Miten sieni poimitaan?

Keskusteluketjussa "Sienipaikat" nimimerkki Innokas sienestäjä kirjoitti: "Jos haluat, että sienipaikkaasi kasvaa sieniä jatkossakin, niin kerää sieni taittamalla tai leikkaamalla se irti, niin ettet tärvele itiöemän tyvellä olevia nuoria sienen alkuja."

Nostan tämän uudeksi aiheeksi, koska Sienipaikat-keskustelu näyttää paisuneen yli äyräidensä.

Minulle on opetettu, että sieni pitää kiertää irti ja vasta sen jälkeen leikata multainen jalan tyvi pois. Perusteluna on, että leikatun ja lahoavan jalan tyven kautta ei rihmastoon pääsisi taudinaiheuttajia.

Olen käyttänyt kiertämis-leikkaamis-menetelmää jo yli puoli vuosisataa, ja edelleen kasvavat kanttarellit samoissa paikoissa. Tietääkö kukaan, mikä mahtaa olla totuus asiassa? Miten sieni on poimittava?

Innokas sienestäjä kirjoitti myös: "Olen joskus lukenut, että sientä voisi levittää heittelemällä sienen perkausjätteitä uusiin paikkoihin. Kokeiluni eivät ainakaan vielä ole tuottaneet tulosta. Jos joku tietää asiasta, niin voisi kertoa toimiiko ja miten."

Olen kuullut saman väitteen ja testannut sitä useita kertoja ainakin kymmenen viime vuoden aikana. Kertaakaan ei istutuksistani ole lähtenyt uutta kasvua, joten arvelen Innokkaan sienestäjän lailla, että kyseessä on ruraalilegenda.

Vaikka en uskokaan juttuun, teen silti isoa vahverokasaa poimiessani niin, että kiertämisen ja irroittamisen jälkeen siirrän jalkojen tyvet rihmastonjäänteineen uuteen paikkaan ja hieron ne maahan.
1300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaha, sama juttu tuli kahdesti. Anteeksipyyntöni. Jos joku tarvittavilla oikeuksilla varustettu moderaattori seuraa ketjua, voisiko tuplakappaleen poistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruma mies kirjoitti:

Keskusteluketjussa "Sienipaikat" nimimerkki Innokas sienestäjä kirjoitti: "Jos haluat, että sienipaikkaasi kasvaa sieniä jatkossakin, niin kerää sieni taittamalla tai leikkaamalla se irti, niin ettet tärvele itiöemän tyvellä olevia nuoria sienen alkuja."

Nostan tämän uudeksi aiheeksi, koska Sienipaikat-keskustelu näyttää paisuneen yli äyräidensä.

Minulle on opetettu, että sieni pitää kiertää irti ja vasta sen jälkeen leikata multainen jalan tyvi pois. Perusteluna on, että leikatun ja lahoavan jalan tyven kautta ei rihmastoon pääsisi taudinaiheuttajia.

Olen käyttänyt kiertämis-leikkaamis-menetelmää jo yli puoli vuosisataa, ja edelleen kasvavat kanttarellit samoissa paikoissa. Tietääkö kukaan, mikä mahtaa olla totuus asiassa? Miten sieni on poimittava?

Innokas sienestäjä kirjoitti myös: "Olen joskus lukenut, että sientä voisi levittää heittelemällä sienen perkausjätteitä uusiin paikkoihin. Kokeiluni eivät ainakaan vielä ole tuottaneet tulosta. Jos joku tietää asiasta, niin voisi kertoa toimiiko ja miten."

Olen kuullut saman väitteen ja testannut sitä useita kertoja ainakin kymmenen viime vuoden aikana. Kertaakaan ei istutuksistani ole lähtenyt uutta kasvua, joten arvelen Innokkaan sienestäjän lailla, että kyseessä on ruraalilegenda.

Vaikka en uskokaan juttuun, teen silti isoa vahverokasaa poimiessani niin, että kiertämisen ja irroittamisen jälkeen siirrän jalkojen tyvet rihmastonjäänteineen uuteen paikkaan ja hieron ne maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu