Kysyin pankista neljän ja puolen tuhannen euron lainaa jolle äitini olisi tullut takaajaksi. Äitini on eläkkeellä ja tulot ovat suht pienet mutta kumminkin säännölliset. Itse olen opiskelija ja teen työtä opiskelun ohessa, joskin se keikkaluontesta. Tänä vuonna olen tienannut jo yli 10 000 euroa.
Mutta pankki ei suostunut lainaan, koska minulla on puolitoista vuotta sitten mennyt joustoluotto perintään. Siitä lähtien olen kaikki maksut huolehtinut ajallaan ja velka on lyhentynyt jo yli puolenvälin.
Toinen syy oli se, että rahaliikenne tililläni on kuulemma huono, koska olen ottanut pikavippejä. Entäs sitten? Niin olenkin, mutta kaikki ne on maksettu ennen eräpäivää eikä mitään ole mennyt perintään?
Miten voi pankki olla niin töykeä että menee tilitietojani noin vain katselemaan mihin minä rahani laitan?
Minulla ei ole koskaan ollut eikä ole nytkään minkäänlaista maksuhäiriömerkintää. Ja eniten ihmetyttää se, että minulla olisi ollut lainalle takaaja.
Ja loppujen lopuksi kyse oli kumminkin aika pienestä summasta.
Harkitsen pankin vaihtamista osuuspankista johonkin toiseen, pieneen paikallispankkiin jossa ihmisiä kohdellaan ihmisinä.
Sikamaista!
En saanut lainaa!
14
1526
Vastaukset
- ****
Jos et nyt sattunut huomaamaan tämän viikon Talous/kauppalehti-uutisia, niin
pankeissa on alettu tinkaamaan työsopimuksia ja muita papereita, ennen kun edes tiliä on avattu.
Onhan se niinkin, ettei pankki ole mikään rahanjako-laitos, eikä riskinottaja tällä hetkellä.
Nuori, opiskelija, "suuri" velka, ilman säännöllistä tuloa.. Riskit on suuret, vaikka takaajakin olisi ollut, ja se perintäkin on hidasta..
Miksi ei äitisi ottanut sitä lainaa suoraan? Hänellä on kuitenkin säännölliset tulot ja jos hän haluaa
olla takaaja, voi hän olla suoraan päävelallinenkin. Teidän kummankin maksukyky on kuitenkin
samantyylinen, koska vanhuuseläkeläinen keskimäärin saa sen 500 - 700 euroa/kk, joten vuositulot eivät ole hääppöset. - lkoiuy
Ei se pankin vaihtaminen mitään auta. Et saisi tuota lainaa mistään pankista.
Mietis nyt vähän.
Edellinen lainasi on mennyt perintään, etkä ole sitä vieläkään maksanut pois.
Tulot huonot ja vieläpä epäsäännölliset.
Elät osittain pikavipeillä.
Lainaisitko itsekään noin huonon taustan omaavalle henkilölle? Tuskin.
Ja totta kai pankki katsoo tilien rahaliikenteen. Ja siihen sillä on täysi oikeus. Ennen rahan lainaamista, pankki haluaa saada kuvan sinun maksukyvystäsi.
Ja muista, että se takaaja on vain ja ainoastaan pankille "hätävara". Pankki lähtee aina siitä, että se saa lainaamansa rahat takaisin ensisijaisesti lainan hakijalta, ei takaajalta.- Että näin
"Edellinen lainasi on mennyt perintään, etkä ole sitä vieläkään maksanut pois."
Edellinen laina meni perintään sairastumisen takia.
"Tulot huonot ja vieläpä epäsäännölliset."
Yli 10 000 euron tulot opiskelijalle tai ihan kenelle tahansa eivät ole mielestäni huonot.
"Elät osittain pikavipeillä."
Mitä väliä sillä on millä sitä elää kunhan maksaa laskunsa ajallaan?
Pankin ei kuuluisi mennä tonkimaan ihmisten tilejä ja ruotia ihmisiä rahaliikenteen mukaan. Lisäksi pidän omaa rahaliikennettäni yksityisasiana.
Mutta se on tälle pankille sitten ihan omaa miinusta kun vaihdan raha-asiani muualle. Pienelle ihmiselle suuri protesti kun ajattelee millaisille luopioille lainoja myönnetään, ja sitten on satoja tuhansia ulosotoissa. Monilla vielä pokkaa painua ulkomaille lainojaan karkuun.
Penniäkään en ole koskaan sossusta saanut enkä ainuttakaan laskua tai lainaa korkoineen jättänyt ikinä maksamatta!! - Ajatteles itse
Että näin kirjoitti:
"Edellinen lainasi on mennyt perintään, etkä ole sitä vieläkään maksanut pois."
Edellinen laina meni perintään sairastumisen takia.
"Tulot huonot ja vieläpä epäsäännölliset."
Yli 10 000 euron tulot opiskelijalle tai ihan kenelle tahansa eivät ole mielestäni huonot.
"Elät osittain pikavipeillä."
Mitä väliä sillä on millä sitä elää kunhan maksaa laskunsa ajallaan?
Pankin ei kuuluisi mennä tonkimaan ihmisten tilejä ja ruotia ihmisiä rahaliikenteen mukaan. Lisäksi pidän omaa rahaliikennettäni yksityisasiana.
Mutta se on tälle pankille sitten ihan omaa miinusta kun vaihdan raha-asiani muualle. Pienelle ihmiselle suuri protesti kun ajattelee millaisille luopioille lainoja myönnetään, ja sitten on satoja tuhansia ulosotoissa. Monilla vielä pokkaa painua ulkomaille lainojaan karkuun.
Penniäkään en ole koskaan sossusta saanut enkä ainuttakaan laskua tai lainaa korkoineen jättänyt ikinä maksamatta!!"Pankin ei kuuluisi mennä tonkimaan ihmisten tilejä ja ruotia ihmisiä rahaliikenteen mukaan."
Ilman muuta pankilla on oikeus kaikin keinoin varmistaa saatavansa.
"Elät osittain pikavipeillä."
"Mitä väliä sillä on millä sitä elää kunhan maksaa laskunsa ajallaan?"
Osoittaa pankille (ja kaikille muillekin), että taloudenpitosi on täysin retuperällä, jos elämisesi ja laskujesi maksaminen perustuu pikavippeihin.
"Mutta se on tälle pankille sitten ihan omaa miinusta kun vaihdan raha-asiani muualle"
Ei todellakaan ole. Suuret on luulot itsestäsi. Pankki on enemmänkin hyvillään päästessään eroon potentiaalisesta riskiasiakkaasta.
Ja kuten joku tuossa yllä sanoi, niin pankkia vaihtamalla et lainaa tule saamaan. - ...
Ajatteles itse kirjoitti:
"Pankin ei kuuluisi mennä tonkimaan ihmisten tilejä ja ruotia ihmisiä rahaliikenteen mukaan."
Ilman muuta pankilla on oikeus kaikin keinoin varmistaa saatavansa.
"Elät osittain pikavipeillä."
"Mitä väliä sillä on millä sitä elää kunhan maksaa laskunsa ajallaan?"
Osoittaa pankille (ja kaikille muillekin), että taloudenpitosi on täysin retuperällä, jos elämisesi ja laskujesi maksaminen perustuu pikavippeihin.
"Mutta se on tälle pankille sitten ihan omaa miinusta kun vaihdan raha-asiani muualle"
Ei todellakaan ole. Suuret on luulot itsestäsi. Pankki on enemmänkin hyvillään päästessään eroon potentiaalisesta riskiasiakkaasta.
Ja kuten joku tuossa yllä sanoi, niin pankkia vaihtamalla et lainaa tule saamaan.Millainen ihminen kirjoittaa tuollaista roskaa? Varmaan joku pikkutakissa tai jakkupuvussa viihtyvä pikkutarkka persereikä. Ihan turhaa lässytystä.
Kyllä sitä aina lainaa jostakin saa ja kannattaakin kilpailuttaa lainan antajat. Ja kuten joku tuossa mainitsikin, niin pienemmissä pankeissa saa parempaa palvelua ja asioista on helpompi sopia. - Että näin
Ajatteles itse kirjoitti:
"Pankin ei kuuluisi mennä tonkimaan ihmisten tilejä ja ruotia ihmisiä rahaliikenteen mukaan."
Ilman muuta pankilla on oikeus kaikin keinoin varmistaa saatavansa.
"Elät osittain pikavipeillä."
"Mitä väliä sillä on millä sitä elää kunhan maksaa laskunsa ajallaan?"
Osoittaa pankille (ja kaikille muillekin), että taloudenpitosi on täysin retuperällä, jos elämisesi ja laskujesi maksaminen perustuu pikavippeihin.
"Mutta se on tälle pankille sitten ihan omaa miinusta kun vaihdan raha-asiani muualle"
Ei todellakaan ole. Suuret on luulot itsestäsi. Pankki on enemmänkin hyvillään päästessään eroon potentiaalisesta riskiasiakkaasta.
Ja kuten joku tuossa yllä sanoi, niin pankkia vaihtamalla et lainaa tule saamaan.En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen. - *****
... kirjoitti:
Millainen ihminen kirjoittaa tuollaista roskaa? Varmaan joku pikkutakissa tai jakkupuvussa viihtyvä pikkutarkka persereikä. Ihan turhaa lässytystä.
Kyllä sitä aina lainaa jostakin saa ja kannattaakin kilpailuttaa lainan antajat. Ja kuten joku tuossa mainitsikin, niin pienemmissä pankeissa saa parempaa palvelua ja asioista on helpompi sopia.Ilman muuta, jos tuntuu pankki tympäsevän (IKINÄ EN OLIS OP-asiakas), sitä pankkia kannattaa kokeilla vaihtaa. Siis ainakin kokeilla, sillä ihan totta, ovat ikionnellisia jos "pääsevät" huonoista asiakkaista eroon, mutta ottaako uusi pankki vastaan saati myötämielisesti, kannattaa varmistaa testaamalla lainansaanti etukäteen. Vielä kai pankit eivät voi lopettaa asiakkuuksia, mutta eiköhän sekin päivä koita.
En usko, että laina kielto on "henkilökohtaista" vaan pankin periaate, kohtelevat tasan tarkkaan samalla tavalla muitakin. Tai no, ehkä jos koko suku on kroisoksia, ehkä vähän hellemmin..
Ainakin serkun vanhemmat joutuivat siirtymään ko pankin asiakkaaksi, mistä serkku otti lainaa.
Siitä on muutama vuosi, mutta silloinkin piti näin tehdä.
Itseasiassa se pankin vaihto voi olla ok, jos haluat puhdistaa tilitiedot, sillä tilitiedothan ei siirry pankista toiseen. Mutta maksuhäiriö-merkintä säilyy lain salliman ajan.
Kysy sitä lainaa ensin toisista pankeista ja jos lainansaanti ehdoton pakko, pyydä äitiäsi ottamaan laina puolestasi.. - Avainasiakkaasta kantasiakkaaksi
Että näin kirjoitti:
En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen."Pienasiakkaat eivät tuo muuta kuin kuraa pankin lattialle" sanoi muuan pankkipomo aikoinaan. Niimpä niin.
