Ranska näyttä mallia miten viljelijöistä tulisi huolehtia, Suomessa on vallalla leikkauslinja ja ihmeellinen nöyristely EU:n suuntaan, olisikohan kansakuntamme historialla osuutta asiaan...
"Miten voimme hyväksyä tilanteen, jossa EU:n komissio on kieltämässä Suomea maksamasta omista kansallisista budjettivaroista välttämätöntä tukea Etelä-Suomen maataloudelle, kun samaan aikaan yhteisestä EU-budjetista tuetaan eteläisen Euroopan tupakka- ja viiniviljelmiä?
Maataloustukimenot EU:n vuoden 2007 budjetissa ovat 42,7 miljardia euroa. Budjettivaroista maksettu maataloustuki on esimerkiksi Ranskan pelloille kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Tupakan viljelylle tuki on 301,6 miljoonaa euroa. Viinialaa tuetaan noin 1,3 miljardilla vuodessa. On häpeä, että yhteisiä EU-rahoja ylipäänsä käytetään terveyttä tuhoavan tupakan viljelemiseen. Perusteluna kansallisista budjettivaroista maksettavalle tuelle Suomen liittymissopimusta laadittaessa oli se, että Suomi on niin rikas maa, että kykenee maksamaan tarvittavat tuet omista kansallisista varoistaan. Nyt tämäkin oikeus on siis vaakalaudalla."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin Suomi on Eu:ssa se kouluaikojen eturivin yli-innokas oppilas joka viittaa isolla kädellä (usein vielä ynisee) joka kysymykseen minkä ope kysyy.. ei ihme että muut oppilaat kiusaa ja tämä tyyppi ¨kyllä jo %ttaa opettajaakin eli Eu:n komissiota yms.
Italia on taas se raggari jota opettajatkin hieman pelkää.. Ja tää "häirikkö" voittaa urkkatunnilla 100m juoksun farkut ja buutisit jalassa...