Laurin 16.9.2009 julkaistava albumi on ihan täyttää rautaa! Kuuntelin tänään ennakkoon ja on pakko sanoa että pitkästä aikaa oikein ryhdikäs kotimainen albumi. Tästä ei kotimainen pop/rock parane. Jos en ennen ole ollut fani niin nyt olen.
-kiitos yhteensattumat-
Tänään ei huomisesta murehdita
3
599
Vastaukset
- Bebelaku
Tervehdys Suomen kansalaiset.
Pitkiä aikoja ulkomailla oleskelleena, n. 7kk vuodesta muualla kuin suomessa useita vuosia, olen päätynyt vakaasti siihen tulokseen että perus suomimusiikki, mm. Lauri Tähkän, on suunnattu suurimmaksi osaksi perus suomijunteille jotka eivät ole mantereen toisellapuolen vielä käyneet , tai edes menossa käymään. Suomi on hieno maa monine asioineen, mutta junttimusiikki näyttää olevan syystä tai toisesta Over-rated (yliarvostettua). Häpeän tällaista viulupoppia ja vielä ferrarilippiksiset suomijuntit sitä popittavat korvat hörölläänsä. Mikä ihmisiä vaivaa? Tällainen viulun ja rumpujen yhdistelmä on in?
Muiden mieliä en halune pahoittaa, tämä vain on yhden kosmopoliitin mielipide joka on kiertänyt palloa. Anteeksi mikäli niihin heikkoihin itsetuntoihin nyt kolahti. =) Päivänjatkoja.- kaikilla mantereilla käynyt
Voi hyvää päivää sinullekin, maailmankansalainen ja oikein kosmopoliitti!
Musiikki on niitä makuasioita, joista on aivan turha kiistellä. Tähkää kuuntelee niin pääministerimme Vanhanen, kuin sosiaalitoimiston asiakas Mäkinen, joka ei ole koskaan Pihtiputaata pitemmällä käynytkään. Niin Hankkija-lippikseen sonnustautunut maanviljelijä kuin EU-edustajakin.
Harmi, ettei sinulle ole suotu avarakatseisuutta ja toisten kunnioittamista siellä maailmalla! Pönkitätkö tuolla tarinallasi omaa itsetuntoasi vai miksi näit vaivaa haukkuaksesi Tähkän musiikista pitävät junteiksi? Osoittaa sinulta, kosmopoliitilta erittäin moukkamaista käytöstä. Toivottavasti maailmalla retostelusi kasvattaa sinua edes hiukan!
Terveisiä maailmalle!
Kerrohan terveisiä kaikille mantereille! - 96-69
kaikilla mantereilla käynyt kirjoitti:
Voi hyvää päivää sinullekin, maailmankansalainen ja oikein kosmopoliitti!
Musiikki on niitä makuasioita, joista on aivan turha kiistellä. Tähkää kuuntelee niin pääministerimme Vanhanen, kuin sosiaalitoimiston asiakas Mäkinen, joka ei ole koskaan Pihtiputaata pitemmällä käynytkään. Niin Hankkija-lippikseen sonnustautunut maanviljelijä kuin EU-edustajakin.
Harmi, ettei sinulle ole suotu avarakatseisuutta ja toisten kunnioittamista siellä maailmalla! Pönkitätkö tuolla tarinallasi omaa itsetuntoasi vai miksi näit vaivaa haukkuaksesi Tähkän musiikista pitävät junteiksi? Osoittaa sinulta, kosmopoliitilta erittäin moukkamaista käytöstä. Toivottavasti maailmalla retostelusi kasvattaa sinua edes hiukan!
Terveisiä maailmalle!
Kerrohan terveisiä kaikille mantereille!Jos olisin Lauri Tähkä, niin en pitäisi minään meriittinä sitä että Matti-69 kuuntelee mun musiikkiani. Pikemminkin se olisi koko bändille rasite,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854