820 euroa.
Vuokra tarkistetaan kerran vuodessa,nyt joulukuun alussa seuraavan kerran.Vuokra on sidottu yleiseen indexiin.Vuokran-antaja nostaa vuokraa 900 euroon.Mielestäni tuollainen korotus ei ole yleiseen indexikorotukseen millään tavoin liittyvä.Itse odotin jotain 20-30 euron korotusta.
Vuokranantaja vetosi remontteihin joita joutuu taloon tekemään.Olen asunut talossa kaksi vuotta ja en TODELLAKAAN ole kuluttanut taloa niin paljon että sitä pitäisi remontoida nyt jo.Talo oli huonossa kunnossa jo siihen muutaessani.
Pitääkö minun kiltisti hyväksy 10 prosentin korotus?
Vai onko korotus laiton?
Asun omakotitalossa
8
459
Vastaukset
- Vuokranantajana
Mitä indeksi korotus tekee vuokrasopimuksessa täytyy olla korotusehdot mikäli siinä ei mainita muuta kuin indeksikorotus se on siinä.Vuokranantaja pyrkii tekemään uuden sopimuksen tietenkin jos ei muu käy.
Niin vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa. Viimeisin julkaistu elinkustannusindeksi (heinäkuu 2009) on 0,7 % alempi kuin edellisen vuokrankorotuksesi perustana ollut indeksi (marraskuu 2008).
Vain sopimukseen kirjattu peruste pätee, eikä vuokranantajalla ole oikeutta irtisanoa sopimusta vuokrankorotuksen toivossa.- Aloittaja
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Niin vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa. Viimeisin julkaistu elinkustannusindeksi (heinäkuu 2009) on 0,7 % alempi kuin edellisen vuokrankorotuksesi perustana ollut indeksi (marraskuu 2008).
Vain sopimukseen kirjattu peruste pätee, eikä vuokranantajalla ole oikeutta irtisanoa sopimusta vuokrankorotuksen toivossa.että tässä taloustilanteessa jossa hinnat eivät ole nousseet,voin pyyhkiä pyllyä omistajan kirjeellä vuokrankorotuksista ja uudesta vuokrasopimuksesta?
Aloittaja kirjoitti:
että tässä taloustilanteessa jossa hinnat eivät ole nousseet,voin pyyhkiä pyllyä omistajan kirjeellä vuokrankorotuksista ja uudesta vuokrasopimuksesta?
Ei ole pahitteksi olla kohtelias vuokranantajaa kohtaan, kun ilmoitat asiasta... :)
- ----------------------
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ei ole pahitteksi olla kohtelias vuokranantajaa kohtaan, kun ilmoitat asiasta... :)
minunkin käsitykseni mukaan siitä, mitä vuokrasopimuksessa on sovittu. Ainahan vuokranantaja voi vaatia sopimuksen muuttamista ja irtisanoa sopimuksen. Voithan pakkotilanteessa hyväksyä korotuksen ja ruveta katselemaan uutta paikkaa. Tilastokeskuksen verkkosivuilta löydät ohjeet elinkustannusindeksin laskemiseen. Laitan kohta linkit, taitaa mennä kahteen viestiin.
- ----------------------
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ei ole pahitteksi olla kohtelias vuokranantajaa kohtaan, kun ilmoitat asiasta... :)
http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/khi_2008-09-15_kay_002.html
- -------------------
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Ei ole pahitteksi olla kohtelias vuokranantajaa kohtaan, kun ilmoitat asiasta... :)
http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/2009/07/khi_2009_07_2009-08-14_tau_002.html
- kun keksii perustellun syyn
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Niin vuokranantaja ei voi korottaa vuokraa. Viimeisin julkaistu elinkustannusindeksi (heinäkuu 2009) on 0,7 % alempi kuin edellisen vuokrankorotuksesi perustana ollut indeksi (marraskuu 2008).
Vain sopimukseen kirjattu peruste pätee, eikä vuokranantajalla ole oikeutta irtisanoa sopimusta vuokrankorotuksen toivossa.Eihän sen nyt niin ole että kerran otetusta vuokralaisesta ei pääse eroon niin pitkään kuin maksaa vuokransa. Aloittajan vuokra kuullostaa varsin edulliselta, joten mahdollisesti vuokratason korottaminen käyvälle tasolle on perusteltu syy. Ja ainahan asuntoa voikin tarvita omaan käyttöön...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011021
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57969Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144788- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel101542- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89538- 39518
- 53517