Keskusteluketjussa "ostan kanttarelleja" on Innokas sienestäjä kirjoittanut näin:
"Jos haluat, että sienipaikkaasi kasvaa sieniä jatkossakin, niin kerää sieni taittamalla tai leikkaamalla se irti, niin ettet tärvele itiöemän tyvellä olevia nuoria sienen alkuja."
Nostan asian uudeksi keskusteluksi, koska 'ostan kanttarelleja' -ketju näyttää paisuneen yli äyräidensä.
Minulle on opetettu, että sieni kierretään irti maasta ja vasta sitten leikataan multainen osa pois. Näin olen menetellyt yli puoli vuosisataa ja kanttarellit kasvavat edelleen samoissa paikoissa.
Perusteluksi kiertämis-irroittamis-leikkaamismenetelmälle olen kuullut, että niin tehtäessä leikatun ja lahoavan itiöemän tyven kautta ei rihmastoon pääse taudinaiheuttajia.
Tietääkö kukaan, mikä on totuus asiassa?
Innokas sienestäjä kirjoitti myös näin: "Olen joskus lukenut, että sientä voisi levittää heittelemällä sienen perkausjätteitä uusiin paikkoihin. Kokeiluni eivät ainakaan vielä ole tuottaneet tulosta. Jos joku tietää asiasta, niin voisi kertoa toimiiko ja miten."
Olen kuullut saman väitteen monelta taholta ja kokeillut sitä ainakin kymmenenä vuotena. Minun istutukseni eivät ole lähteneet kasvuun, joten arvelen Innokkaan sienestäjän lailla. että kyseessä on ruraalilegenda. Mutta toisaalta, tunnen ihmisiä, jotka sanovat onnistuneensa siirtoistutuksessa.
Vaikka en oikein uskokaan juttuun, teen silti ison vahverokasan löytäessäni niin, että poimin ne kierrä-irroita-leikkaa-menetelmällä ja kannan sitten kannat rihmastonrippeineen uuteen paikkaan ja hieron ne jalalla maahan.
"Jos haluat, että sienipaikkaasi kasvaa sieniä jatkossakin, niin kerää sieni taittamalla tai leikkaamalla se irti, niin ettet tärvele itiöemän tyvellä olevia nuoria sienen alkuja."
Nostan asian uudeksi keskusteluksi, koska 'ostan kanttarelleja' -ketju näyttää paisuneen yli äyräidensä.
Minulle on opetettu, että sieni kierretään irti maasta ja vasta sitten leikataan multainen osa pois. Näin olen menetellyt yli puoli vuosisataa ja kanttarellit kasvavat edelleen samoissa paikoissa.
Perusteluksi kiertämis-irroittamis-leikkaamismenetelmälle olen kuullut, että niin tehtäessä leikatun ja lahoavan itiöemän tyven kautta ei rihmastoon pääse taudinaiheuttajia.
Tietääkö kukaan, mikä on totuus asiassa?
Innokas sienestäjä kirjoitti myös näin: "Olen joskus lukenut, että sientä voisi levittää heittelemällä sienen perkausjätteitä uusiin paikkoihin. Kokeiluni eivät ainakaan vielä ole tuottaneet tulosta. Jos joku tietää asiasta, niin voisi kertoa toimiiko ja miten."
Olen kuullut saman väitteen monelta taholta ja kokeillut sitä ainakin kymmenenä vuotena. Minun istutukseni eivät ole lähteneet kasvuun, joten arvelen Innokkaan sienestäjän lailla. että kyseessä on ruraalilegenda. Mutta toisaalta, tunnen ihmisiä, jotka sanovat onnistuneensa siirtoistutuksessa.
Vaikka en oikein uskokaan juttuun, teen silti ison vahverokasan löytäessäni niin, että poimin ne kierrä-irroita-leikkaa-menetelmällä ja kannan sitten kannat rihmastonrippeineen uuteen paikkaan ja hieron ne jalalla maahan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Esimerkki matsutake, kerätään myyntiin kitkuttelemalla maasta irti, aivan kokonaisena.
Nyt niitä on ilmestynyt samoille paikoille kuin pari vuotta sitten(eivät ilmesty joka vuosi). Kävelin kuin kassalleni paikkaan jossa muistin kasvaneen vierekkäin viisi matsua, siellähän ne uudet sienet odottivat. Liekö puskeneet itsensä maasta aivan samoista reijistä kuin edelliset.
Maa on täynnä sienirihmastoa ja reikiä tulee maahan monesta eri syystä. Taudin aiheuttajia pääsee rihmastoihin mistä vaan, ja minkähän taudin?
Tänään huomasin että porot oli tehneet reikiä jaloillaan. Kaivelevat hajun perusteella nousemassa olevat herkkutatit ja matsutaket.
Viime maanantain metsäradiossa oli metsäntutkimuslaitokselta naishenkilö puhumassa sienten rihmastoista ja sienijuurista. En pystynyt kunnolla kuuntelemaan, juttu tuntui mielenkiintoiselta,löytyiskö Areenalta.
Puolen vuosisadan kokemuksesi käynee totuudesta.
elä kerää sientä jonka vieressä tai pöäällä on paperi! ;D
Sieni poimitaan aina leikkaamalla kannastaan poikki! Niin saadaan tulevinakin vuosina sieniä samasta paikasta!
Kaukana syvällä suomalaisessa metsässä, missä sammal peittää maan ja puiden oksat kurottavat kohti taivasta, asui kaksi parrasta sienestäjää. He olivat molemmat intohimoisia luonnon ystäviä ja erityisesti sienten kerääjiä. Heidän parrat olivat kuin metsän oma osa, täynnä tarinoita ja kokemuksia vuosien varrelta.
Eräänä sumuisena aamuna he päättivät istahtaa yhdessä vanhan kuusen juurelle ja kuunnella metsäradiota, joka kantoi ääniä kaukaa Metsäntutkimuslaitokselta. Radiosta kuului rauhallinen naishenkilön ääni, joka puhui sienten rihmastoista – siitä näkymättömästä verkostosta, joka yhdistää metsän salaisuudet toisiinsa. He kuuntelivat tarkasti, kun nainen selitti, kuinka rihmastot ovat sienten elämän perusta ja miten niiden ymmärtäminen auttaa poimimaan sieniä oikeaoppisesti. Tämä tieto avasi heidän silmänsä uudella tavalla: sienet eivät ole vain yksittäisiä sieniä, vaan osa laajempaa, elävää verkostoa, jota tulee kunnioittaa.
Radiosta he oppivat myös, kuinka sieniä tulisi poimia niin, että rihmastot jäävät vahingoittumattomiksi, jotta metsän elämä jatkuu vahvana. Tämä tarkoitti varovaista käsittelyä ja tarkkaa silmää. Lisäksi he kuulivat sanan "matsutake" – arvostetun ja herkullisen sienten nimen – ja kuinka se ääntyy juuri oikealla tavalla. He harjoittelivat ääntämistä yhdessä, nauraen ja iloiten siitä, kuinka pieni sana voi kantaa niin paljon merkitystä.
Tämän yhteisen hetken ja uuden tiedon myötä heidän välilleen syttyi jotain syvempää ja voimakkaampaa kuin pelkkä ystävyys. Metsän hiljaisuudessa, metsäradion lempeän äänen alla, heidän katseensa kohtasivat ja himo toisiaan kohtaan roihahti kuin salama kirkkaalla taivaalla. Heidän halunsa toisiaan kohtaan oli intensiivinen ja luonnollinen, kuin metsän oma salainen tuli, joka lämmittää ja valaisee pimeimmänkin polun. Heidän kosketuksensa oli täynnä intohimoa ja lämpöä, joka tuntui sulautuvan metsän rauhaan ja salaisuuksiin.