Tasainen, uuvuttava työrupeama oli jatkunut jo pitkään. Luentoja, kokouksia, tiukkoja aikatauluja. Oli ollut vain lyhyitä jaettuja hetkiä, pitkiä puheluita ja paljonpuhuvia katseita ja pikaisia panoja. Nainen oli tuskastunut ja niin oli mieskin.
Parin viimeisen päivän aikana, oli mies luennoilla näyttänyt nurkkaan ajetulta sudelta, silmät liki mustina viiruina ja
Ilme jähmettyneenä sisäänpäinkääntyneeksi naamioksi. Tunteet ja ikävän tuoma paine olivat pintautuneet, koska kumpainenkin tiesi, että edessä oli pitkä yhteinen viikonvaihde ja sijaistoimintoihin, tai vain pitkään pinnaan ei tarvinnut enää kauaa turvautua.
Illalla vuoteeseen mennessään, nainen oli jännittynyt. Huomenna olisi perjantai ja vaikka edessä oli mahdollisuus intensiiviseen, odotettuun ja kaivattuun yhdessäoloon, tuntui turvakuori jonka nainen oli rakentanut panssariksi ympärilleen, kestääkseen, läpipääsemättömän paksulta.
Juuri ennen vuoteeseen menoa, oli nainen saanut mieheltä tekstiviestin, jossa mies oli kertonut haluavansa ehdottomasti tavata naisen aamulla, ennen ensimmäisen luennon alkua. Nainen ei tiennyt, tuntuiko ajatus hänestä hyvältä vai pahalta, sillä edessä oleva työpäivä olisi kiireinen ja pitkä, ja sietokyky tuntui minimaaliselta. Nainen ei niinkään pelännyt miehen tapaamista, vaan ennemminkin omia reaktioitaan. Hellyys tai kujerrukset saisivat hänet taatusti sähähtämään, eikä riita keskellä ikävää tuntunut erityisen houkuttelevalta ajatukselta. Toki nainen tiesi tapaamiseen menevänsä, ristiriitaisista tunteistaan huolimatta, vaikka monesti aiemmin, pakeneminen ja tunteidensa mitätöiminen oli ollutkin naiselle tyypillinen tapa selvitä vaikeista tilanteista.
Ikävä näkyi naisen tavassa liikkua ja pukeutua. Meikki oli vahva, mustat rajaukset korostivat naisen katseen liki julmaksi. Selkeärajaiset tummanpunaiset huulet tekivät naisesta aavistuksen ylimielisen ja kyynisen näköisen ilmestyksen, jota mustat kapealinjaiset vaatteet ja kenkien korot korostivat. Monen luennolla istujan mielestä naisen käteen, karttakeppiä paremmin, olisi todennäköisesti sopinut ruoska.
Niinpä nainen perjantain aamuna, moisena ilmestyksenä, asteli kohti luentosalia jo ennen puolta kahdeksaa. Mies odotti naista aulassa. Nainen käveli miehen luokse hymyillen, aavistuksen koppavana ja kysyi teennäisen leppoisana : ”No mikä hätänä kulta ?”
Mies ei vastannut kysymykseen, vaan sanoi vain, että mennäänhän hetkeksi paikkaan jossa meitä ei häiritä. Mies ja nainen olivat joskus aiemminkin käyttäneet alakerran tyhjää pukuhuonetta ja ennenkö nainen ehti edes vastata, käveli mies alas portaita, ja odotteli kärsimättömän näköisenä huoneen ovella, naisen kaivellessa avainta olkalaukkunsa uumenista. Mielessään nainen ajatteli, että pikainen pano saattaisi jopa tehdä edessä olevasta päivästä rattoisamman ja tunsi ajatuksen kostuttavan itsensä.
Huoneeseen päästyään mies, sen sijaan että olisi alkanut hyväillä naista, ja ohjannut hänet nojaamaan vasten seinää, sanoikin vain pehmeällä, näennäisen pehmeällä, äänellä: ”Kulta, en voi katsella noita mansikkahuuliasi kahta seuraavaa tuntia, jos en ensin saa tuntea niitä jerkullani.
” Nainen kuuli aavistuksenomaisen ivan miehen äänessä ja tiesi saaneensa vastineen omaan aamuiseen tervehdykseensä. Omaksi vastineeksi tuohon kätkettyyn sivallukseen ,nainen vastasi samettiakin pehmeällä äänellä: ”Tottakai armas, minähän teen mitä vain, jotta opiskelusi luennollani sujuisi mallikkaasti.”
Sen sijaan, että mies olisi näyttänyt ärtymyksensä ja kieltäytynyt tarjotusta palveluksesta, tämä kaivoikin peniksensä esiin ja totesi vain, että aloitahan sitten armas.
Nainen aloitti imemisen liki mekaanisesti, ajatellen mielessään että ennemminkin haluaisi purra. Mies ohjaili naisen päätä kädellään ja hoki ärsyttävästi ohjeita ja toivomuksiaan tekniikasta. Ärsyyntymisestä huolimatta, nainen ei mahtanut sille mitään, että nautti miehen mausta suussaan ja liukkaan peniksen ahneet työnnöt saivat naisen kaipaamaan miestä sisäänsä. Hetkisen kuluttua mies nautinnollisesti ähkäisten kuitenkin sai orgasminsa ja nainen kiihottumisesta hengästyneenä, nieli miehen lämpimän samettisen sperman ja jäi omista reaktioistaan hämmentyneenä liki raivoissaan, silmät kiinni hengittämään.
Suudelmien ja kiitoksen sijaan, mies vain naurahti, vetäisi sepaluksensa kiinni ja sanoi, että eiköhän tässä iltapäivään asti pärjätä. Nainen punastui ja puri hampaitaan yhteen poskihampaat narskuen , silmät kapenivat viiruiksi ja sanat hukkuivat sapetukseen. Ennenkö nainen ehti nousta polviltaan ylös, mies vielä kaivoi taskustaan mustan nahkanauhan jota näytti naiselle.
Sanoen, jotta totuus ei tänään unohtuisi, mies sitoi nauhan naisen kaulaan. Käsien hyväillessä naisen niskaa, mies kuiskasi :” Älä kuvittelekaan, että olisin unohtanut, kumpi meistä on kumpi.” Lämmin ilkikurinen hymy silmissään katsoi mies naista vielä olkapäänsä yli ovella mennessään, ja iski silmää.
Haluaako joku kuulla jatkonkin?
Parin viimeisen päivän aikana, oli mies luennoilla näyttänyt nurkkaan ajetulta sudelta, silmät liki mustina viiruina ja
Ilme jähmettyneenä sisäänpäinkääntyneeksi naamioksi. Tunteet ja ikävän tuoma paine olivat pintautuneet, koska kumpainenkin tiesi, että edessä oli pitkä yhteinen viikonvaihde ja sijaistoimintoihin, tai vain pitkään pinnaan ei tarvinnut enää kauaa turvautua.
Illalla vuoteeseen mennessään, nainen oli jännittynyt. Huomenna olisi perjantai ja vaikka edessä oli mahdollisuus intensiiviseen, odotettuun ja kaivattuun yhdessäoloon, tuntui turvakuori jonka nainen oli rakentanut panssariksi ympärilleen, kestääkseen, läpipääsemättömän paksulta.
Juuri ennen vuoteeseen menoa, oli nainen saanut mieheltä tekstiviestin, jossa mies oli kertonut haluavansa ehdottomasti tavata naisen aamulla, ennen ensimmäisen luennon alkua. Nainen ei tiennyt, tuntuiko ajatus hänestä hyvältä vai pahalta, sillä edessä oleva työpäivä olisi kiireinen ja pitkä, ja sietokyky tuntui minimaaliselta. Nainen ei niinkään pelännyt miehen tapaamista, vaan ennemminkin omia reaktioitaan. Hellyys tai kujerrukset saisivat hänet taatusti sähähtämään, eikä riita keskellä ikävää tuntunut erityisen houkuttelevalta ajatukselta. Toki nainen tiesi tapaamiseen menevänsä, ristiriitaisista tunteistaan huolimatta, vaikka monesti aiemmin, pakeneminen ja tunteidensa mitätöiminen oli ollutkin naiselle tyypillinen tapa selvitä vaikeista tilanteista.
Ikävä näkyi naisen tavassa liikkua ja pukeutua. Meikki oli vahva, mustat rajaukset korostivat naisen katseen liki julmaksi. Selkeärajaiset tummanpunaiset huulet tekivät naisesta aavistuksen ylimielisen ja kyynisen näköisen ilmestyksen, jota mustat kapealinjaiset vaatteet ja kenkien korot korostivat. Monen luennolla istujan mielestä naisen käteen, karttakeppiä paremmin, olisi todennäköisesti sopinut ruoska.
Niinpä nainen perjantain aamuna, moisena ilmestyksenä, asteli kohti luentosalia jo ennen puolta kahdeksaa. Mies odotti naista aulassa. Nainen käveli miehen luokse hymyillen, aavistuksen koppavana ja kysyi teennäisen leppoisana : ”No mikä hätänä kulta ?”
Mies ei vastannut kysymykseen, vaan sanoi vain, että mennäänhän hetkeksi paikkaan jossa meitä ei häiritä. Mies ja nainen olivat joskus aiemminkin käyttäneet alakerran tyhjää pukuhuonetta ja ennenkö nainen ehti edes vastata, käveli mies alas portaita, ja odotteli kärsimättömän näköisenä huoneen ovella, naisen kaivellessa avainta olkalaukkunsa uumenista. Mielessään nainen ajatteli, että pikainen pano saattaisi jopa tehdä edessä olevasta päivästä rattoisamman ja tunsi ajatuksen kostuttavan itsensä.
Huoneeseen päästyään mies, sen sijaan että olisi alkanut hyväillä naista, ja ohjannut hänet nojaamaan vasten seinää, sanoikin vain pehmeällä, näennäisen pehmeällä, äänellä: ”Kulta, en voi katsella noita mansikkahuuliasi kahta seuraavaa tuntia, jos en ensin saa tuntea niitä jerkullani.
” Nainen kuuli aavistuksenomaisen ivan miehen äänessä ja tiesi saaneensa vastineen omaan aamuiseen tervehdykseensä. Omaksi vastineeksi tuohon kätkettyyn sivallukseen ,nainen vastasi samettiakin pehmeällä äänellä: ”Tottakai armas, minähän teen mitä vain, jotta opiskelusi luennollani sujuisi mallikkaasti.”
Sen sijaan, että mies olisi näyttänyt ärtymyksensä ja kieltäytynyt tarjotusta palveluksesta, tämä kaivoikin peniksensä esiin ja totesi vain, että aloitahan sitten armas.
Nainen aloitti imemisen liki mekaanisesti, ajatellen mielessään että ennemminkin haluaisi purra. Mies ohjaili naisen päätä kädellään ja hoki ärsyttävästi ohjeita ja toivomuksiaan tekniikasta. Ärsyyntymisestä huolimatta, nainen ei mahtanut sille mitään, että nautti miehen mausta suussaan ja liukkaan peniksen ahneet työnnöt saivat naisen kaipaamaan miestä sisäänsä. Hetkisen kuluttua mies nautinnollisesti ähkäisten kuitenkin sai orgasminsa ja nainen kiihottumisesta hengästyneenä, nieli miehen lämpimän samettisen sperman ja jäi omista reaktioistaan hämmentyneenä liki raivoissaan, silmät kiinni hengittämään.
Suudelmien ja kiitoksen sijaan, mies vain naurahti, vetäisi sepaluksensa kiinni ja sanoi, että eiköhän tässä iltapäivään asti pärjätä. Nainen punastui ja puri hampaitaan yhteen poskihampaat narskuen , silmät kapenivat viiruiksi ja sanat hukkuivat sapetukseen. Ennenkö nainen ehti nousta polviltaan ylös, mies vielä kaivoi taskustaan mustan nahkanauhan jota näytti naiselle.
Sanoen, jotta totuus ei tänään unohtuisi, mies sitoi nauhan naisen kaulaan. Käsien hyväillessä naisen niskaa, mies kuiskasi :” Älä kuvittelekaan, että olisin unohtanut, kumpi meistä on kumpi.” Lämmin ilkikurinen hymy silmissään katsoi mies naista vielä olkapäänsä yli ovella mennessään, ja iski silmää.
Haluaako joku kuulla jatkonkin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
haluan!