Minulle on ainakin selvä, Audia ei ole tarkoitettu minun ajettavaksi, parempi siis alkaa miettiä auton vaihtoa autoon, joka on tarkoitettukin minun ajettavaksi. Olisi se myyjä aikoinaan kertoa, ettei Audia ole suunniteltu naiselle tai minun maksettavaksi, rahani kun ei ole saman arvoinen kun ”rikkaitten” tai koska olen vain naine. Myönnän kyllä ostopäätökseen vaikutti TUNNE ja MIELIKUVA hyvästä ja miellyttävästä suhtautumisesta minuun ASIAKKAANA ja auton ajettavuudesta.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Jos kerran jakaa Kiesin mielipiteen osoittaa tukensa ajamalla ja ostamalla Audin.
Tässähän on muille automerkeille hieno tilaisuus kertoa miten toivottavia asiakkaista naiset ovat ja miksei myös ne ei "rikkaat", kuvittelisi tänä päivän autoliikkeille kelpaavat kaikki asiakkaat jotka ovat valmiita ostamaan rahalla auton, vaikka sitten sillä rahoituksella.
Myyntivihje muille merkeille, Ake:sta saa tiedon niistä naisista joilla Audi on, potenttiaalisia asiakkaita siis ja näillä naisilla saattaa olla suurikin kiinnostus vaihtaa autonsa toiseen merkkiin. Koska olen nainen, ostopäätökseeni vaikuttaa TUNNE siitä kuinka saan palvelua vaikka olenkin ”vain nainen”. B-luokan asiakas kun EN HALUA olla. Tunnustan siis suoraan, seuraavan auton ostopäätökseen TULEE vaikuttamaan miten firma suhtautuu juuri minuun, koska olen nainen. Muistutan suurin osa asiakkaista ostaa sen auton tunteen perusteella, myös miehet. Autossa siis mielikuvat autosta ovat merkittävät.
Tämän selvemmin ei Audi voi ilmaista omaa kantaansa, kyseessähän on heidän myyntijohtaja, joka todellisuudessa siis luo Audin markkinointistrategian. Fakta on myyntijohtaja oma näkemys luo pohjan mihin yritys vie omaa käytännön toimintaa. Yrityksen johdon visio ja näkemys on AINA pohja mihin yritys perustaa omat arvonsa. Kiitänkin Kiesiä suorasta puheesta, mutta harmittelen etten tiennyt sitä ennakkoon ennen nykyisen auton hankintaa.
Automerkki ja sen valintahan kertoo omalla tavalla ihmisen arvoista ja arvostuksesta, joten uuden Audin ostaja osoittaa minulle tiettyjen arvojen allekirjoitusta.
Mikään ei voi estää ketään kertomasta omaa mielipidettä, mutta jokaisella on myös oikeus miettiä mistä se auton jatkossa ostaa. Meidän talouteen Audi siis ei ole edes vaihtoehto jatkossa.
Kiesihän kertoi naisen olevan kuten Audi, ailahteleva omalla huonolla logiikalla toimivia ja epäpäteviä vähäänkään vaativampaan hommaan. Koska ainakin minä luulin Audin juuri edustavan loogista ja luotettavaa ammattitekniikkaa ( tunteella siis ) ja sen kelpaavan myös niihin vaativiin tilanteisiin huomaan tehneeni virhearvioinnin. Kait Audin oma myyntijohtaja tuntee auton ominaisuudet hyvin, vertaamalla Audia naiseen josta hänellä on ala-arvoinen mielikuva täyttyy siis hänellä olla myös Audista vastaava.
” Nainen on niin fyysisesti, psyykkiseltään kuin tunne-elämältään aivan erilainen kun mies. Tämän vuoksi naiset pärjäävät huonommin myös johtaja-asetelmissa : he käyttävät tunteita väärissä tilanteissa”
Kiesin näkemyksen Audista saa kun naisen tilalle siis vaihtaa Audin tilalle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Loppui Audien osto myös meidän taloudesta. kaksi niitä on tällä hetkellä, mutta eihän tuolla merkillä kehtAA enää ajaa.
On jo pitkään ärsyttänyt tuo Kiesin toiminta, kun jonkunverran tulee siitä reunamilta seurattua noita maahantuojia. Hän on avoimen sovinistinen ja luo parhaansa mukaan Audille samaa mielikuvaa mitä 80 luvulla sai 3-bemu. Hänestä Audi on lähinnä öykkärimäisten nuorten tai itsensä ikinuoriksi tuntevien märkäkorvien egonjatke. Ja naisia halventava tietty.
kYLLÄ NYT MIEHEN PITÄISI ITSE TEHDÄ JOHTOPÄÄTÖKSET JA EROTA. Mutta en usko että hänessä on miestä siihen. Saa nähdä, toivottavasti kesko ja VV Auto vetää tarvittavat johtopäätöksewt. Tuo Kiesi on jo ihan liikaa tehnyt Audista näköistään kiesiä. Ei hyvä!