abortti

Siis kamalinta siinä on se, että ajattelen ajottain vieläkin kuinka vanha se nyt olisi. Tiedän että se olisi ollut poika. Siis jossain sisälläni tiedän.
Sairaalassa laittoivat mut samaan huoneeseen sellaisten naisten kanssa (kuuden hengen huone), jotka olivat pää punaisena yrittänyt saada lasta.
Otti pannuun. Ja olisin toivonut henkilökunnalta hieman hienotunteisuutta niitä toisia naisia kohtaan. Kuten laittamalla mut jonnekin muualle kuin keskenmenoja itkevien äitien sekaan. Oli niin pirun rikollinen olo. Ja hoitajat kohtelikin minua kuin murhaajaa. Pyysin mitä vaan apua, mua ei kuunneltu. Rankkaa oli vertavuotavana hakea itse juotavani vessan hanasta. Olin paaria-luokkaa.
Kun sitten sain ensimmäisen lapseni (siis oikeastaan toiseni), oli ajatus hyvin selvä. Ei koskaan enää aborttia.

En ollut surullinen enkä myöskään itkenyt.
Minulle ei kyllä asiasta jäänyt minkäänlaisia traumoja
ja huonoja fiiliksiä. Kaikki suju ihan ok niinkuin
nyt pitikin.

Kyllä minä itkin. itkin paljonkin.
Esikoiseni oltiin otettu huostaan, koska päänuppini sekosi synnytyksen jälkeen.'
Olisin tahtonut jatkaa raskautta, ellen olisi ollut niin huonossa kunnossa. Oli pakko keskittyä omaan paranemiseen ja jo syntyneeseen lapseeni joka sijoitettiin isovanhemmille.

Ei minua abortti niinkään kaduta. Oma typeryys sen sijaan kaduttaa. Jotkut asiat ovat silti jääneet askarruttamaan.
Meillä on/oli mieheni kanssa yhteishuoltajuus ja mieheni ohitettiin täysin tässä huostaanottoasiassa.
Meiltä otettiin pois mahdollisuus olla perhe. Ihan kuin olisi ollut minun vikani että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja psykoosiin.
Mieheni olisi voinut hoitaa lasta sillä aikaa kun olin sairaalassa. Tätä seikkaa ei kuitenkaa otettu huomioon.
Miehessäni ei mitään vikaa ole isänä eikä huoltajana. Silti lapsemme otettiin huostaan ja masennukseni paheni.
Se tässä mietityttääkin että olisinko päättänyt tehdä toisin jos lastamme ei oltaisi otettu huostaan?
Se kuitenkin on tosiasia että oma vointini paheni tämän huostaanottojutun takia.
Oli jonkun aikaa sellainen olo että minulla ei ole oikeutta olla äiti.

Nykyään asiat ovat paremmin. Olen lähestulkoon terve. Lapemme on ollut kotilomilla useammin ja toivon että hän pääsee pian muuttamaan kotiin takaisin.
Toisaalta haluaisin toisenkin lapsen, mutten uskalla kai enää ryhtyä siihen. Sterilisaatiokin on käynyt mielessä.. Eivät sitä kuitenkaan suostuneet tekemään ikäni puolesta vaikka psyykkiset syyt ovat tietääkseni riittävä syy sen tekemiseen. Nämä psyykkiset syyt ovat kuitenkin olleet myös vastaan tätä toimen pidettä.
Entis aikaan tehtiin pakkosterilisaatioita Psyykkisesti häiriintyneille. Kumma kun minä en sellaista saa tahtomalla.