole sukua ympärillä, ei ystäviä, ihmisten mielipiteet eivät häntä kuulemma kiinnosta. Yksinäisyys tuntuu hyvältä ja erakkomaisuus on hieno luonteenpiirre.
Ainainen itsarilla uhkailu, häipyminen omille teilleen, mahdolliset irtosuhteet... niin, kuulostaahan tuo tosiaan siltä, että turhaan itseäni kiusaan. Ja saattaa olla etten löydä muuta syytä jatkaa kuin että on yhteiset lapset ja takana neljännesvuosisata elämää yhdessä.
Olisko kellään mitään sanottavaa ?
Neuvoja ?
Siis muitakin kuin , että eroa.
Eroa ajattelen itsekin, mut kun toisaalta toivoisin, että kaikki vielä lutviutuis jotenkin kohdilleen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä yön yksinäisinä tunteina olen miettinyt täsmälleen samoja asioita ja tuo sinun kirjoituksesi voisi olla likimain kopio omasta elämästäni,paitsi että minun meheni ei suostu menemään minnekään "kallokutistajalle"pyynnöista huolimatta koska hänessä ei ole mitään vikaa vaan minä tarvitsisin apua... Olen itse hakenut kaksi kertaa eroa ja molemmilla kerroilla on jäänyt aikeeksi koska mieheni on osannut ne molemmilla kerroilla vesittää todella loistavasti heittäytymällä viime metreillä todella surkeaksi ja koska meilläkin on jo kaksikymmentä vuotta takana niin olen todennut että opettelempa sitten olemaan joskus itsekäs ja vittuilusta huolimatta pidän pääni. Lisää inhottavuuksiahan se joskus poikii mutta korvat kiinni siinä vaiheessa ja suu auki.Eli kerron mitä haluan,halusipa hän sitten tai ei.kuulen kuinka olen kylmä ja milloin haluan kostaa ja milloin haluan olla vain ilkeä mutta,no DAA,näin se vaan on.Sitä saa mitä tilaa.Ei tuollaista miestä voi muuttaa mutta jos haluaa elää hänen kanssaan niin jossain kohtaa pitää opetella pitämään myös huolta itsestään.Mulla se on onnistunut uuden aivan ihanan kaveripiirin kautta!
Olen harjoitellut itsekkyyttä, mutta saanut siitä kylmän ja kovan akan maineen.
Oikeus omaan pankkitiliin ilman velvoitetta tehdä selvitys, olenko rahani käyttänyt muuhunkin kuin ruokaan, oli ihan kauhistuksen kauhistus.
Nyt hän natisee kerran kk:ssa, että ei anna ruokarahaa, kun ei tiedä, minne minä olen rahani piilottanut. Lukee tiliotteita kuin piru raamattua.
Konsti siihen on ollut se, että kun tiliote tulee, en avaa kuorta, toki tiedän, mitä tililläni on. Näen heti, kun on käynyt taas urkkimassa. Pelottavaa silti, että entinen luotettu, rakas ihminen on kuin eri yksilö. Nyt selkeästi sairas, mielenvikainen, harhainen. Minä tässä tarvitsisin tehoterapiaa, kun häntä painostan olemaan kohtuullinen ja arvostamaan sitä, että hoidan vielä hänen huusholliaan, enkä ole pakannut kassejani.
No, minähän hain terapiaa, puhumatta hänelle siitä mitään. Jumankeka kun sai selville, että sellaisessa käyn. Siitä se show puhkesi. Tilanne aukeni vasta, kun terapeuttini tuli meille kotikäynnille kertomaan, että puhuu mun kanssani lasten asioista. Sehän ei ole totta, mutta näin pääsin rauhaan, ja voin jatkaa ilman leimaa, että olen hullu. Toisaalta sellaisen leiman tässä jo sain, että hullu olen. Tosin sen antoikin sitten sukulaiseni, joka oli pettynyt, etten eronnutkaan, vaikka sellaista hain.
- mies sai tietysti myös vettä myllyyn lisää, että minussa se hoidettava löytyy todella.
Otti mun vahvoja lääkkeitäni, että henki lähtisi.ei lähtenyt, syytti mua, että en ollut kertonut , montako tablettia tarvitsee...
Olen ihan varma, että on toinen suhde. Mutta mieluummin kuin antaisi mun mennä, pitää molemmat, tämä malli on helppo, on kulissit ja akka jota haukkua, kukas sitä nyt sitä rakasta haukkuisi.Hoidan pyykit, ruuan, kodin, talouden ja otan vastaan kiusaamisen ja itkeä tillitän suruani ja valvon.
Mies surffailee yksin makkarissa, mä en voi nukkua sen vieressä enää, kun en koe ,että kunnioitan sitä enää niin kuin kuuluisi.
Siis surffailee keskellä yötä kännykällä... että onko suhde?Kyllä.
Voi, kun jättäis mut rauhaan.
Tuohon ei voi muuta sanoa, kuin että kuulostat tyypilliseltä , paljon kokeneelta naiselta, jolta on jo paljon riistetty, ja lisää riistetään, jos annat.
Narsistin lupaukset ovat potaskaa: helppoja antaa, mutta niiden toteuttaminen onkin sitten toinen juttu.
Totta on sekin, jonka olet jo huomannut: kun narsisti huomaa, ettet enää arvosta ja kunnioita = katso häntä ylöspäin ja pelkää, olet astunut narsistin muutenkin turvonneen itsetunnon varpaille.
Mutta kriisiytymisen kautta se narsisti, kuten muutkin kuolevaiset, muuttuvat.
Kriisiytymisen olet jo aiheuttanut , kun olet uskaltautunut kyseenalaistamaan kuka määrää elämästäsi, sinä itse vaiko hän.
Usko, että suurin uhka narsistille on sun itsenäisyytesi. Se pelottaa, että osoitat oma-aloitteisuutta.
Valvoa ei kannata, se vain syö sinua sisältä päin,ja itkuisena olet tahtomattasi helppo uhri: ihminen,joka etsii vikoja ja mokia ,että voisi niitä nauttien tonkia omaa luonnettaan korottaakseen omaa erittäin heikon itsetunnon, joka oireilee juuri kuvaamallasi tavalla.
Narsisti nauttii itkustasi, virheistäsi, heikkoudestasi, koska siten vaikuttaa itse vahvemmalta...
niin saatanallisen surkeaa kuin se onkin, niin muuta tietä parempaan ei ole kuin etsiä sitä omaa elämää kaiken uhallakin.
Pitää kiinni siitä havainnosta, että narsistin rakkaus vaihtuu sen mukaan, kuka eniten ihailee häntä- jokainen, joka oppii tuntemaan hänet paremmin , ihailunsa sijaan kauhistelee, minkä peikon kanssa tulikaan tehtyä ja mitä.
Jos suhde on edennyt lapsiin ja avioon, ei sellaista terapeuttia teille yhdessä löydy, joka narsistimiestä tyydyttäisi, kuten olet havainnutkin.
Suomalainen psykiatri Gustav Schulman on kirjoittanut erittäin hyvän artikkelin aiheesta Narsistin terapeuttinen hoito. Hän toteaa artikkelissaan, että narsisti tarvitsee parantuakseen Vaativan Erityistason Terapeuttisen koulutuksen omaavan, työhönsä erittäin vakavasti suhtautuvan henkilön ja että narsistin on itsensä haluttava muuttua määräilijästä ja maarittäjästä tavalliseksi ihmiseksi, jolle riittää tavallinen elämä ja normaali arki, ja että prosessi vie n. 8 vuotta.
Senkään jälkeen tulos ei ole varma, mutta ainakin itsetuhoisuus ja toisen pakottaminen alistuksen kautta narskun tahtoon vähenevät.
paras lääke siis edelleen on,että varoo narsisteja viimeiseen asti, ja jos vain mahdollista, hankkii oman elämän, johon narsistille ei ole tilaa asettua.
Samainen tutkimus muuten näkee yhtymäkohtia silmittömän väkivallan ja perhesurmien kohdalla, tekijänä useimmiten siis valloilleen päässyt, itsetuhoinen narsku.
Kun itsellä ei mene hyvin,ei narsistille sovi, että jollakin muulla menee.. joten siis helpompaa lyödä pahasta mielestä toista kuin miettiä,mikä osuus hänen omalla toiminnallaan oli siihen, että se paha mieli tuli.
Syy-seuraus-suhteen ajattelu ja tunteitten heikko ymmärtäminen ovat pääsyitä siihen, että sympatia, arjen sieto ja tavallisuus oirehtivat toisen mollaamisena ja vähättelynä.
Olet tyypillinen uhri: älä itke,se on ilo,älä osoita alistusta, annat tyydytystä, etsi oma elämä, ja huomaat, miten ihanaa elämä voi oikeasti olla, ilman narsistia. Joku saattaa todella ajatella myös sinun parastasi !
olin 18-21 kun seurustelin narskun kanssa. Neuvoni on, että heidät pitää jättää yksin ja jatkaa omaa elämää ja löytää terveitä ihmisiä, kun on oppinut mikä on sairasta, niin tietää välttää.Kun löytää välittäviä ihmisiä ympärille on elämä täysin toisenlaista. Seurustelin psykopaatin kanssa myös ja eroon pääseminen oli täysin mahdotonta,koska hän oli tappamassa minut jos yrittäisin, mutta keksin miten karata,olin kolme vuotta käytännössä vanki.