Hyvä asiakas pankille on sellainen, jolla on paljon rahaa sijoitettuna pankin rahastoihin ja paljon lainaa. Ei pankkia kiinnosta henkilö, joka ottaisi vain parin tonnin lainan ja jonka säästöt ovat olemattomat. Kuten joku tuolla jo aiemmin kirjoittikin, niin tuskimpa pankki jää perääsi itkemään, jos lähdet. Pisteenä i:n päälle ovat vielä nuo pikavipit, jotka kertovat huonosta talouden suunnittelusta ja rahantajusta.
Mutta jos asia jää kaivelemaan niin lähde toki kyselemään tarjouksia muista pankeista. Saat tietää oman markkina-arvosi asiakkaana. - Loppan hej
Että näin kirjoitti:
En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen.Eikö sinulla ollut joustoluotto perinnässä joku aika sitten? Minusta tämä on maksuhäiriö, vaikka olisitkin selvinnyt asiasta ilman virallista merkintää.
Yli 10000 euron vuositulot voivat hyvin olla alle 1000 euroa kuussa. Suomalaisten keskipalkka on lähellä kolmeatuhatta. Jos sinulla olisi hyvät tulot, et tarvitsisi moista pikkulainaa.
Taitaa olla kysymys "viimeisen toivon järjestelylainasta", kun pussin pohja näkyy ja pikavippikierre on alkamassa. Kyllä sen pankkikin huomaa mihin ollaan menossa. - Järki käteen
Että näin kirjoitti:
En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen."Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle."
Eivät ulosotossa olevat ja luottotietonsa menettäneet saa lainoja!
Ystäväsi kohdalla maksuhäiriö on vanha ja mennyttä. Hänen luottotietonsa ovat nyt puhtaat, ja pankki on katsonut että hänen takaisinmaksukykynsä on riittävät. Hänellä on myös asunto vakuutena lainalle.
Sinun kohdallasi taas maksuvaikeudet ja huono taloudenpito ovat ajankohtaisia, juuri tätä päivää olevia! Totta kai sinä olet isompi riski pankille!
"Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä."
Kyllä pankille todellakin kuuluu oletko ottanut pikavippejä vai et, jos kerran haet heiltä lainaa!
Pikavippejä ei ota KUKAAN ihminen muuta kuin aivan äärimmäisessä hädässä ja rahapulassa, kun kaikki muut mahdolliset keinot on jo käytetty. Pikavippien ottaminen (joka sinun kohdallasi näyttää olevan jatkuvaa) on pankille sellainen hälytyskello asiakkaan taloudellisesta tilanteesta ja kyvystä hallita raha-asioitaan, että hullujahan he olisivat jos sinulle rahaa lainaisivat! - Minä vain
Että näin kirjoitti:
En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen.Aika huvittavaa, että kailotat ihmeissäsi, ettet saa lainaa pankista. Ja kun muut antavat asiallista kommenttia & hyviä neuvojakin, alat muita sättimään ja olemaan eri mieltä.
No, elämä kasvattaa, - jotain ehdotuksia
Että näin kirjoitti:
En niistä luuloista tiedä, mutta saan kyllä lainani ennemmin tai myöhemmin. Ja jos en saa, niin jatkan edelleen samaan malliin. Kovasti töitä töiden perään. Idea oli ainoastaan ottaa yksi isompi laina, jotta saisin kolme pientä pois niin kuukaudessa jäisi yli sata euroa enemmän.
Sinun mielestäsi riskiasiakas on siis asiakas, jolla ei ole maksuhäiriöitä ja joka hoitaa laskunsa aina ajallaan? Miksi sitten esimerkiksi joku ulosotossa oleva mutta töissä käyvä ja perheellinen saa lainoja? Ja vielä kymmeniä tuhansia? Tästä on esimerkkinä eräs kaverini joka oli aikoinaan jättänyt laskunsa maksamatta ja kaikki mennyt ulosottoon. Siihen päälle vielä viiden vuoden maksuhäiriö.Hän kumminkin osti tuossa jokin aika sitten asunnon itselleen ja teki siihen vielä monen tuhannen remontin päälle.
Varmaan sitten on parempi myöntää lainoja ihmisille, jotka ihan varmasti tai melko varmasti ovat pian ulosotossa. Tälläkin palstalla saa lukea monia juttuja siitä, kuinka suurissa ongelmissa ihmiset ovat lainojensa kanssa kun ovat jättäneet ne hoitamatta, siitä huolimatta vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Tällaisina aikoina sanoisin, että parempi olisi myöntää lainaa hoitoalaa opiskelevalle kuin vaikka teollisuudessa vakituisena työskentelevälle. Tiedän kumminkin satavarmasti, että kun valmistun, niin minulla on töitä tiedossa. Se on totta että työni on tällä hetkellä keikkaluonteista, mutta parhaimpina päivinä soitetaan kolmesta eri paikasta että pääsetkö töihin. Koulukin pitää kuitenkin hoitaa.
Se ei mielestäni pankille kuulu kuinka paljon on sähkölaskuni, paljonko puhun puhelimessa tai olenko ottanut pikavipin tai viisi. Se kuuluu pankin ottaa huomioon lainaa hakiessa onko maksuhäiriöitä.
Koska olen ko. pankin omistajajäsen, keksin varmasti "sijoittamalleni" sataselle parempaa käyttöä kuin osuuspankin rahoittaminen. Vaikka summa onkin tosi pieni. Kuten jo totesin, pienen ihmisen suuri protesti. Oli pankki siitä sitten mitä mieltä hyvänsä. Minä saan ainakin paremman mielen.ottavat varmaan mielellään vastaan sen osuusmaksun. SOP pankki on voittanut asiakaspalvellussa jo usean vuoden ajan. Lainan tarkoitus pitäisi varmaan vaikuttaa lainan saantiin eteenkin kun sinulla on takaaja. On se eri asia jos haluaa lainan yhdistääkseen muita lainoja kuin jos haluaa sen esim auton ostoon. Varsin mahahappoisia nämä vastaajat täällä ovat, eivät ymmärrä pienen lainaajanongelmia. Oletko jo nostanut opintolainat se olisi edullisin laina mitä voit saada ja sen saa varmasti kun valtio takaa. opintolainalla voisit maksaa pois noita kalliita kulutusluottoja. Nooa pankki on opintolainassa kai edullisin pankki
- Vakuudella varmemmin lainaa
kohtelu varmaan on parempaa. Ongelmana kai on että olet opiskelija ja teet epäsäännöllistä työtä. En tiedä mihin tarkoitukseen tuo laina piti saada mutta pankki ehkä arvioi että takaisinmaksu voisi olla epävarmaa. Ehkä voisit lainata suoraan äidiltäsi tai äitisi voisi ottaa sen lainan ja lainata edelleen sinulle. Pankit ovat nyt tosi varoavaisia.
- zusse
Minä itse yritin viime syksynä, kun olin vielä opiskelija, saada osuuspankista 3 tuhannen euron lainaa, myöskin siten että äitini oli takaamassa.. miettivät ensin 2 viikkoa päätöstä, sitten eivät myöntäneet lainaa, sanoin pankissa, että pankin vaihto paikallaan, tehdään paperit valmiiksi,sitten tuli toinen ääni kelloon? käytiin tarkemmin työhistoriaa ja silloisia palkkojani ja kuukausimenojani lävitse, saatiin laina sopimaan johonkin väliin, sain todella pienen kkerän lainaan, jota olen sitemmin nostanut,kun pääsin kunnolla työelämään, on se kumma että kunnon maksava kansalainen ei saa sitten sitä muutaman tuhannen euron lainaa!! lainoja syötetään joka nurkalta, mutta unohtavat sanoa että EI OPISKELIJOILLE!!! tsemppiä kuitenkin rahan saantiin... ja vaihdoin myös pankkin jälkikäteen, sampon kanssa asiat sujuvat hienosti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273673- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372382Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72117- 381599
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151522
- 1311365
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2831351Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305