Jos näin, eikö hänen pitäisi pystyä viemään 2. kyu - 6. kyu oppilaita miten haluaa ? Näin olen asian halunnut ymmärtää... Asia ei vain ole näin reaalimaailmassa, joten jossain pahasti vikaa. Vai enkö vaan ymmärrä, tyhmä kun olen?
Sitten on tietysti eri asia ne, jotka eivät korkean iän, vammojen tms syyn takia pysty. He kuitenkin voisivat toimia ns. valmentajina ja siitä jokin merkki vyössä ? Jotta ei tarvitse selitellä kenellekään.
Eiköhän sovita, että tästä eteenpäin daniksi ei hyväksytä kuin leireillä randorissa opinnäytteensä suorittaneet, katat pitää tietysti osata. Eikö näin toimita myös eri jujutsu-lajeissa, esim. hokutoryussa tämän takia musta vyö vielä osoitus kovasta osaamisesta?
Palataan judossakin vanhaan, hyväksi koettuun malliin. Alkavat junnutkin taas kunnioittaa mustaa vyötä aivan eri tavalla.
Sitten on tietysti eri asia ne, jotka eivät korkean iän, vammojen tms syyn takia pysty. He kuitenkin voisivat toimia ns. valmentajina ja siitä jokin merkki vyössä ? Jotta ei tarvitse selitellä kenellekään.
Eiköhän sovita, että tästä eteenpäin daniksi ei hyväksytä kuin leireillä randorissa opinnäytteensä suorittaneet, katat pitää tietysti osata. Eikö näin toimita myös eri jujutsu-lajeissa, esim. hokutoryussa tämän takia musta vyö vielä osoitus kovasta osaamisesta?
Palataan judossakin vanhaan, hyväksi koettuun malliin. Alkavat junnutkin taas kunnioittaa mustaa vyötä aivan eri tavalla.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Dan tarkoittaa ymmärtääkseni judossa opettaja-astetta. Opettamisen edellytyksiä on ainakin: opettaja osaa itse opettamansa sisällön hyvin ja opettaja osaa opettaa. Nämä on mielestäni minimivaatimukset. Hyvä tekniikoiden- ja katan osaaminen ei sinällään vielä riitä. Ei edes se tällä foorumilla peräänkuulutettu vahva kokemus kilpailijana. Hyvän osaamisen lisäksi perusedellytys on pedagogiset taidot. Pintaraapaisu didaktiikastakaan ei olisi pahitteeksi. Mikäli puuttuu kyky viestiä, löytää ja puuttua kasvattavalla tavalla virheisiin, kykyä löytää ja kehittää opetettaviensa henkilökohtaisia vahvuuksia, ei edes SM-mitali oikeuta vielä daniin. Tämä siis siinä tapauksessa, jos vielä on vallalla käsitys, että dan-arvo käsitteenä tarkoittaa ensisijaisesti opettaja-astetta.
Mikäli dan-arvo tarkoittaa nykyään menestyksekästä kilpailijaa joka osaa kaikki passiin merkityt tekniikat, järjestelmä on helposti rakennettavissa uudelleen. Vaikka näin: 1.dan nuorten SM-mitalisti, 2.dan A-nuorten mestari, 3.dan PM-mestari, 4.dan eurooppatason mitali jne.
Ainakin koulumaailmassa ,jossa opettaminen ja oppiminen on suht tuttua, on sanonta:
Ne tekee, jotka osaa
Ne jotka ei osaa, opettaa
Ja ne jotka ei osaa edes opettaa, opettaa liikuntaa.
Pitäisikö U Boltin valmentajan kyetä juoksemaan kovempaa kuin Bolt? Pitäisikö entisen kilpailijan siirtyä pois tatamilta sitten kun häviää alemmilleen randorissa? Pitäisikö häneltä ottaa dan-arvo tällöin pois? Pitäisikö dan-arvon mitata myös jotain muuta kuin nykyistä kisakuntoa? Pitäisikö kisoissa alkaa mitalien sijaan antaa vyökorotuksia? Pitäisikö kaikki muuten kuin kisamielessä harjoittelevat ajaa pois tatameilta?
Ottamatta kantaa itse asian oikeellisuuteen, niin ajatus lienee näin?
Usain bolt olisi paras mahdollinen valmentaja juuri nyt, sillä hänellä on omakohtainen tieto miltä tuntuu juosta kovaa. Joidenkin mielestä kova treeni tunteella on parasta , sellaiseen on usainin kaltaiset parhaita opettajia. Toiset taasen ajattelevat että perille pääsee parhaiten kartan avulla ja kysymällä tietä, heille on analyyttinen kouluttaja paras.
Täsmennyksenä, tarkoitin 1. danin omaavia. Näitä ongelmia ei käsittääkseni ole häiritsevästi seuraavissa dan-asteissa. Kun omaavat ymmärtääkseni kilpailijataustan jne.
Järjestyksessä kysymyksiisi:
- Ei. Vertasit näin dania olympiavoittajaan, minä siihen että dan voittaa randorissa 2.-5.kyun. Tuskin aivan yhteismitalliset ...
- Kyllä. Ehdottomasti ja ilman mitään selittelyjä pois randorista.
- Ei. Mikäli kykenee vielä näyttämään kaikki opetettavat tekniikat oikein, saa jäädä kunhan vyöhön jokin uusi värikoodi tai merkintä "no randori" ... :)
- Kyllä. Tämä ei saa poissulkea kykyä näyttää käytännössä mistä kysymys.
- Ei. Keksitkö tuon ihan omasta päästäsi?
- Ei tietenkään. Judoon vaan kuuluu kamppailullisuus, kuten hyvin tiedät.
JUDOA opettavan mustan vyön omistajan PITÄÄ osata kamppailla so. ottaa randoria. Piste.
Muuten puhutaan valmentajasta tms. Ja se pitäisi mielestäni jotenkin erottua siellä rivin edessä. Esim vyön väri jne.
Lisäisin tähän hyvään ja nasevaan viestiin tämän niin useasti lausutun perusasian:
jos ei ole kilpaillut, ei ole mitä opettaakaan.
jo ei ole kilpaillut, ei osaa opettaa nuorena eikä vanhana
jos on kilpaillut, osaa opettaa nuorena ja vanhanakin oikeita asioita
Sanaparit opettaja-oppilas, sensei-kohai pitävät minun käsittääkseni sisällään erilaisia merkityksiä (konnotaatioita) suomen ja japanin kielissä. Japanissa asia selvästikin käsitetään eri tavoin kuin täällä. Opettaja Suomessa tarkoittaa yleensä länsimaiseen tapaan luokanopettajaa tai valmentajaa lähestyviä käsitteitä. J
Japanissa opettaja ainakin judossa on tietyllä tavalla sekalaisempi tai monipuolisempi käsite. Samurai-tarinoista, ym. voitaneen saada helpoin vertaus. Opettaja on ehkä silloin tyyliin wanha mestari, joka on samoillut vuorilla ja taistelukentillä, ja joka nyt asuu jossain bambumajassa tai luostarissa hiomassa tekniikoitaan. Sitten oppilaat menevät hänen luokseen oppimaan. Wanha mestari on silloin todellinen mestari-taistelija-kaiken kokenut veteraani eikä vain akateeminen mystikko.
No, se siitä. Judoa oppii ja opettaa vain se, joka tekee sitä konkreettisesti käytännössä ja kovaa.
Älköön kukaan kuvitelko, että Japanissa kukaan ymmärtäisi Suomen nykykäytäntöä. Siellä aivan jokainen korkean asteen dan-arvon saanut judoka on entinen kova kilpailija ja melkoisen rääkkirumban käynyt. Japanissa voi muulla tavalla saada vain 1. danin. Suomessa olisi tuota oikeaa kokemusta, mutta kun tämä on mennyt niin mädäksi, niin ei sitten.
..ja sitten vielä....
Vasta sitten kun on harjoitellut kovaa, voi alkaa opettaa ja vasta sitten niitä korkeampia daneja.
Ja kylklä niitä kuin 1, 2, 3 daneja voi jo kilapilemalla saada? Vai mitä?
Jos ehdottomat lajinsa huiput olisivat parhaita mahdollisia valmentajia juuri nyt,he valmentaisivat sillon itse itseään.Näin ei kuitenkaan taida yleensä olla.
Tässä keskustelussa menee nyt monella puurot ja vellit sekaisin. Välillä puhutaan valmentajasta ja välillä daneista.
Selvennettäköön nyt että
DAN != VALMENTAJA
kuin myös
VALMENTAJA != DAN
Hyvä valmentaja voi olla vaikkei olisi koskaan judoa nähnytkään. Esim. suomalaisiakin judokoita valmentaa mm. fysiikassa ihmisiä jotka eivät ole judoa koskaan harrastaneet. Esim. Tampereella taitaa vieläkin kisaajien voimaharjoittelusta vastata painonnostoguru Jaakko Kailajärvi. Kailajärvi ei lie matolla koskaan käynytkään. Ja mitä itse judovalmennukseen tulee niin sielläkin puolen ihan huippujakin on valmentanut ihmiset joiden oma judoura on lähestulkoon olematon. Ei kovin tavallista mutta sellaisia kuitenkin on. Vastaavasti punavalkoinenkaan vyö ei tarkoita että sen kantajalla olisi kykyjä valmentaa huippujudokoita. Punavalkea voi OPETTAA melkein kaikkia joissain judoon liittyvissä asioissa mutta ei vyö hänestä mitään valmentajaa vielä tee. Koitetaan nyt hyvät ihmiset pitää sentään joku järki tässä käsitteiden sotkemisessa.
Ja sitten itse asiaan eli niihin daneihin.
Kyllähän vyön värin pitäisi, kaikissa asteissa, osoittaa ensisijaisesti KÄYTÄNNÖN judotaitoja. Vaikka vöiden korotuksiin vaikuttaakin muutkin aspektit niin ensisijainen mittari tulisi olla teknisessä osaamisessa. Karrikoidut höpinät siitä miten vanhoilta daneilta pitäisi sitten ottaa vyöt pois kun judo ei enää toimi, sanottakoon että kyllä se vaan toimii. Vanhemmallakin entisellä kovalla kilpailijalla säilyy vähintään silmä läpi elämän. Eli 60 vuotiaallakin 70 luvulla kisanneella konkarilla on kyllä tekninen osaaminen vielä kunnossa ja sen näkee matollakin. Randoria ei ehkä enää taivu ainakaan nuoria vastaan mutta silmä pelaa edelleen ja jos tämän vanhan konkarin tuo maton laidalle katsomaan nuorten kisaajien harjoittelua niin kyllä sieltä silmä erottaa karkeat tekniikkavirheet ymv. olennaisen. Taidot on ja pysyy, ainakin korvien välissä.
"jos on kilpaillut, osaa opettaa nuorena ja vanhanakin oikeita asioita"
No eihän tämäkään ihan noin yksioikoisesti pidä paikkaansa. Muuten suht. ok.
Ja onko tosiaan niin, että hymiö muuttuu J:ksi: :-) (Sen lisäksi että tämä uusi on aika takkuisen tuntuinen, näytölle ilmaantuva teksti ei pysy kirjoittamisen vauhdissa mukana.)
Kuten tuossa jo mainittiinkin, niin nyt on pahasti asiat ja käsitteet sekaisin. Loistava valmentaja voi olla keskinkertainen kilpailija tai jo tarpeeksi aikansa riehunut vanha pieru, ajalta ennen teidän syntymäänne. Näytöt on annette, eikä tarvii enää rehkiä. Judo on paljon muutakin, kuin randoria ja kilpailemista. (ja Daneja) Kodokanissa kunnioitetaan vanhoja ja kokeneita mustia vöitä täysin varauksetta, menkää katsomaan. Täällä länsimaissa Judo taas on ennenkaikkea suorittamista, ei elämäntapa ja elämän ymmärtämistä
Hyvä valmentaja osaa ennenkaikkea opettaa kaikessa lyhykäisyydessään. Se on taito, joka ei täysin välttämättä ole olymppiavoittajalla. Jotkut ihmiset omaavat taidon välittää tietoa eteenpäin, toiset sitä eivät osaa. Judon opettaminen on paljon muutakin, kuin pelkän heiton näyttämistä. Se on heiton ymmärtämistä, sitä miksi joku heitto toimii, mitä virheitä sen heiton liikeradoissa tyypillisesti esiintyy, hän ymmärtää minkälaiset fysiikan lait pätevät, jotta heitto oniistuu. Osaa korjata juurin Kyu aste kakkosen Riston virheet, selittää miksi jalkaterien tulisi osoittaa just tuohon suuntaan, eikä heittoa vastaan tms jne. Hyvä valmentaja ymmärtää lisäksi erilaisia kehon kokonaisuuksia, kuten lihaksistoa, hapenottokykyä ja ruokavalion merkityksen. Hän ymmärtää kestävyys ja nopeus harjoittelun. Aikataulun koska mitäkin missä vaiheessa kilpailukautta treenataan jne. Osaa laatia voima ja kestävyysharjoittelun yksilölle X. Myöhemmällä pappaiällä hän keskittyy jopa kataan ja YMMÄRTÄÄ sitä. Kata tulee sotatantereilta uskokaa hyviksenne. Ja yhä hän on hyvä valmentaja.
Huomaatko ?
Piekseekö hän 50 vuotiaana ja 65 kiloisena Riston 22 vee, joka painaa 113 kiloa ja omaa 2 kyun on täysin epärelevantti kysmys. Risto 22 vee 113 kiloa Kodokanissa harjoitellessaan vaikka hyppää heittoon mukaan jos mestari seitsemäs dan 75 vee ja 52 kiloa sen tekee. Luoja varjele jos ei.
Ihmetyttää nimimerkin kaiken tietävä asenne ja muiden yläpuolelle asettuminen. On siis olemassa "te", jotka länkyttävät leukojansa turhanpäiväisesti täällä hörhöpalstallaja ja sinä jolla on hallussa lopullinen totuus ja joka armollisesti nyt päätit kirjoittaa tänne paskapalstalle tuon lopullisen totuuden meidän maan matosten palvottavaksi. No ihan hyvää ja ansiokasta tekstisi oli minun mielestäni, mutta on tällä palstalla kyllä muitakin ihan ansiokkaista kirjoituksia. Muittenkin mielipiteitä pitäisi ehkä kunnioitta?
"... Luoja varjele jos ei."
Hyvin sanottu :) Kiteytti samalla sen, että siellä kunnioitetaan selaaista joka jo ansainnut kannuksensa.
Puhunkin niistä, jotka vasta luomassa kannuksiaan, 1.dania suorittavasta, en aikanaan kilpailleesta sotaratsusta.
Joka myöhemmällä iällä ei enää luonnollisesti pysty samaan kuin nuorena.
Ethän vain väitä, että sellainen joka ei osaa käytännössä tätä hommaa (randori), voisi kuitenkin omata kaikki nuo ylläluettelemasi upeat opetukselliset taidot ? Epäilen suuresti. Haluaisin nähdä sellaisen ihmeolion.
Ihan vain mielenkiinnosta kysyisin, että montako dania sinä tunnet, jotka eivät randorissa pärjää? Jotenkin saa sellaisen kuvan, että tämä olisi jotenkin laajakin ongelma, mutta oma kokemukseni on kuitenkin päinvastainen.
Toisaalta randori ei ole shiai. Ei minun ainakaan tarvitse heitellä 5-2kyu kavereita todistaakseni kenellekään mitään. Pitää osata antaa periksi ja joustaa. Siitä se kehittyminen alkaa, kun ohjaa aloittelevan judokan heittopaikkaa ja antaa heittää eikä siinä vaiheessa lyö ovea kiinni. Tokihan kokenut judoka osaisi heiton väistää, mutta miten se uutta heittoa opetteleva voisi oppia, jos aina saa negatiivisen palautteen heittoonsa (vahva blokkaus yrityksiin tai suora vastaheitto).
Kyllä se arvostus tulee niille jotka sen ansaitsevat ilman vöitäkin. Kokenut judoka näkee jo toisen asennosta, millä tasolla kuljetaan. Ei sitä tarvitsisi vyöllä osoittaa. Useimmiten se on kuitenkin niin, että taso on kovempi kuin mitä vyö antaisi ymmärtää. Väittäisin, että meillä edetään liian hitaasti.
Itse olen törmännyt eri saleilla, leireillä kouralliseen.
Olet oikeassa, ei niitä varmaan (suureksi) ongelmaksi asti ole, mutta kritisoinkin järjestelmää, joka ylipäätään tuottaa tällaisia hukkamittoja.
Oikeassa olet myös siinä, ylempivöisen pitää antaa oppilaan onnistua eikä randorin pidä olla sama kuin shiai.
Joskus kuitenkin saa ja PITÄÄ ottaa ns. täysillä, jotta ymmärretään mitkä asiat omalla kohdalla oikeasti toimivat ja mikä taas on balettia. Tällä tasolla viittasin siihen, että mustan vyön omistajan, joka ylipäätään ottaa randoria, täytyy pystyä viemään 2.-5. kyuta. Vaikka sitten dani olisi 70-kilonen rimppakinttu ja oppilas sanotaanko reilusti isompi kadun Keijo. Ei nyt tietenkään valtavaa paino- ja voimaeroa ota pirukaan kiinni tai sitten puhutaan siitä, että dani on Isao Okanon tasoa ... :)
Miksei mustan vyön kokeeseen voitaisi luoda randori/shiai osuutta, jossa ko. henkilön pitää heittää esim. 5 alempivöistä about samankokoista (2. - 3.kyu) ipponilla ? Siis oikeasti, eikä mitään näytelmää. Ei luulisi olevan mahdotonta järjestää. Siinä näkyisi käytännössä mihin rahkeet riittää. Ne jotka eivät tätä osuutta halua/pysty suorittamaan hyväksytysti, voivat kompensoida tuon puutteen muilla osa-alueilla, mutta saavatkin sitten siitä merkinnän passiin. Vyössäkin se näkyisi jotenkin, en tiedä miten ?
Tällöin oppilaat välittömästi erottaisivat kuka oikeasti osaa ja kuka sitten on se valmentaja tms. Ei millään pahalla valmentajille, heidän työnsä myös arvokasta :)
15 vuotta vanhassa Ipponissa oli Jaakko Saaren kirjoittama artikkelikin aiheesta perusteettomat danit ja danit jotka eivät uskalla/pysty ottamaan randoria ja tilanne on sittemmin pahentunut paljon kun kriteerit ovat vuosien varrella vain löystyneet. Koitin etsiä tuota vanhaa ippon arkistoa liiton uusilta sivuilta mutta empäs löytänyt.
SLU:n sivuilla on edelleen juttu arkistosta mutta linkit eivät johda mihinkään:
http://www.slu.fi/lum/23_00/slu-yhteiso/judoliiton_sivuille_avattu_ippon/
http://www2.slu.fi/lehtiarkisto/viestinta
Onkohan kiusallinen materiaali ihan tarkoituksella poistettu vain onko jäänyt vaan epähuomiossa kopsimatta vanhoilta liiton sivuilta?
Löytyi dankollegion sivuilta minuutin googlauksella ;*)
"
...
...
Yksi asia mikä Jaskaa myös askarruttaa suomalaisessa judossa on viime vuosien suuntaus vyöarvojen myöntämisessä.
-Ennen musta vyö judokassa tarkoitti jotain, nyt näyttää siltä, että vyöarvoja olisi myönnetty joillain muilla perusteilla kuin puhtaasti judollisilla ansioilla. Muuten en osaa selittää sitä, että meillä on jo ylempiäkin daneja joiden kanssa randoria ottaessa (jos he nyt ylipäätään uskaltautuvat harjoituksiin) huomaa, etteivät nämä osaa judon perusteiden alkeitakaan, vaan tuntuvat käsissä lähinnä tyhjiltä takeilta. Mielestäni Jorma Kivinen jo aikanaan opetti aivan oikein, että judotekniikat eivät ole mitään vyökokeessa esitettäviä temppuja vaan tekniikoiden on toimittava kamppailutilanteessa. Niinpä en ymmärräkään sitä, kun esimerkiksi kesäleireillä näkee ylemmän danin olevan randorissa vaikeuksissa itseään hieman kookkaamman ja vahvemman keltaisen vyön kanssa. Ei Japanissa ole tällaisia "muodollisia" daneja, vaan jos haet siellä randoriin vaikkapa vanhemmankin 3. tai 4.danin niin huomaat jo kahden askeleen jälkeen, että: -Hei nyt tarkasti, sillä tämä kaverihan OSAA judoa.
...
...
"
http://www.dan-kollegio.fi/5 Valokuvagalleria/5.3 Dan-artikkeligalleria/Saari Jaakko.htm
Jep kirjoitit hyvin. Randori ei ole shiai. Pitää osata joustaa. Yli 40 vuotta matolla käyneenä kokemukseni pohjalta aikakaudet vaihtelevat ja randorien kovuus ainakin minulla. Vanhemmuuteen kunto rapisee ja paikat eivät enää kestä niinkuin nuorena. Taitokin ruostuu se on selvä.
Mutta vanhakin voi oppia ja kehittää itseänsä jatkuvasti. Opettajan taito on juuri siinä huomaako toisen virheet ja pystyykö ne korjaamaan. Joitakin vuosia sitten tutustuin Moshanoviin ( Venäjän maajoukkuevarmentaja) ja sain sieltä uusia ideoita judo liikeratojen kehittämiseen. Näitä käytän edelleen.
Kova shiain tapainen randori ja joustamattomat kädet estävät usein omat vastaheitot tai sisäänpääsyn painopisteen alle. Kilpailijan tulee kuitenkin ottaa erilaisia randoreita, joiden kovuus vaihtelee, mutta hänenkin tulee ottaa kovaa etupäässä vertaistensa kanssa, sillä muuten tuloksena voi olla heitettävän kyllästyminen ainaiseen pieksemiseen. Hyvä kilpailija voi heittää kyllä alempia, mutta hän voi heidän kanssa harjoitella niitä tekniikoita, jotka eivät pure omantasoisiin. Hän huolehtii hyvästä kannatuksesta ja ennen kaikkea oikeasta ajoituksesta ja saa toisen tuntemaan, että heitot lähtevät helposti. Kuntoilija taas voi säästyä loukkaantumisilta joustavin käsin, jos tutkii enemmän judon pohjimmaista elementtiä: toisen voiman hyväksikäyttöä liikeradoissaan sekä ajoitusta.
On mukavaa antaa toisen heittää kun itse ottaa joustavin käsin, jos heittäjän ajoitus on kohdallaan. Opettajan kyllä pitäisi iloita, jos alemmat vyöt pystyvät heittämään oikeilla tekniikoilla. Toisaalta väärin ajoitettuun heittoon ei tule heittäytyä, koska se luo kuvaa väärästä tekniikasta. Varmaan alemmastakin vyöstä tuntuu mukavalta, jos heitto onnistuu.
Hessu. L
Itse en taida tuntea yhtään hukkapätkä dania. Liikun sitten varmaan eri ympyröissä. Jokusen kilpailijan kyllä tunnen, joiden tekniikka on aika rajallista, mutta kovalla kunnolla ja voimalla pärjäilevät kisoissa ihan mukavasti. Ja tuolla rajallisuudella tarkoitan vain sitä, että repertuaari käsittää ehkä vain sen yhden tekniikan, jolla kaatoja tulee. Tunnen myös muutaman danin, jotka kaatavat vastustajansa sotomakikomilla ja muilla yhtä "hauskoilla" tekniikoilla.
En minä lähtisi arvostelemaan niitä harrastajia, jotka treenaavat omaksi ilokseen satunnaisesti esim. kerran kuussa ja käyvät silloin salilla heittämässä ja heitätyttämässä itseään. Ei se ole pois keltään muulta. Et sinäkään ole erehtynyt tämmöistä henkilöä pitämään suurena opettajana ja judoguruna. Ei liene mitään syytä miksi tällaista henkilöä pitäisi lähteä nolaamaan "ei osaa randoria" vyöllä tai "liian vanha gubbe" merkillä.
Voimajudoa harrastavat danit ovat tietyllä tapaa hankalasti käsiteltäviä. Oma kontrolli särkyy ja on pakko itsekin käyttää paljon voimaa ja nopeutta jotta horjutuksen voi tehdä. Vanhan danin sattuessa kohdalle nopeuskestävyyttä ei vain enää ole ja silloin alkaa peliin tulla loukkaantumisriskin kasvu. Vaikka olisitkin sitä mieltä, että kyllä hyvällä tekniilla semmoisenkin heittää, niin silti voimalla on tässä lajissa kuitenkin suuri merkitys. Keltavöinen iso kaveri on ehkä kaikkein pahin vastustaja siinä mielessä, että joillakin voimankäyttö on maksimissa (lue putkikädet ja kauhea jäkitys, ei liikettä tai edes ajatusta omasta heitosta), jolloin häntä heittääkseen on voima murrettava omalla kovalla horjutuksella tai kovalla liikkeellä. Tahtovat loukata itsensä.
Oma lukunsa on ne vanhat danit, jotka valittelevat huonoja polvia tai olkapäitä ja sitten kuitenkin repivät ja raastavat randoria kovalla horjutuksella. Useimmiten heidän elopainonsa liikkuu siellä painoluokkien yläpäässä. Muuten tyylin säilyttäminen ei olisikaan mahdollista. Olen Hessun kanssa samaa mieltä siitä, että jossain vaiheessa voimajudosta on vain siirryttävä kohti ajoitukseen perustuvaa teknistä judoa. Molemmat tavat (voimajudo vs. ajoitus/tekniikkajudo) tehdä judoa ovat eläviä, mutta perustuvat erilaiseen fyysiseen valmiuteen. Todellinen mestari hallitsee tietysti molemmat.
Olen tietenkin samaa mieltä kanssasi, että kyllä musta vyö on merkkinä tietyn vähimmäistaitotason saavuttamisesta. Miten korkealle rima asetetaan on sitten toinen juttu. Eka dani on kuitenkin vasta judouran alku. Ei se ole mikään saavutettu huippu. Ja kyllä meillä tasossa löytyy. Tuskin missään on niin vaikeasti saavutettavissa oleva musta vyö kuin meillä. En mitenkään näe, että kourallinen "kevyempiä" daneja voisi horjuttaa yleistä tasoa.
Saaren Jaska alkaa itse olla jo niin pitkän linjan judoka, ettei ehkä enää muista, alempaa ekan danin tasoa. Tai oikeammin hänen taitonsa on aina ollut reippaasti sen vähimmäistason yläpuolella. Häntä ei voi myöskään syyttää voiman puutteesta.
Hessu.L kanssa. Eipä tuohon ole lisäämistä. Sinä vanhana kisaajana pystyt tuohon sekä opetuksellisesti että käytännössä.Samoin oli hyvä sitaatti Saaren Jaskan artikkelista tuossa yläpuolella. Asiaa.
Paljon on tietysti kiinni henk.koht egosta. Tulee vastaan daneja, jotka ottaa sellasilla putkikäsillä että heikompaa hirvittää. Vaikka ite yrittää kevyttä ja liikkuvaa ranttua. Ei vaan halua tulla heitetyksi, vaikka loukkaantumistakaan ei tarvitse pelätä. Ymmärrän tuon niillä jotka vanhoja kisaajia ja moodi vielä päällä. Varsinkin kun huomaa että kyu saalistusmentaliteetilla.
Mitä mieltä olet tuosta yläpuolella ehdottamastani randori/shiai osuudesta dan-kokeeseen? Olisiko mielestäsi harkinnan arvoinen? Itse sitä mieltä, että jo 3. kyu vyökoe ja siitä eteenpäin pitäisi sisältää jonkinasteisen shiai-osuuden, jossa otetaan jo "kovaa". Sekä junnuilla että aikuisilla. Nykymuotoinen leikkirandori ei täytä tehtäväänsä. Joka on siis se, että opitaan kamppailemaan tosissaan ylemmissä vyöasteissa. Se toisi aivan eri lailla rotia vyöharjoitteluunkin.
Nojaa, mä olenkin tällainen reliikki ja vanhan fiilistelijä :)
Suomalaiselle menttaliteetille on todella vaikeaa ottaa leikkimielistä randoria. Pitäisi vaan kyetä pelaamaan ja kokeilemaan. Todella taitavat voivat siirtää sen rentouden ja letkeyden kisatilanteeseenkin. Valitettavan harvoin näen meidän huippujen ottavan keskenään leikkimielellä antaen paikkoja ja kokeilevan uutta. Kisaajille näyttäisi jokainen randori olevan kisaa jossa mitataan paremmuutta. Ymmärrän kyllä sitä ajatusmaailmaa, mutta kehittymisen kannalta se ei ole paras mahdollinen asenne.
Ei pitäisi ottaa itseään niin vakavasti. Antaa kaverin vain heittää, jos on paikka. Vaikka sitten vastustajana on keltavöinen ja itse on tullut tatamia jo tallattua pitempäänkin. Mestari on nöyrä ja tekee työtä yhteisön eteen. Ohjataan kokemattomampaa kohti oikeaa paikkaa ja annetaan virheistä palautetta mutta myös positiivista palautetta onnistumisista. Itse voi hakea heittoa esim. ilman omaa käsihorjutusta. Tasaveroisen kanssa sitten lisätään liikettä ja haetaan heiton keveyttä. Tokihan sitä pitää välillä sitten ottaa koneesta kaikki irti.
Graduoinneissa näkyy onko kokelas ottanut randoria vai ei. Viime liittograduionnissa pyysimme kilpailijakokelaita näyttämään lempitekniikoitaan eri tilanteista, joissa uke hyökkää sekä pystyssä ja matossa. Kilpailupisteet oli tiedossa, joten ei tarvinnut epäillä tekniikoiden toimivuutta tosipaikassa. Muutaman heiton jälkeen näkyy yleensä toimiiko tekniikka myös randorissa. Usein graduoijan pyytäessä ukea hyökkäämääntilanne alkaa muistuttaa joskus randoriakin, mutta uke ei tietenkään saa tehdä tyhjäksi torin tekniikoita voittamalla hänet. Ukeahan ei tässä testata vaan torin kykyä tehdä vastaliikkeitä ja yhdistelmiä uken hyökkäykseen. Judon pitää olla totta.
Mikään ei estä graduoijaa pyytämästä ottamaan randoria kokeessa, jos tekniikat eivät näytä liikkeestä toimivan. Joskus näin tehdäänkin ja useimmiten tilanteissa, jos graduoija ei tunne kokelasta eivätkä tekniikat vakuuta. Seuragraduionneissa omat judokat ovat tuttuja ja graduoija yleensä tietää miten hyvin kokelas ottaa randoria, joten sitä ei erikseen tarvitse pyytää näyttämään. Shiai taas ei mielestäni kuulu vyökokeeseen, koska kilpailut järjestetään muualla. Ei olisi myöskään helppoa löytää sopivaa vastustajaa.
Kokelaan pitää saada näyttää mitä osaavat. Viime liittograduoinnissa puolen tunnin kokeen/kokelas jälkeen hiki virtasi monella vielä pitkään sen jälkeenkin.
Tuossa yxi arka ja vaiettu paikka.
- "Tuskin missään on niin vaikeasti saavutettavissa oleva musta vyö kuin meillä". Tämä pitää ehkä paikkansa nuorten kilpailijoiden kohdalla, mutta ei aikuisten.
Monelle aikuisena aloittaneelle "harrastelijalle" 1.dan onkin päätepiste, case closed, ei tarvitse opetella enää mitään kun nagenokata täysin hallussa. Ko. tapaukset patsastelevat suurena opettajana ja judoguruna rivin edessä. Eikä tuossa mitään niin kauan kun pysyvät junnujen peruskurssin tms. vetäjinä. Senseilkööt siellä, fine and dandy with me. Itse asiassa pysyessään lestissään tekevät hienoa ja tärkeää työtä, kiitokset vaan heille.
Mutta silloin tulee ongelmia kun siirtyvät opettamaan aikuisia tai jopa aloittelevia kilpailijoita. Kyllä vähänkin pidempään tatamia tallanneet huomaavat, että tietyssä kohtaa vaan ontto sisus paljastuu. Myötähäpeän tunne on kaamea kokemus, kun huomaa ettei kaveri tiedä ollenkaan mistä puhuu.
Olen siis se heikko, mutta omasta mielestä mahtavalla tekniikalla varustettu xyz.kyu. Joka ei koskaan edes haaveile mustasta vyöstä. Kun en koe osaavani tarpeeksi. Eikä rantussa toimi sekään vähä.
Pirun hauskaa on kuitenkin ollut :D :D
Tuossa Jaakko Saaren kirjoituksessa kohta
"...tuntuvat käsissä lähinnä tyhjiltä takeilta..." kiinnitti huomioni.
Jostain luin taannoin 50-60 -lukujen judosta Euroopassa ja tarkemmin Tokyo Hiranon oppilaiden kuvauksia randorisessioista. Heidän teksteissään tuli juuri tuo sama tuntu kuin olisi ottanut tyhjän takin kanssa.
Nyt varmaan on kysymys kylläkin hiukan eri asiasta :)
Hän on muuten mielestäni yksi judon legendoista. Olisipa silloin aikanaan ulottanut matkansa Suomeen asti. Siihen aikaan kuten nytkin taisi olla Kodokan joka määräsi mihin kaverit menevät.
on jo ihan hyvä järjestelmä osoittaa kunkin kehitys- tms. taso : pätkät vyössä. Tosin sitä käytetään vain junnuilla, mutta tuon sinun ideasi mukaisesti nehän voitaisiin ottaa takaisin käyttöön kun vanha alkaa "ruostumaan"... ;) Yksi pätkä = ei ota randoria, kaksi pätkää = ei pysty näyttämään tekniikkaa ja kolme pätkää = tarkkailee tilannetta ja opastaa....
hyvän :) Nazat käyttöön.
Mut ei vanhoilla tekijämiehillä, vaan uusilla 1.daneilla
Akreniuksen Simo oli kova judoka aikoinaan ja on vieläkin, Simo edusti Suomea olympialaisissa ja voitti kaksi kertaa kanadan avoimet kisat, Simo oli aikaansa edellä, mielettömän hyvä tekniikka ja panosti harjoitteluun, lopetti liian nuorena kun ei valittu toisiin olympialaisiin vaikka oli ollut esikisoissa viides, Simo piti monta vuotta taukoa tatameilta ja kun palasi opettamaan lajia omaan seuraansa vei hän minuakin kuin kuoriämpäriä randorissa ja itse olin joskus suomen mestari.
Kivinen, Korpiolat, Akrenius ym.. Kaikki opettajia ja vanhoja konkareita, jotka osaavat ottaa randoria ja heittävät kovankin nuoren judokan yllättävästi.
ne ottaa, niin tulen heti paikalle?!
Ikuisesti ei kukaan voi ottaa randoria.
Kuinka vanhana vielä pitäisi randoria ottaa ja kuinka kovien kanssa?
jo riitä tätä sorttia.
Summa summarum, kaikki voi ottaa randoria, ikä ei saa olla este, sairaudet ja vammat kylläkin rajoittaa.
Säädetään se vaan kaverin mukaan, teemaa, vanhemmilla mattopainotteista.
Yhteinen hyvä jne.
Joku sanoi täällä osuvasti että randori pitäisi ymmärtää leikinomaisemmin, ei hampaat irvessä vääntämistä.
jos tähän nyt heittäis pienen yhteenvedon niin vyö pitää takin kiinni! ei sillä värillä ole väliä jos heitto kulkee!