Hola!
Mitä teet, kun tilanne, jollaista oot aina kritisoinut, osuu omalle kohdalle?
Oon itse 20 v, mies on 34, ja näin kun sen kirjoittaa, tuntuu todella "väärältä" ja ihan järjettömältä. Tapasin siis sattumalta junassa tän miehen, jonka kanssa juttu suju, ja jonka kanssa ollaan sittemmin nähty pariin otteeseen. Ainahan sitä toitotetaan, ettei iällä ole väliä jne jne, mutta kuitenkin, 14 vuotta tässä vaiheessa? Kuulostaa paljolta, ja jos olisin ulkopuolisena, sanoisin ettei oo mitään tolkkua. Sen sijaan sitä ei huomaa kun ollaan yhdessä, on tosi hauskaa ja tullaan hyvin toimeen. Mieskään ei siis vaikuta miltään kehdonryöstäjältä, rehellisesti vaan nuorekkaalta tapaukselta.
Haluaisin vaan kuulla mielipiteitä, tai jos jollain on samanlaisia kokemuksia? Onks ajatuskin ihan toivoton, vai onko itsellänne toiminut käytännössä? Jos tästä nyt jotain kehkeytyis niin pelottaa etenkin lähipiirin suhtautuminen... Apua kiltit ihmiset :)
Mitä teet, kun tilanne, jollaista oot aina kritisoinut, osuu omalle kohdalle?
Oon itse 20 v, mies on 34, ja näin kun sen kirjoittaa, tuntuu todella "väärältä" ja ihan järjettömältä. Tapasin siis sattumalta junassa tän miehen, jonka kanssa juttu suju, ja jonka kanssa ollaan sittemmin nähty pariin otteeseen. Ainahan sitä toitotetaan, ettei iällä ole väliä jne jne, mutta kuitenkin, 14 vuotta tässä vaiheessa? Kuulostaa paljolta, ja jos olisin ulkopuolisena, sanoisin ettei oo mitään tolkkua. Sen sijaan sitä ei huomaa kun ollaan yhdessä, on tosi hauskaa ja tullaan hyvin toimeen. Mieskään ei siis vaikuta miltään kehdonryöstäjältä, rehellisesti vaan nuorekkaalta tapaukselta.
Haluaisin vaan kuulla mielipiteitä, tai jos jollain on samanlaisia kokemuksia? Onks ajatuskin ihan toivoton, vai onko itsellänne toiminut käytännössä? Jos tästä nyt jotain kehkeytyis niin pelottaa etenkin lähipiirin suhtautuminen... Apua kiltit ihmiset :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Et sinä rikki siitä mene, kun kohtaat rakkauden. 14 vuotta ei ole mitään ja ainakin yksi hyvä asia tapahtuu. Yksi ihminen oppii, ettei isokaan ikäero ole pahasta. Monet luulevat tietävänsä, kun todellisuudessa vain luulevat. Näillä foorumeilla on käynyt selväksi se, että ne joilla on kokemusta eivät ikäeroa tuomitse.
Mitä edes mietit. Ihmisten ei pitäisi ylipäänsäkään liikaa tuijotella ikään, eiköhän se luonteiden yhteensopivuus ole kuitenkin tärkeämpi.
Itse olin 21, kun tapasin nykyisen mieheni, hän silloin 38 v. Ikäeroa siis 17 vuotta. Nyt tusina yhteistä vuotta takana, joista kahdeksan naimisissa. Ikäeroa ei ole missään vaiheessa huomannut, varsinkin kun kiinnostuksen kohteet ja harrastukset on samat. Parhaillani valmistelen ikinuoren mieheni 5-kymppisiä.
Mieheni vanhemmilla oli 16 v ikäeroa ja omillani on 13 v, joten eipä heillä ollutkaan asiaan paljon sanomista. Pienessä kylässä uteliaat tietysti ensin aatteli, josko tarina kestää, mutta eihän me eletä täällä maailmassa muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään varten.
mitä haluaa, kokemuksesta voisin sanoa että harkitse vielä.
Itsellä reilu 10 vuotta vanhempi ukko, ite reilu 30 v., viimeiset vuodet ollaan oltu yhdessä vain lasten takia.
Rakkaus kuollut aikoja sitten....
Yritätkö sanoa, että ikäero on syy siihen, että olette kasvaneet erilleen? Oletkos tullut ajatelleeksi, että Suomessa mennään naimisiin yli 30 000 kertaa vuodessa ja erotaan yli 14 000 vuodessa. Melkein kaikki erot osuvat pareille, joilla on korkeintaan muutama vuosi ikäeroa. Yritän siis sanoa, että samanikäistenkin kesken onnistumisen mahdollisuus on vain luokkaa 50%. Ja syyhän ei ole koskaan itsessä vaan aina siinä toisessa.
Mutta sen olen huomannut että viittäkymppiä lähenevä mies luulee että nuorempi jaksaa passata työn ohella herralle kaiken eteen.
Ihan eri ajatusmaailmat, luulee omistavansa minut.
Auta armias jos nuoremmat, siis oman ikäluokkani miehet katsoo.....
Kirjoitat: "viittäkymppiä lähenevä mies luulee että nuorempi jaksaa passata työn ohella herralle kaiken eteen."
Onko sinulla kokemusperäinen tieto siitä, että tämä on yleistettävissä koskemaan kaikkia 50:iä. Näitä passattavia kun lienee nuorempiakin siinä missä vanhempia. Yleensä kysymys on siitä, onko jossain vaiheessa oppinut elämään omillaan.
Mustasukkaisuus on ominaisuus, joka ei ole ikäriippuvainen. On olemassa nuoria miehiä, jotka ovat sairaalloisen mustasukkaisia ja on olemassa iäkkäämpiä miehiä, jotka antavat virran viedä.
Mulla on niin päin, että olen suhteessa yli 10 vuotta nuorempaan mieheen, joten ei ole ikä esteenä:). Aikaisemmin mulla oli joku ihme kynnys, että ei voi jne, mutta nyt kyllä tajuan että tälläinen voi jopa olla joskus hyväksi. Riippuu suhteen laadusta ja ihmisistä, mutta multa ei nyt ainakaan intohimoa puutu;)T: Nainen:loppuunkulutko??? PYH:)
Kiitos paljon rohkaisevista vastauksista :) anto ainakin mulle uskoa ettei tässä nyt kannata mitään lopettaa ennen ku alkaakaan, katsotaan nyt rauhassa mitä tapahtuu jos tapahtuu... Tuli positiivisempi ajatus koko jutusta kommenttien myötä, tai lähinnä siinä mielessä, että tajusin ettei koko maailma oo niin tuomitseva suurta ikäeroa kohtaan.
Olen yli kolmekymppinen nainen ja tapasin nuoremman miehen(reilusti), mutta en sitten aluks lähtenyt siitä syystä juttuihin ja seurustelin itsekin silloin vielä. Tosin tiesin miehelläni olevan sutinaa selkäni takana, mutta sitten eron jälkeen tää nuorempi mies mies pommitteli mua ja lähdin sitten mukaan ihan tarkoituksena leikkiä vähän ja tuntui jännittävältä kun komee nuori mies suurin piirtein palvoi mua.
Tarkoitus oli vain leikitellä, nyt sitten ei pysty enää olla näkemättä näitä ruskeita silmiä, jotka polttaa sieluun asti. Tunteet tuli väkisin mukaan, vaikka ei pitänyt. Katellaan päivä kerrallaan ja nähdään noin pari kertaa kuussa, koska mä en halua meidän suhteen paljastuvan ympäristön reaktioiden takia. Toisaalta noin päin kun sulla asiat on niin helpompaa se on, mutta elä täysillä. Jääpähän muisteltavaa;)