Valittaja!!

Voi ihmiset, miks ihmeessä musta on tullut tällainen ikuinen valittaja??!
Olen jäänyt työttömäksi ja tuntuu ettei ole enää yhtään ystävää, jolla olisi halua tai intoa nähdä. Nyt vaan olen huomannut, että valitan koko ajan jostakin ja kaikki tuntuu kurjalta. Miksi ihmeessä tämän elämän pitää mennä niin vaikeaksi??!
Haluan takaisin positiiviseksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi! Mitenkähän se onnistuisi?
4166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käytä se enerkia siihen mitä kiva voisitte tehdä rakkaasi kanssa.

Äänestä
  • Kiva, kun vastasit!:) Todellakin olen miettinyt paljon asioita mitä voisin mieheni kanssa tehdä ja se onkin ollut minun pelastukseni täydelliseltä masennukselta. Mutta naisystävät on asia täysin eri asia kuin mieheni. Hyvä parisuhde on tietysti tärkeä asia, mutta kyllä naistenväliset keskustelut ovat myös yksi tärkeistä asioista ja sen puuttuminen on varmaan osa syy tähän ainaiseen valittamiseen:(

    Äänestä

Onko siitä jo kauan, kun jäit työttömäksi?

Minulla on ollut ystäviä, jotka halusivat kertoa murheitaan ja valituksenaiheitaan, mutta eivät olleet halukkaita itse puolestaan kuuntelemaan. Siihen väsyy. Meillä kaikilla on omat murheemme ja huolenaiheemme. Haluaisi itsekin tulla kuulluksi ja kuulla rohkaisua, ei ihminen jaksa aina vain olla antavana kuuntelevana toiselle.

Mutta sinä varmaankin jaksat myös kuunnella muiden valituksia, etkä vain valittaa itse?

Äänestä
  • Olen ollut nyt puoli vuotta työttömänä. Tuntuu kyllä jo vuodelta, kun aika kuluu niin hitaasti:(

    Olen täysin samaa mieltä, että myös ystävyydessä täytyy olla tasapaino eli kuunnellaan ja tullaan kuulluksi. Laitoit osuvasti, että haluaisi kuulla rohkaisua. Nyt just niin kaipaisin rohkaisua tähän tilanteeseen, sanoja että kyllä asiat vielä järjestyvät. Mutta kun kaikilla on niin kiire ja omat jutut ettei heillä ole aikaa tai halua istua ja parantaa maailmaa joka huomattavasti helpottaisi oloa. Sekavasti selitetty, mutta kun olen niiiin paljon parempi puhumaan kuin kirjoittamaan:( No, toivottavasti asiat vielä kääntyy parempaanpäin ja luulen että valittaminenkin unohtuu sen myötä!:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Purnaaja kirjoitti:

Voi ihmiset, miks ihmeessä musta on tullut tällainen ikuinen valittaja??!
Olen jäänyt työttömäksi ja tuntuu ettei ole enää yhtään ystävää, jolla olisi halua tai intoa nähdä. Nyt vaan olen huomannut, että valitan koko ajan jostakin ja kaikki tuntuu kurjalta. Miksi ihmeessä tämän elämän pitää mennä niin vaikeaksi??!
Haluan takaisin positiiviseksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi! Mitenkähän se onnistuisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu