Tiedät, että pidän sinusta.
Älä anna minulle turhia haaveita.
Olen aivan hukassa.
En ymmärrä.
Terveisin,
Hullunlailla ihastunut nainen työpaikalta.
Älä anna minulle turhia haaveita.
Olen aivan hukassa.
En ymmärrä.
Terveisin,
Hullunlailla ihastunut nainen työpaikalta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ootkos koskaan kertonut sitä kasvokkain? Se saattaisi auttaa asiaa eteenpäin ;) Minä ainakin pidän eräästä tytöstä, mutta en tiedä, mitä hän nykyisin ajattelee minusta. Joskus hän oli ihastunut minuun, mutta silloinen elämäntilanne esti tilanteen edistymisen. Hän kyllä osoitti ja kertoi tilanteen ihan oikeasti kasvokkain. Nyt en ole varma, onko tilanne jotenkin muuttunut hänen elämässään, joten pallo on aika lailla hänellä jos tästä mitään sen enempää on tullakseen.
Oletko tosissasi? Näin ulkopuolisen silmin ajattelutapasi vaikuttaa jotenkin kohtuuttomalta. Ajattele asiaa naisen kannalta. Hän on joskus tunnustanut sinulle ihastumisensa, saanut jossain mielessä nenilleen (koska tilanne ei edennyt) ja nyt sinä odotat, että hän tulisi luoksesi uudelleen tunnustamaan tunteitaan?
En ehkä ollut tarpeeksi selkeä tuossa viestissä. Hän oli siis varattu, mutta kertoi tilanteen mikä oli. Hän jatkoi suhdettaan, mikä oli myös minun mielestä paras ratkaisu, koska en todellakaan halua rikkoa toisten suhteita. Nyt en tiedä, onko hän eronnut poikaystävästään, enkä todellakaan ala kysyä asiasta. Ja vaikka olisi eronnut niin mielestäni hänellä on se mahollisuus tehdä se siirto nyt, koska itse tietää tilanteensa parhaiten.
Äh, lisänä vielä: Minulla on siis vahva epäilys, että hän on eronnut tai eroamassa, mutta en ole siitä ihan satavarma.