Olin tuossa kesän aikana tutustunut erääseen ihmiseen, ja vaikka meille ei tullutkaan mitään sen isompaa ja homma on jo kuopattu, huomasin jonkun aikaa sitten, että hän on ilmoitanut olevansa parisuhteessa. Tämä jotenkin herättää ristiriitaisia tunteita, olen hyväksynyt ettei meillä ollut tulevaisuutta ja kaikin puolin toivon hänelle pelkkää hyvää elämäänsä, mutta silti jotenkin pysähdytti tieto hänen seurustelustaan. Mitä tämä oikein on? Olin ihastunut ja tavallaan olin pahoillani tästä jonkun aikaa mutten enää, olen sitä mieltä että olen jo hyvin päässyt tästä ylitse mutta tiedä sitten... Tekisi mieli kysyä kuulumisia mutta en jostain syystä kehtaa koska tämä ihminen on silti jäänyt mieleen ystävänä ja kaverina, hän ei välitä ottaa minuun yhteyttä kuitenkaan ja sen olen kesän aikana huomannut... harmi sinänsä että näitä kaikki tai ei mitään-ihmisiin törmää kun itse en ole sellainen ja se ehkä vähän loukkaa kun ajattelee sitä, mitä meillä oli... äääh.
Noh, eipä tässä mitään, kunhan avauduin. Ei oikein järjellä taas voi selittää miltä tuntuu, ei tunnu pahalta mutta silti, sykähdytti. Olen kuitenkin iloinen hänen puolestaan koska tiedän, ettei meillä ole silleen niin paljon yhteistä mikä veisi ystävyyttä isommalle tasolle, se jo huomattiin aikasemmin. Mutta kuitenkin... Kunhan avauduin...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.