ayudarme

Tuntuu, että olen yksin ja hukassa. En edes tiedä, mikä on tilanne terveyteni kohdalla. Sairastuin lievään anoreksiaan viime vuonna ja lähipiirin painostuksesta menin ravintoterapeutille keväällä. Koska painoa piti nostaa ennen lääkärikäyntejä, ahmin hillittömästi ruokaa etten laihtuisi. Ahmimiseen taipuvaisena ihmisenä se jäi päälle, ensin hallitsin itseni, mutta nyt tuntuu, että olen menettänyt itsekurini täysin. Aiemmin en oksentanut koskaan, kesän jälkeen olen löytänyt itseni liian monta kertaa kyyneleet silmissä, pää vessanpöntössä.

Olo on tuskaisa ja vihaan itseäni.
Toisaalta haluaisin olla terve ja normaalipainoinen ihminen, toisaalta haluan kiduttaa itseäni.
Syöminen on tavallaan kidutusta - ällöttävä läski ahmii suklaapatukoita sängyssä ja katsoo televisiosta Sinkkuelämää.

En uskalla nousta vaa'alle. Lihoin kesällä n. 5 kiloa ja tätä menoa lihon vielä lisää.
BMI:ni oli toissapäivänä vielä 19, mutta tässä pari päivää olen syönyt niin mahdottomasti, etten uskalla edes miettiä paljon se nyt on.

Tarvitsen ihmistä, joka käy läpi samankaltaista tilannetta. En halua olla tyttö, joka vetää toisen takaisin sairautensa hallintaan, mutta toivon, että löydän ystävän, jonka kanssa palata takaisin tielle, joka ei johda suoraan kuolemaan, vaan on pitkä ja onnellinen. Haluan pysyä hoikkana, mutta
saada elämänilon takaisin. Siellä se jo kurkkikin, mutta tätä vauhtia menetän sen pian uudestaan.

Nanna
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

nannanasananan kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu