Pelottaa

Minulla on ongelma:

Näin vahingossa pienen pätkän kauhuelokuvasta, ja nyt minua pelottaa aina öisin hirveästi. Olen muutenkin arka, plus vielä tämä. En uskalla enää kulkea pimeiden metsien halki iltaisin, enkä viedä koiraani ulos illalla. Pelkään olla iltaisin yksin kotona, samoin mennessäni nukkumaan olen peloissani, vaikka kaikki olisivat kotona. Pelkään oikeastaan enemmän että muille tapahtuu jotakin, eikä minulle. Pelkään yöllä herääväni huutoihin, ja tajuan kaikkien kuolleen. ;(
Se saa minut pelokkaaksi, ja istua nökötän iltaisin pitkään koittaen sulkea lamppua, mutta heti alan pelätä kun on pimeää ja hiljaista. Olen koittanut selittää itselleni että mielikuvitukseni se vain temppuilee, mutta pelkään silti.
Onko se pelkääminen ihan typerää?
Olen kertonut äidilleni, mutta hän tuskin edes muistaa koko asiaa. :(
Miten saisin pelon pois?
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

päästä juttelemaan jonkun kanssa vähän enemmän, sellaisen jonka koet todella välittävän. Pitäisi jo alustavasti sopia, että tapaatte useamman kerran. Kirjoita myös tunteeksi ja ajatuksesi vapaasti paperille, ehkä voisit lisäksi pitää päiväkirjaa, josta näet, ettei tänäkään päivänä eikä siellä ja siellä tapahtunut mitään siitä, mitä pelkäsit. Tietysti normaali varovaisuus kuuluu jokaiselle, ja naiset voivat pitää kovaäänistä pilliä ja vaikka painavaa taskulamppua laukussa. Mutta tämä kauhun tunne varmasti himmenee ja harvenee, kun aikaa kuluu. Turvaa aina Jeesukseen, Hän on kaikkein voimakkain ja pystyy suojelemaan sinua miltä vain.

Äänestä

Moi. Ikääsi en tiedä mutta , vaikutat kirjoituksesi perusteella niin nuorelta , että noin äkisti alkaneet pelkotilat menevät ohi aivan juttelemalla äitisi,isäsi tai muun läheiseksesi kokeman aikuisen kanssa. On aivan normaalia että toiset ihmiset pelkäävät enemmän kuin toiset. (...Joku toinen saattaa pelätä sitä koiraasi jota sinä taluttelet pelkäämättä...) Pelätä voi mitä hyvänsä ja missä hyvänsä ja usein kasvuvaiheessa olevat ihmisen pelot ovat ohimeneviä. Fobiasta sinun kohdallasi on kirjoituksesi perusteella liian aikaista puhua , koska fobiassa altistuminen pelkoa aiheuttavalle tilanteelle tai pelon kohteelle aiheuttaa välittömästi voimakasta ahdistuneisuutta. Lisäksi esiintyy fyysisiä oireita kuten punastumista,vapinaa tai sydämentykytystä . Fobiasta puhutaan vasta sitten kun , oire aiheuttaa merkittävää kärsimystä, haittaa tai toimintakyvyn laskua. Jos keskustelu aikuisen kanssa ei helpota pelkojasi ja tilanne vain pitkittyy huomattavasti niin lääkärissä käyntiähän sinä et pelkää. ter. R.R.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkääväinen kirjoitti:

Minulla on ongelma:

Näin vahingossa pienen pätkän kauhuelokuvasta, ja nyt minua pelottaa aina öisin hirveästi. Olen muutenkin arka, plus vielä tämä. En uskalla enää kulkea pimeiden metsien halki iltaisin, enkä viedä koiraani ulos illalla. Pelkään olla iltaisin yksin kotona, samoin mennessäni nukkumaan olen peloissani, vaikka kaikki olisivat kotona. Pelkään oikeastaan enemmän että muille tapahtuu jotakin, eikä minulle. Pelkään yöllä herääväni huutoihin, ja tajuan kaikkien kuolleen. ;(
Se saa minut pelokkaaksi, ja istua nökötän iltaisin pitkään koittaen sulkea lamppua, mutta heti alan pelätä kun on pimeää ja hiljaista. Olen koittanut selittää itselleni että mielikuvitukseni se vain temppuilee, mutta pelkään silti.
Onko se pelkääminen ihan typerää?
Olen kertonut äidilleni, mutta hän tuskin edes muistaa koko asiaa. :(
Miten saisin pelon pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu