Muutos 2011 ja Liberaalit yhteen?

Stuart2

Vaikka tiedän, että suomi24 on täynnä kaiken maailman spämmääjiä, niin ajattelinpa silti kysyä tänne kirjoittelevien mielipidettä Muutos 2001 puolueen perustamisesta. Olen itse talousliberaali, jolle vapaat, länsimaiset sivistyneet arvot ovat tärkeä asia. Erityisesti minua huolestuttaa Euroopan islamisoituminen, joka osaltaan tekee tuhojaan länsimaiselle yhteiskunnalle. Olen odottanut kauan, että saisimme Suomeen ns. kansallisliberaalin puolueen, jolla olisi oikeasti mahdollisuus menestyä. Nyt tuntuu, että sellainen puolue voisi olla syntymässä.

Törmäsin Hommaforumilla puoluehankkeeseen nimeltä "Muutos 2011". Sitä on kehitetty lähinnä Hommaforumin jäsenten voimin ja puolueohjelman tekoon on osallistunut satoja ihmisiä. Puolueohjelman mukaan Muutospuolue ajaa mm. Suoraa demokratiaa, sananvapauden edistämistä ja maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä. Muuten puolueen jäsenet ja ehdokkaat saavatkin sitten ajaa ohessa niitä asioita, joita itse haluavat. Tästä tulee väkisinkin mieleen hollantilaisen Pim Fortuynin lista, joka toimi samalla periaatteella kuin Muutospuolue.

Olisiko Muutospuolueen ja Liberaalien syytä yhdistyä? Minä toivoisin, että liberaalit lyöttäytyisivät yhteen ja puhaltaisivat yhteen hiileen. Kansallisliberaalit puolueet ovat keränneet suurta kannatusta eri puolilla Eurooppaa (Hollannin vapauspuolue, Itävallan vapauspuolue jne.).

30

1332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .............

      Tekninen vaaliliitto voisi olla toimiva ratkaisu, mutta yhdistymiselle ei välttämättä löydy riittävästi yhteistä arvopohjaa. Kaikki liberaalit eivät näe maahanmuuttoa uhkana ja jotkut jopa tulkitsevat nykyisen menon liberalisminkin tavoittelemana vapaana liikkuvuutena. Muutos-puolueessa taas on mukana monen moista mielipidettä muihin kysymyksiin, kuten esim. perussuomalaistenkin ajamaa vasemmistopopulismia, mikä taas karkoittaa liberaaleja.

      • sensuurin takia (no talk)

        Rajat auki -politiikka ei ole liberalismia.

        Vain se on liberalistista politiikkaa millä turvataan KANSALAISTEN VAPAUS JA VAPAUDET

        Valitettavasti sensuurilainsäädännön takia emme voi avoimesti keskustella maahanmuuttopolitiikasta.

      • fdkjdkljf

        Muutospuolueessa toimii varmaan myös liberaaleja, mutta siinä on mukana myös konservatiiveja, vasemmistolaisia, kepulaisia jne.

      • Hommaforuumilla
        fdkjdkljf kirjoitti:

        Muutospuolueessa toimii varmaan myös liberaaleja, mutta siinä on mukana myös konservatiiveja, vasemmistolaisia, kepulaisia jne.

        ja sitä kautta todennäköisesti myös Muutos 2011 -puolueessa on paljon porukkaa jotka vaikuttavat kannattavan syyttömien ihmisten vangitsemista. Syyttömien vangitseminen ei sovi millään tavalla liberalismiin.

    • Libertarian stormfro
      • bilinnostunutsonnili

        Suomen islamilaisen puolueen julkisuuteen tuonut Abdullah Tammi ilmoitti lauantaina eronneensa puolueen puheenjohtajan paikalta. Tammen ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan.
        Tammi piti joulukuun alkupuolella tiedotustilaisuuden, jossa hän korosti islamin väkivallattomuutta ja tuomitsi terrorismin voimakkain sanankääntein. Erityisesti hän keskittyi puhumaan Tšetšenian tilanteesta. Tiedotustilaisuuden lisäksi Tammi esitteli mielipiteitään nettivideoissa YouTubessa.
        Puolueen hallituksen jäsen Sauli Ingman vahvistaa, että Tammen eroon johtanut kiista liittyi tiedotustilaisuuteen.
        "Tilaisuuden sävy oli liian yksipuolinen. Tammi tuomitsi Tšetšenian terrorismin, mutta ei Venäjän valtion terrorismia Tshetsheniassa. Hän ei myöskään tuonut esiin terrorismin syitä. Tällainen yksipuolinen terrorismin tuomitseminen herätti hallituksessa kritiikkiä", Ingman sanoo.
        "Puolue ei sinänsä kannata terrorismia, mutta sitä pitäisi käsitellä tasapuolisesti ja tuomita paitsi yksityinen, myös valtion terrorismi."
        Tammi ilmoitti lauantaina myös aikovansa perustaa uuden puolueen, Sosialistisen Rauhan Puolueen, joka ei korosta uskonnollisia kysymyksiä.

      • Lilbertarian Stormfr

        Myös Halla-ahan saama tuomio on sanan- ja uskonnonvapaus-periaatteen vastainen, sillä sananvapaus sallii uskontojen kritisoimisen ja pilkkaamisen

        Laki joka koskee Jumalan pilkkaa ja/tai uskonrauhan häirintää on sananvapaus-periaatteen vastainen

      • kysyn vaan
        bilinnostunutsonnili kirjoitti:

        Suomen islamilaisen puolueen julkisuuteen tuonut Abdullah Tammi ilmoitti lauantaina eronneensa puolueen puheenjohtajan paikalta. Tammen ja puolueen hallituksen muiden jäsenten välille oli tullut kiistaa, kun Tammi otti kantaa terrorismia vastaan.
        Tammi piti joulukuun alkupuolella tiedotustilaisuuden, jossa hän korosti islamin väkivallattomuutta ja tuomitsi terrorismin voimakkain sanankääntein. Erityisesti hän keskittyi puhumaan Tšetšenian tilanteesta. Tiedotustilaisuuden lisäksi Tammi esitteli mielipiteitään nettivideoissa YouTubessa.
        Puolueen hallituksen jäsen Sauli Ingman vahvistaa, että Tammen eroon johtanut kiista liittyi tiedotustilaisuuteen.
        "Tilaisuuden sävy oli liian yksipuolinen. Tammi tuomitsi Tšetšenian terrorismin, mutta ei Venäjän valtion terrorismia Tshetsheniassa. Hän ei myöskään tuonut esiin terrorismin syitä. Tällainen yksipuolinen terrorismin tuomitseminen herätti hallituksessa kritiikkiä", Ingman sanoo.
        "Puolue ei sinänsä kannata terrorismia, mutta sitä pitäisi käsitellä tasapuolisesti ja tuomita paitsi yksityinen, myös valtion terrorismi."
        Tammi ilmoitti lauantaina myös aikovansa perustaa uuden puolueen, Sosialistisen Rauhan Puolueen, joka ei korosta uskonnollisia kysymyksiä.

        Kelpaako poliittinen tuuliviiri edes liberalisteille?

      • Paul R.

        Islamin leviäminen (jota myös minareetit symboloivat) on uhka kaikenlaiselle vapaudelle. Siksi liberalistina vastustan islamisaatiota (ja samalla minareettien rakentamista).

      • liberalistien edusta
        Paul R. kirjoitti:

        Islamin leviäminen (jota myös minareetit symboloivat) on uhka kaikenlaiselle vapaudelle. Siksi liberalistina vastustan islamisaatiota (ja samalla minareettien rakentamista).

        Paitsi että ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontaan ja sen oikeuden riistäminen on myös vapauden riistämistä ja siten liberalismin vastaista

        et ole liberalisti vaan sosialisti. sillä kaikki väkivalta-ideologiat ovat sosialistisia

      • Kuka muuten
        Paul R. kirjoitti:

        Islamin leviäminen (jota myös minareetit symboloivat) on uhka kaikenlaiselle vapaudelle. Siksi liberalistina vastustan islamisaatiota (ja samalla minareettien rakentamista).

        kustantaisi ne minareetit lopulta?

      • vastaus on tämä
        Kuka muuten kirjoitti:

        kustantaisi ne minareetit lopulta?

        Liberalismissa ei ole valtiouskontoa, joten valtio ei rakennuta kirkkoja tai moskeijoita, vaan yksityiset kansalaiset omalla rahallaan.

      • gegen Liberalismus
        vastaus on tämä kirjoitti:

        Liberalismissa ei ole valtiouskontoa, joten valtio ei rakennuta kirkkoja tai moskeijoita, vaan yksityiset kansalaiset omalla rahallaan.

        Liberalismissa valtiouskonto on tietysti liberalismi! Itse en tule siihen koskaan kääntymään, ja tulen aina taistelemaan vaarallisen liberalismi-kultin leviämistä vastaan.

      • gegen Liberalismus
        kysyn vaan kirjoitti:

        Kelpaako poliittinen tuuliviiri edes liberalisteille?

        Liberaaleille, kuten fundamentalistikristityille, -muslimeille ja -kommunisteille, on tärkeintä ideologinen puhdasoppisuus, uskon lujuus. Jos Tammi todistaa olevansa tosiuskova liberalisti, Tammi kelpaa, kaikista takinkäännöistään ja taustastaan huolimatta.

      • liberalisti-X
        gegen Liberalismus kirjoitti:

        Liberalismissa valtiouskonto on tietysti liberalismi! Itse en tule siihen koskaan kääntymään, ja tulen aina taistelemaan vaarallisen liberalismi-kultin leviämistä vastaan.

        Liberalismi ei ole uskonto. Liberalismi on poliittinen liike ja ideologia. Ihmiset eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista voivat olla liberalisteja. Liberalistinen valtio ottaa neutraalin kannan uskontoihin; uskonnollisuus on sallittua, niinkuin ateismikin, myös suositeltavaa on agnostisuus, sekularismi jne. Mitään uskontoa tai maailmankatsomusta, sen harjoittamista tai julistamista ei voida kieltää. Uskontoja ei myöskään tule asettaa eriarvoiseen asemaan lainsäädännössä. Poliittisilla johtajilla on oikeus omaan uskontoonsa ja sen julistamiseen, mutta valtiouskontoa emme kannata. Valtiovalta voi kyllä pienessä määrin tukea jotakin teologista ja maailmankatsomuksellista toimintaa sen tähden että ihmisile taataan mahdollisuus saada tervettä oppia. Mutta pakollista uskontoa ei ole, eikä kiellettyjä uskontoja. Myös mm satanismi on täysin sallitua liberalismissa.

      • Ok,
        vastaus on tämä kirjoitti:

        Liberalismissa ei ole valtiouskontoa, joten valtio ei rakennuta kirkkoja tai moskeijoita, vaan yksityiset kansalaiset omalla rahallaan.

        mutta kun nyt on tämä julkinen sosiaaliturva, niin lopulta maksumiehiksi tulisi veronmaksajat.

      • Teille hymyillään...
        liberalistien edusta kirjoitti:

        Paitsi että ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontaan ja sen oikeuden riistäminen on myös vapauden riistämistä ja siten liberalismin vastaista

        et ole liberalisti vaan sosialisti. sillä kaikki väkivalta-ideologiat ovat sosialistisia

        "Paitsi että ihmisillä on oikeus harjoittaa uskontaan ja sen oikeuden riistäminen on myös vapauden riistämistä ja siten liberalismin vastaista"

        Jos liberaalit ajattelisivat enemmän poliittista menestymistä kuin ideologista puhdasoppisuutta, kannatuksenne ei olisi laskenut alhaisemmaksi kuin vähemmistökommunistien, joilla on sama ongelma.

        "et ole liberalisti vaan sosialisti. sillä kaikki väkivalta-ideologiat ovat sosialistisia"

        Höh, kutsutte kaikkia negatiivisia asioita "sosialismiksi" ja kuvittelette että sellainen nimittely on yhtä kuin analyyttinen ajattelu.

      • Helvetin puutarha
        liberalisti-X kirjoitti:

        Liberalismi ei ole uskonto. Liberalismi on poliittinen liike ja ideologia. Ihmiset eri uskonnoista ja maailmankatsomuksista voivat olla liberalisteja. Liberalistinen valtio ottaa neutraalin kannan uskontoihin; uskonnollisuus on sallittua, niinkuin ateismikin, myös suositeltavaa on agnostisuus, sekularismi jne. Mitään uskontoa tai maailmankatsomusta, sen harjoittamista tai julistamista ei voida kieltää. Uskontoja ei myöskään tule asettaa eriarvoiseen asemaan lainsäädännössä. Poliittisilla johtajilla on oikeus omaan uskontoonsa ja sen julistamiseen, mutta valtiouskontoa emme kannata. Valtiovalta voi kyllä pienessä määrin tukea jotakin teologista ja maailmankatsomuksellista toimintaa sen tähden että ihmisile taataan mahdollisuus saada tervettä oppia. Mutta pakollista uskontoa ei ole, eikä kiellettyjä uskontoja. Myös mm satanismi on täysin sallitua liberalismissa.

        "Myös mm satanismi on täysin sallitua liberalismissa."

        Niin, tiedän että tämä lienee tärkeä syy sille että liberaalihörhöjen porukoissa liikkuu niin paljon saatananpalvojia. Onhan epäsosiaalinen, yhteisöllisyyden vastainen ja arvonihilistinen liberalismi muutenkin ideologisesti satanismia lähellä ainakin moraalioppinsa puolesta.

      • -.-...-..

        "Valtiovalta voi kyllä pienessä määrin tukea jotakin teologista ja maailmankatsomuksellista toimintaa sen tähden että ihmisile taataan mahdollisuus saada tervettä oppia."
        Ei kai? Tuskin se on valtion tehtävä määrittää mikä on "terve oppi" ja mitä tulee tukea.

      • Saatananpalvonta
        Helvetin puutarha kirjoitti:

        "Myös mm satanismi on täysin sallitua liberalismissa."

        Niin, tiedän että tämä lienee tärkeä syy sille että liberaalihörhöjen porukoissa liikkuu niin paljon saatananpalvojia. Onhan epäsosiaalinen, yhteisöllisyyden vastainen ja arvonihilistinen liberalismi muutenkin ideologisesti satanismia lähellä ainakin moraalioppinsa puolesta.

        ja satanismi eivät ole sama asia.

        Wikipediasta: "Suomessa satanisteja on muun muassa Pakanaverkon piirissä. He sanoutuvat irti saatananpalvonnasta, jonka he katsovat olevan vain käänteistä kristinuskoa ja usein rikollisen toiminnan peite.[4]"

      • Liberalistien edusta
        -.-...-.. kirjoitti:

        "Valtiovalta voi kyllä pienessä määrin tukea jotakin teologista ja maailmankatsomuksellista toimintaa sen tähden että ihmisile taataan mahdollisuus saada tervettä oppia."
        Ei kai? Tuskin se on valtion tehtävä määrittää mikä on "terve oppi" ja mitä tulee tukea.

        Väitätkö ettei valtio voi antaa lapsille ja ihmisille mitään tietoa, oppia tai opetusta?

        Liberalismissa on julkinen opetusohjelma jossa on mm yhteiskuntaoppi (tieteellinen liberalistinen yhteiskuntaoppi), historia (näytetään mm kommunismin rikokset), uskontojen ja maailmankatsomusten tuntemus (näissä esitettään mmm eri uskontojen liberalismia tukevat opinkappaleet). Liberliamissa on myös valtiollinen radio- ja TV-kanava.

        Luuletko että emme käytä mielipidevaikuttamista hyväksemme? Tai luuletko että annamme sosialistien tärvellä lasten mielet omalla propagandallaan? Ei, liberalismi käyttää myös sosiaalisia ja kulttuurillisia keinoja sosialismia vastaan

        Silti mitään uskontopakkoa tai poliittista vainoa ei ole, ainoastaan oman näkemyksemme mukainen tieto annetaan ihmisille

    • valvontakomissaari

      Se ja sama - marginaaliin jäävät kuitenkin.

      • Realistinen valinta.

        www.kokoomus.fi

      • liberalistien edusta
        Realistinen valinta. kirjoitti:

        www.kokoomus.fi

        Piraattipuolue on liberalisteille parempi koska se kannattaa sananvapautta

      • 2011
        liberalistien edusta kirjoitti:

        Piraattipuolue on liberalisteille parempi koska se kannattaa sananvapautta

        Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisemmäksi versioksi lokeroitu Muutos 2011 -ryhmä on muuttumaisillaan viralliseksi puolueeksi. Puolue on saanut kasaan tarvittavat 5000 kannattajakorttia, jotka lähetetään piakkoin oikeusministeriöön tarkistettavaksi.
        –Osa korteista hylätään puutteellisen täyttämisen ja vastaavien takia, joten järjestämme vielä muutamia kannattajakorttien keräystapahtumia. Hyvältä näyttää, nou hätä, sanoo puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä, tamperelainen kasvatustieteen maisteri ja opettaja Uudelle Suomelle.
        Näin ollen ryhmä saavuttanee tavoitteensa kevään 2011 eduskuntavaaleihin osallistumisesta. Mäki-Ketelän tavoite vaaleissa on kunnianhimoinen, ”pari kolme kansanedustajaa”.

      • -.-...-.--
        Realistinen valinta. kirjoitti:

        www.kokoomus.fi

        Itse kaipailisin kyllä jotakin Kokoomuksen oikealta puolelta. Liberaalit tuntuisivat olevan ainoa vaihtoehto Suomessa.

        Muutos 2011 puolestaan tuntuu lähinnä vain yhden tai kahden asian puolueelta, joten se on kyllä omista laskuista pois. Vaikka maahanmuutto loppuisi seinään olisi edessä silti paljon verotukseen ja valtion budjettiin (eritoten menot) liittyviä asioita, joten puolueella pitäisi kyllä olla linjaukset myös näistä.

      • STTlib
        -.-...-.-- kirjoitti:

        Maahanmuuttopolitiikkaa arvosteleva Muutos 2011 -ryhmä aikoo rekisteröityä puolueeksi. Ryhmä on kerännyt rekisteröitymiseen vaadittavat 5 000 kannattajakorttia ja luovuttaa ne perjantaina oikeusministeriöön tarkistamista varten.
        Tuleva puolue asettaa ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä ja pyrkii saamaan 2–3 kansanedustajan paikkaa. Muutos 2011 aikoo osallistua myös seuraaviin presidentinvaaleihin ja kuntavaaleihin.
        Puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelän mukaan ryhmä haluaa purkaa turhaa byrokratiaa ja lisätä suoraa demokratiaa, kuten kansalaisaloitteita ja kansanäänestyksiä.

      • hommalib
        STTlib kirjoitti:

        .....ettei pienen pientä riitaa:

        HSfi:
        "Maahanmuuttokriitikoiden Hommaforum suljettiin yöksi
        Maahanmuuttokriitikoiden keskustelupalsta Hommaforum avautui jäähdyttelytauon jälkeen uudestaan maanantaina puolenpäivän jälkeen.
        Ylläpitäjät sulkivat palstan sunnuntai-iltana, kun jo muutenkin värikkäästä kielenkäytöstä tunnettu foorumi äityi ankaraan sanasotaan. Syynä oli Muutos2011-liikkeen puheenjohtajan Juha Mäki-Ketelän ero puheenjohtajan tehtävistä ja hänen Aamulehdelle antamansa haastattelu sunnuntaina.

        Lisää aiheesta:
        Muutos 2011 -yhdistyksen johtohahmo vetäytyy tehtävistään 23.7. 19:54 "

      • LIBPUTKI
        hommalib kirjoitti:

        putkeen sopii sama määritelmä (puolue = putki ; riita = reikä) :
        eI NIIN PIENTÄ PUTKEA, ETTEI PIENEN PIENTÄ REIKÄÄ !

    • 13+10

      Itse mietin samaa. Kaikkien pienten puolueiden kannattaa liittyä yhteen. (vähintään vaaliliitto)

      Se on ainoa tapa pärjätä suuremmille puolueille. Ei ole väliä, sulautuuko ajatukset, vaan tärkeää on saada pienten puolueiden edustajia vaikuttamaan !

      Liberalistien ajatuksista oman ajatukset:

      Täystyöllisyys ja ns. takuupalkka, jos oma palkka jää alle tuhannen euron.

      - Tätä voidaan helposti väärinkäyttää, tekemällä vain tunnin töitä kuussa. Ei ole kestävää kehitystä, jos veronmaksajia ei ole tarpeeksi. Jos ideana oli veronmaksujen vähentäminen, niin tämä ei sitä tue.
      Olisi ehkä parempi vaatia minimipalkan korotusta ja vähimmäispalkkaa?

      Maahanmuuttajien ja pakolaisten lisääminen ja täystyöllisyys.

      - Miten tämä voi onnistua, kun monilla maahanmuuttajilla on päämääränä lisääntyminen? (opittu jo äidinmaidosta) Suomessa sitten ollaan kotona kaikilla tuilla ja joku muu tekee työt? Työssäkäyvät maksavat heidänkin elämisensä. Kotoutumista pitäisi kaikin keinoin edistää, mutta ei ole tasa-arvoista, että paikallinen väestö saa vähemmän tukia.
      Lisäksi, jos pakolaisia tulee liikaa, kotoutuminen on entistä vaikeampaa ja syntyy negatiivisia ilmiöitä, jengiytymistä ja muuta, mitkä on jo havaittavissa paikkakunnilla, joissa on paljon maahanmuuttajia.
      Edellä mainitun torjumiseksi maahanmuuttajia tulisi ottaa tasaisesti eri maista, eikä suosia vain joitakin kansoja.

      Toisaalta, jos pakolaisia autetaan kotimaassaan, samalla rahalla voisi auttaa useampaa ihmistä.
      Kuka on se, joka valitsee, että kuka pakolainen saa turvapaikan? Samalla hän tulee valinneeksi ne miljoonat muut jäämään kehitysmaihin. Eikö tämä ole epätasa-arvoista pakolaisia kohtaan?

      - kannattaisiko pakolaisperheiden sijaan kannattaa adoption lisäämistä (apu orvoille) - suora kotoutuminen vanhempien opastuksella, kielen oppiminen, kasvaminen yhteiskuntamme jäseneksi.

      - niin kauan, kun nykyisten maahanmuuttajien olot eivät ole toivotulla tasolla (täystyöllisyys ja kotoutuminen), kannattaa keskittyä oman maan asioiden ja oman maan maahanmuuttajien asioiden hoitamiseen, eikä jatkaa epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. Muutoin on edessä katastrofi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34381
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22014
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11119
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      83
      7449
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6665
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      5045
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4097
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      45
      1714
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      34
      1656
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe