Prellussa vikaa

Prellu on ruvennut käyttäytymään oudosti.. Ajossa syttyy vikavalo melkein joka kerta, kun on hetken ajellut ja sammuu, kun auton sammuttaa ja käynnistää uudelleen, mutta syttyy taas hetken ajelun jälkeen.. Myöhemmin tuli sellaista ongelmaa, kun auton käynnisti niin se sammui melkein saman tien ja kun yritti uudestaan niin sama juttu.. kolmen tai neljän yrityksen jälkeen auto jäi käyntiin ja pääsi liikkeelle, mutta sitten auto teki lopulta sellaisen tempun, että sammui kesken ajon, eikä enää siitä lähtenyt käyntiin ja piti hinata pois tieltä..
Myöhemmin, kun yritti käynnistää se lähtikin vaivatta käyntiin.
Akussa ei vikaa, koska hiljan ostin uuden. Virranjakajan ostin aikoinaan käytettynä niimpä kokeilin ja ostin uuden sytytyspuolan ja sammuilu loppui siihen. Mutta uutta ongelmaa pukkaa lisää. Kun autolla lähtee liikkeelle tuntuu, että vaikka kuinka painaa kaasua niin auto liikkuu kehnosti eteenpäin ja tuntuu siltä kuin se hyytyisi, mutta välistä se taas kulkee nätisti.
Tänään esim. lähdin autolla peruuttamaan.. pakki silmään ja kaasua niin auto ei meinannut liikkua mihinkään ja vaihdekin jumittui hetkeksi, mutta toisella yrittämällä päästiin jo liikkeelle, mutta auto kulki edelleen kehnosti.. Tyhjäkäynti on alhainen koneen lämmettyä.. kierrokset ovat jotain 800 ja välistä meinaa alemmaksikin mennä ja tuntuu että auto sammuu.. Vielä se ei ole sammunut, mutta auton käyttäymisen perusteella tulee tuntuma, että kohta taas hyytyy.. Outoja ääniä ei kuulu ajettaessa eikä auto nyi/nytkähtele.
vikakoodit olis varmaan parasta lukea, mutta tuli mieleen kysyä ekaks täältä neuvoa, josko jollain olisi ollut samankaltaisia ongelmia.. :)
6224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

käydä lukemassa ne vikakoodit niin saat heti oikean osan autoosi. Tuusulassa on paikka jossa voi lukea koodit parillakympillä.

Äänestä
  • Polttoaineen saanti- vialta haisee, pumppu paskana sanoisin.

    Äänestä

  • oho eipä oo kallista..

    Äänestä

  • bvbxcnxn kirjoitti:

    Polttoaineen saanti- vialta haisee, pumppu paskana sanoisin.

    hmm moni sitä on sanonut polttoainapuolen viaksi, mutta enpä sitten tiedä. Tänään auto taas hyytyi kesken ajon ja sammui--> käynnistin uudelleen, mutta muutaman metrin jälkeen se taas sammui ja eiku tien sivuun ihmettelemään.. auto ei käynnistynyt vaikka kuinka yritti. Mutta kun auton antoi n.10 min jäähtyä niin sitten se jopa käynnistyi ja pysyi käynnissä.. mutta eipä tuolla uskaltanut lähteä liikenteeseen vaan hinaamalla korjaamoon.. sanoivat siellä sitten että vika olisi sytytyspyolessa.. nollasivat vikakoodit, mutta kun autolla lähti liikenteeseen taas testailemaan niin jonkin ajan päästä taas vikavalo syttyi.. kyllä menee järki.. Jos sen sytytysyksikön/päätteen vaihtais ja jos ei sittenkään niin sitten kyllä pitää kattoa uudemman kerran polttoainepuolta.

    Äänestä

elektroniikkapelin, et autoa.

Äänestä

Nyt käytiin katsomassa vikakoodia korjaamolla ja sieltä tulikin sitten monen monta. Mutta sytytysyksikkö oli yks jossa oli vikaa ja bensapumpussa? ja mitähän alipaineeseen liittyen vissiin imupuolen juttua?.. Joten ostin tässä sen sytytysyksikön näin aluksi ja laitettiin paikoilleen.. Sammuilu on loppunut ainakin toistaiseksi :D, mutta auto käyttäytyy ajossa silti kummasti eli totisesti varmaan on vikaa bensapuolella, kun painaa kaasua, niin auto ei meinaa välistä siihen oikein vastata eli auto ei meinaa oikeen liikkua mihinkään vaikka kuinka kaasuttelisi. Nyt vaan uutta osaa kehiin ja toivoa josko viat loppuis siihen. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


APuAa kirjoitti:

Prellu on ruvennut käyttäytymään oudosti.. Ajossa syttyy vikavalo melkein joka kerta, kun on hetken ajellut ja sammuu, kun auton sammuttaa ja käynnistää uudelleen, mutta syttyy taas hetken ajelun jälkeen.. Myöhemmin tuli sellaista ongelmaa, kun auton käynnisti niin se sammui melkein saman tien ja kun yritti uudestaan niin sama juttu.. kolmen tai neljän yrityksen jälkeen auto jäi käyntiin ja pääsi liikkeelle, mutta sitten auto teki lopulta sellaisen tempun, että sammui kesken ajon, eikä enää siitä lähtenyt käyntiin ja piti hinata pois tieltä..
Myöhemmin, kun yritti käynnistää se lähtikin vaivatta käyntiin.
Akussa ei vikaa, koska hiljan ostin uuden. Virranjakajan ostin aikoinaan käytettynä niimpä kokeilin ja ostin uuden sytytyspuolan ja sammuilu loppui siihen. Mutta uutta ongelmaa pukkaa lisää. Kun autolla lähtee liikkeelle tuntuu, että vaikka kuinka painaa kaasua niin auto liikkuu kehnosti eteenpäin ja tuntuu siltä kuin se hyytyisi, mutta välistä se taas kulkee nätisti.
Tänään esim. lähdin autolla peruuttamaan.. pakki silmään ja kaasua niin auto ei meinannut liikkua mihinkään ja vaihdekin jumittui hetkeksi, mutta toisella yrittämällä päästiin jo liikkeelle, mutta auto kulki edelleen kehnosti.. Tyhjäkäynti on alhainen koneen lämmettyä.. kierrokset ovat jotain 800 ja välistä meinaa alemmaksikin mennä ja tuntuu että auto sammuu.. Vielä se ei ole sammunut, mutta auton käyttäymisen perusteella tulee tuntuma, että kohta taas hyytyy.. Outoja ääniä ei kuulu ajettaessa eikä auto nyi/nytkähtele.
vikakoodit olis varmaan parasta lukea, mutta tuli mieleen kysyä ekaks täältä neuvoa, josko jollain olisi ollut samankaltaisia ongelmia.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu