Hei!
Monet vanhoillislestadiolaiset ovat hyökänneet viime päivien aikana sinun kimppuusi tällä palstalla. Älä välitä siitä, se on hyvin tyypillistä vl-käyttäytymistä = hyökätään henkilön kimppuun ja yritetään nakertaa ROTAN tavoin häntä henkisesti.
Sinä olet hyvissä käsissä. Viestisi kertovat vahvaa kieltä siitä, että sinun sydämessä asuu Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ohjaa askeleitasi. Mikäpä olisi sen arvokkaampaa ihmisen elämässä? Ei mikään!
Haluan jakaa kanssasi näin viikon alussa seuraavan hengellisen laulun sanoman.
Siunausta!
1. Käden alla Isän rakkaan
varjon siunatun mä sain,
linnan vahvan, kunniakkaan,
tuen, turvan tuskissain.
2. Kiitos, Isä, korpitiellä
yksin en nyt kuljekaan.
Kanssani käy Paimen siellä.
Sylissään mä lepään vaan.
3. Pesä pieni pääskysellä,
kotka lepää vuorillaan.
Paimenella helma hellä.
Siellä tyyntyä mä saan.
4. Paimen auttaa laupiaasti
uupunutta päivittäin,
nostaa kantaa loppuun asti.
Tielle jäisin yksinäin.
5. Mainen onni vaihtuvainen
on kuin varjot kuutamon.
Herran armo toisenlainen,
iankaikkinen se on.
6. Usko lausuu: Herran teillä
kaikki kääntyy parhaimpaan.
Nyt jos kylvän kyyneleillä,
kerran riemuin niittää saan.
7. Pilvilläkin pimeimmillä
siunaus on seurassaan.
Siksi Herran ystävillä
hätää nyt, ei milloinkaan.
Tyyne Salokannel, 1893-1946
Monet vanhoillislestadiolaiset ovat hyökänneet viime päivien aikana sinun kimppuusi tällä palstalla. Älä välitä siitä, se on hyvin tyypillistä vl-käyttäytymistä = hyökätään henkilön kimppuun ja yritetään nakertaa ROTAN tavoin häntä henkisesti.
Sinä olet hyvissä käsissä. Viestisi kertovat vahvaa kieltä siitä, että sinun sydämessä asuu Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ohjaa askeleitasi. Mikäpä olisi sen arvokkaampaa ihmisen elämässä? Ei mikään!
Haluan jakaa kanssasi näin viikon alussa seuraavan hengellisen laulun sanoman.
Siunausta!
1. Käden alla Isän rakkaan
varjon siunatun mä sain,
linnan vahvan, kunniakkaan,
tuen, turvan tuskissain.
2. Kiitos, Isä, korpitiellä
yksin en nyt kuljekaan.
Kanssani käy Paimen siellä.
Sylissään mä lepään vaan.
3. Pesä pieni pääskysellä,
kotka lepää vuorillaan.
Paimenella helma hellä.
Siellä tyyntyä mä saan.
4. Paimen auttaa laupiaasti
uupunutta päivittäin,
nostaa kantaa loppuun asti.
Tielle jäisin yksinäin.
5. Mainen onni vaihtuvainen
on kuin varjot kuutamon.
Herran armo toisenlainen,
iankaikkinen se on.
6. Usko lausuu: Herran teillä
kaikki kääntyy parhaimpaan.
Nyt jos kylvän kyyneleillä,
kerran riemuin niittää saan.
7. Pilvilläkin pimeimmillä
siunaus on seurassaan.
Siksi Herran ystävillä
hätää nyt, ei milloinkaan.
Tyyne Salokannel, 1893-1946
Vastaukset 56
Vanhimmat
Minä olen erään onnettomuuden seurauksena käynyt läpi kipujen yms. muodossa maanpäällisen helvetin. Mutta minun via Dolorosalla kipujen mies ja sairauden tuttava Jeesus Kristus piti minua kädestä kiinni - nosti ja kantoi.
Siksi avauksessa olevan laulun sanat ovat hyvin kohti käyviä minulle.
Aikanaan lääkärit ja muut nostivat kädet pystyyn - ylittämätön seinä näytti olevan vastassa. Jumalalle mikään seinä ei ole ylittämätön eikä mikään asia ole mahdoton. Hän vain laittaa meidät joskus sellaiseen kouluun, että siinä pieni ihminen on todella pieni. Mutta tällaisen prosessin käytyään läpi ihminen huomaa, että
JUMALA ON SUURI!
Tällä hetkellä tilanne kohdallani on täysin toinen.
terveisistä! En minä loukkaannu, vaikka minua arvostellaan tai minua kohden hyökätään, mutta toisin on, jos minun Vapahtajaani kohden hyökätään, niin lapsellisesti suutun, vaikka Hän ei minun puolusteluita tarvikaan. Ihmettelen vaan nykypäivän jumalanlapsia, kun eivät voi vaeltaa yhdessä toisiaan rakastaen, vaikka apostolisena aikana uskonasioissa uskomisen erot olivat suuremmat kuin tänä päivänä, niin silti he olivat saman Paimenen lampaita. Meillä usein käytetty sana" epäuskoinen" on sanana väärä ( sitä paitsi se ei edes ole alkuperäinen vanhoillislestadiolainen sana ) ilmaisemaan jonkun toisen uskoa, vaan pitäisi pikemminmin sanoa eri tavalla uskova ( itse usko voi olla sama, mutta uskoo eri tavalla). Anteeksi! Toivottavasti en loukkaa ketään! Toivotan KAIKILLE Jumalan rauhaa( en tappelua) ja Jumalan siunausta!
löytäneet toisensa...se, että kulkee eri tietä kuinka uskovaiset opettaa, on epäuskoisen tie...
Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.
uskovaiset, siis jumalanlapset opettaa, että tärkeintä on syntiensovitus, että me tuntien syntisyytemme Jumalan kasvojen edessä pyydämme syntejämme anteeksi Jumalan käsittämättömästä armostaan meidän syntiemme takia lähettämän täysin viattoman ainokaisen Poikansa suorittamaan ristinkuolemiseen vedoten. Me emme voi itseämme pelastaa, oman hyvyytemme,emmekä lain täyttämisen kautta. Jeesus on meidän pelastajamme. Se, joka näin samalla tavalla ajattelee, on sanojesi mukaan ainakin tässä asiassa hengenheimolainen.
Se, että kulkee eri tietä kuinka uskovaiset opettaa, on epäuskoisen tie... Näin on, mutta emmehän me kulje. Jumalan rauhaa Sinulle!
että olet samankaltaisesti uskomassa kuin Melperi ja ettei hän ole minkään sortin vl.
Kristukseen uskovainen. Olen varma, että iveta kuuluu tähän samaan "lahkoon":
Melperin Jumala ei ole kolmiyhteinen? Siis kokonaan toinen Jumala!
on 5-yhteinen työvaliokunta tai 24-yhteinen johtokunta aivan tarkastelukulmasta riippuen - valtaosa eläkeiässä ja hieman alle olevia huru-ukkoja
äijäpaha jo nukkumaan, kun alat puhua ihan sekopäisiä juttuja (tosin niitä ne muulloinkin ovat).
ihanaa, jos näin on. Vaikka tulisi 5 miljoonaa uutta ihmistä uskomaan, että Raamatun Jeesus on heidänkin syntiensä Sovittaja en vastaan panisi. Ihmettelen vaan kuinka se olisi mahdollista, jos me jumalanlapset emme saa Jeesuksen lähetyskäskyn mukaista kehoitusta sisimpäämme lähteä saarnaamaan evankeliumia kaduille ja aitovierille ja lähetyskentille.
Ei tommoset Jeesus-uskovaiset ole mitään vanhoillislestadiolaisia.
ja lauletataan Siionin lauluista 195:
Kirkasta sä itses meille,
Jeesus, ristis muodossa,
voita kansat sanallasi,
vedä rakkaudessa
sulta rauhaa etsimähän,
itkein etees nöyrtymähän.
2. Siionisi laitumille
saata, Herra, laumasi,
anna perheväellesi
myöskin leipää sanasi,
kirkasta sun armos meille,
taivuta sun tahtos teille.
3. Pappeja myös, Herra, vihi,
paimenia laumalles,
jotka käyvät edellämme
uskollisna sanalles.
Anna heille kutsumukses,
vahvista sun aivoitukses.
4. Saata heikot todistajat
rikkaiks Henkes lahjoista,
sua ne että rakastavat,
kestävät myös vaivoissa.
Hoida heitä armossasi,
kasvata sun uskossasi.
5. Herran armokutsun saaneet,
Herran töistä veisatkaa,
Karitsalle vaivastansa
sielut saaliiks saattakaa.
Pelkäämättä saarnatkaatte,
Kristukselta voiman saatte.
6. Ylistä sun veriylkääs,
kansa Herran Siionin.
Jos et huuda kiitostansa,
huutavat jo kivetkin.
Muista taivaan ihanuutta,
veisaa aina virttä uutta.
ole filistealaisten joukoissa israelilaisia vastaan.
Jumalan lapsen ivetan vihollisenasi?
israelilaisia vastaan, rakastan heitä ja joka päivä siunaan Israelia, koska Jumala lupaa, joka siunaa Israelia, häntä minäkin siunaan. Yhdyn Siionin laulun sanoihin:"voita kansat sanallasi,
vedä rakkaudessa " Näin aion tehdä. Kun me julistamme Jumalan sanaa kaikkialla maailmassa,
niin Jumalan sana, Hänen suunnaton Rakkautensa voittaa kansat puolelleen. Jumalan rauhaa Sinulle, ei tappeluita. Olette ihania!
kyllä nyt ihan eri Siionin laulut kun veeällillä.
on ja vanha versio kai. Ei ole Siionin lauluja.
mutta kaunis. Mutta tässä myös kaunis Sioonin laulu, joka sopii myös wehalle, kun oltiin siellä ristin juurella.
8. Me Golgatalla lepäämme
ja kuormat sinne laskemme.
Myös kirkastuksen vuorella
me saamme Herraa katsella.
9. Kun ristin alle joudumme,
on Herra meidän voimamme.
Voi, milloin loppuu vaiva, työ,
kauanko kestää vielä yö?
Ps. Vaikka ristin juuri on tyhjä, niin kuormat sinne laskemme. Jumalan rauhaa!
"Mutta tässä myös kaunis Sioonin laulu, joka sopii myös wehalle, kun oltiin siellä ristin juurella.
8. Me Golgatalla lepäämme
ja kuormat sinne laskemme.
Myös kirkastuksen vuorella
me saamme Herraa katsella.
9. Kun ristin alle joudumme,
on Herra meidän voimamme.
Voi, milloin loppuu vaiva, työ,
kauanko kestää vielä yö?"
laulu tuo, vaan pari säkeistöä körttivirrestä 151. Wilhelmi Malmivaaran uudistama. Otettu virsiin Halullisten sieluin hengellisistä lauluista. Onkohan sinulla Siionin laulukirjaa ollenkaan?
körttivirsi? En tiennyt. Mulla on niin vanha virsikirja mummolta saatuna ja kuulemma se on nyttemmin moneen kertaan uusittu. Mutta kun en itse laula, niin usein se ei ole edes seuroissa mukana. Tästä puuttuu sitäpaitsi kannet ja muutamia ensimmäisiä lauluja. Luultavasti virsikirjan nimi on Siionin laulut ja Wirret.
"Onko tämä virsi körttivirsi?"
körttivirsi, näkeehän sen jo sanoista.
"Luultavasti virsikirjan nimi on Siionin laulut ja Wirret."
Luultavasti nimi on "Virsikirja sekä Siionin laulut ja Wirret".
weha, kun olit niin ystävällinen ja neuvoit. Jumalan rauhaa!
= tyypillinen vl-valehtelija.
weha.
kimppuun..
..olla?
vaikkei se sinällään ketään kiinnosta
melperi on melperi
millä mittarilla?
en ymmärrä
weha puhuu asiaa
puhuu vl-paskaa, jota sinäkin edustat.
kukaan ei ymmärtänyt kysymystäsi. vaikeaa....
niin, sepä se
hyvä toivomus
siunausta
*Älä välitä siitä, se on hyvin tyypillistä vl-käyttäytymistä = hyökätään henkilön kimppuun ja yritetään nakertaa ROTAN tavoin häntä henkisesti.*
ja puhutteleva laulu.
Jep
kauniskin.... Kiitos!
laulu ja ehkä sanoiltaan sillä lailla merkittävä, että sitä voivat hyvällä omallatunnolla laulaa niin vl:ät, körtit, esikoiset, helluntailaiset jne. Olkoon se meidän yhteinen" taivaallinen maamme-laulu".
**Olkoon se meidän yhteinen" taivaallinen maamme-laulu".**
ehdotusta.
Heh!!!!
aplonejaaaa !!
juu.
"vain me" -vanhoillislestadiolaiset vihaavat Raamattuun uskovia henkilöitä.
kumpi sä niiku oot?
"vain me" sekopää vl?
vainko ivetalle
uskovaiset saavat kokea vl-hyökkäyksiä.
oli sana hallussa.
runosuoni hallussa.
No joko taas?
siis mitä taas
amen
tuuli tyyntyy
palstalle!
Koskettava!