Mitkä on pääsykoekirjat Helsinkiin?

-abiturientti2009-

Mitkä olivat viime vuoden pääsykoekirjat kasvatustieteelliseen(Helsinkiin)? Siis ihan yleiseen kasvatustieteelliseen, ei luokanopettajakoulutukseen?

En nyt pääse yliopiston omille sivuille katsomaan, joten olisin kiitollinen jos joku vastaisi tähän viestiini ja kertoisi kädestä pitäen mitkä kirjat:) Ajattelin meinaan ensi vuonna hakea tuonne Helsinkiin juuri ja ajattelin myöskin, että nyt kun on hyvää aikaa, niin voin jo alkaa selailemaan niitä kirjoja ja vähän katsoa, että mihin tässä on oikein ryhtymässä! seuraavaksi suuntana siis kirjasto ja kirjojen lainaaminen.

Olisi kiva vielä kuulla miten vaikeaa on päästä Helsinkiin lukemaan yleistä kasvatustiedettä? Motivaationi on korkealla ja pärjään omasta mielestäni hyvin reaaliaineissa ja minulle jää helpostikin mieleen monet yksityiskohdat kirjoista(pääsykokeisiin luettaessa kait hyvä juttu!), vaikka toki osaan kokonaisuuksiakin hallita.

Niin ja onko mitään vinkkejä nyt kun olen näin aikaisin liikenteessä, niin kannattaako selailla kaikkea kirjallisuutta kasvatustieteistä, jotta saan hyvän yleiskuvan siitä ja siten helpottaa pääsyäni yliopistoon? Mietin vain, että mikä on hyödyllistä ja mikä ei? Vai onko ainut hyödyllinen tapa opetella pääsykoekirjat pilkuntarkasti ulkoa? Olen ollut ihan keskiverto koulussa ja yo-papereista löytyy joka kirjain(I,A,B,C,M,E,L)

Kiitos vielä kerran sille joka vastaa! asia on hyvin tärkeä minulle.

0

379

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

        Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
        Maailman menoa
        84
        7132
      2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

        Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
        Maailman menoa
        27
        7079
      3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

        Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
        Maailman menoa
        117
        6205
      4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

        Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
        Maailman menoa
        45
        5414
      5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

        Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
        Maailman menoa
        84
        5248
      6. Demarikultin uhri kertoo

        Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
        Maailman menoa
        63
        5225
      7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

        Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
        Maailman menoa
        41
        5120
      8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

        Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
        Maailman menoa
        27
        4605
      9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

        "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
        Maailman menoa
        19
        3485
      10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

        vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
        Maailman menoa
        300
        3400
      Aihe