uudelleen pyrkiminen toiseen AMK:uun?

Sivullisena haluan tarkistaa asian viisaammilta.
Poika on päässyt erääseen AMK:uun, mutta on saanut intin takia vuoden lykkäyksen opintojen aloittamiseen. Ensi keväänä hän haluaisi hakea toiseen, lähempänä kotipaikkakuntaa olevaan kouluun, mutta onko tosiaan niin, että ei voi edes pyrkiätoiseen luopumatta jo saadusta paikasta? Tuntuu vähän oudolta jos näin on.
4139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mutta vain yhden paikan voi ottaa vastaan, ts. syksyllä koulun alkaessa ei voi olla kirjoilla kahdessa koulussa.

Äänestä

Voi pyrkiä moneen. Ainut raja on se että yhtenä lukuvuonna voi ottaa vaan yhden paikan vastaan. Eli jos nyt syksynä otti paikan vastaan niin voi hakea aikaisintaan keväällä 2010 ja ottaa paikan sitten syksyllä vastaan. Monessa oppilaitoksessa voi olla sisällä samaan aikaan. Itse tein virheen että erosin koulusta ja menin toiseen kouluun. Jos olisi järkevästi ajatellut olisi pitänyt molemmat paikat ja ollut toisessa poissaolevana nyt kun kiinnostaisi mennä takaisin ei voikkaan mennä koska erosi paikasta.

Äänestä
  • niin eli siis voinko hakea nyt syksyllä yhteishaussa keväälllä 2010 alkavaan opiskelupaikkaan vaikka aloitin nyt syksyllä toisessa paikassa...

    Äänestä

  • apua kaipaava kirjoitti:

    niin eli siis voinko hakea nyt syksyllä yhteishaussa keväälllä 2010 alkavaan opiskelupaikkaan vaikka aloitin nyt syksyllä toisessa paikassa...

    Eli jos olet nyt syksyllä 2009 ottanut opiskelupaikan vastaan, voit ottaa toisen korkeakoulupaikan vastaan AIKAISINTAAN SYKSYLLÄ 2010, et keväällä 2010 alkavaa.

    Googleta vaikka yhden korkeakoulupaikan säännös. Siis samana lukuVUONNA voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulupaikan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo kerran päässyt kirjoitti:

Sivullisena haluan tarkistaa asian viisaammilta.
Poika on päässyt erääseen AMK:uun, mutta on saanut intin takia vuoden lykkäyksen opintojen aloittamiseen. Ensi keväänä hän haluaisi hakea toiseen, lähempänä kotipaikkakuntaa olevaan kouluun, mutta onko tosiaan niin, että ei voi edes pyrkiätoiseen luopumatta jo saadusta paikasta? Tuntuu vähän oudolta jos näin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu