Kuulin eilen radiosta, että netissä on jossain laskuri, jolla voi laskea säästön ja siihen kuluvan ajan kun hehkulamput vaihdetaan energiansäästölampuihin sähkölämmitteisessä omakotitalossa.
Nyt en kuitenkaan muista tuota laskurin paikkaa. Voisiko joku kertoa sen paikan.
Nyt en kuitenkaan muista tuota laskurin paikkaa. Voisiko joku kertoa sen paikan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ainakin on
Ei ainakaan Osramin sivuilla ole sellaista säästölaskuria, joka huomioi valaistuksen lämmityshyödyn. Jossain saattaa olla, mutta tuskin lamppukauppiaiden sivuilla. Laskutaitoinen laskee säästön itse laskimella.
Jos lämmityshyöty pitää huomioida, niin asia on aika mutkikas. Tuskin se nettilaskureilla selviää. Pääset eteenpäin jo sillä, että hehkulampun käyttämästä energiasta 95 % on lämpöä. Mutta kun valaisimet on pääosin katossa, niin siitä se ongelma alkaa. Mikä hyöty on katon pinnassa olevasta lämmöstä huoneistoon.
Kelpaisiko Motivan sivut paremmin.
Hehkulampppujen lämmityshyödystä on liikkeellä monenlaista tarinaa, uskomusta, aatteellista julistusta, vähemmän kunnollisia tutkimuksia. Myös kattoon sijoitetuista lampuista. Tuleepa mieleen muuan aikanaan hyvinkin suosittu sähkölämmitystapa eli kattolämmitys. Ei siinä varsinaisesti huoneen kattoa lämmitetty, vaan sopivilla kattorakenteeseen sijoitetuilla lämmityselementeillä saatiin aikaseksi säteily- eli infralämpöä, joka alaspäin suuntautuessaan lämmitti paitsi ilmaa myös huoneessa olijoita ja koko tilaa. Erillistä patterilämmitystä ei juurikaan tarvittu. Periaatehan on ihan sama kuin tässä luonnon suuressa lampussa eli auringossa. Ei se lämpö sieltä vesiputkissa tai ilmavirtausten mukana tule vaan säteilynä. Toisaalta energiahan ei häviä minnekään, vain vaihtaa paikkaa ja muotoakin. Katossa olevat valaisimetkin lamppuineen tuottavat sen energian lämpönä minkä tuottavat ja jonnekin se lämpö siirtyy. Jos ei siirtyisi niin kohta tarvittaisiin palokuntaa. Joten lisänä nekin lämmityksessä ovat silloin kun lämpöä tarvitaan. Ihan kuten huoneessa olevat elävät kissat, koirat, ihmiset. Tosin tapa ei ole kovin optimaalinen ja hyötysuhdekaan ei taida olla paras mahdollinen ottaen huomioon mm. lamppujen lyhyet käyttöiät ja ei ihan optimaaliset sijainnit tms.
Tässä lamppuvouhotuksessakin suosittelisin, että itsekukin käyttäisi enemmän omaa harkintaa ja tietoa. Ja tarvittava tieto on aika normaalia yleissellaista. Ei siinä tohtori tarvitse olla, peruskoulun tiedot riittävät hyvin. Nämä ylempien asiantuntijaorganisaatioiden päivystävät viisaat yleensä vain sotkevat yksinkertaisetkin asiat. Vahän niinkuin ennen juristeista sanottiin: sotkuiset asiat selvitetään ja selvät sotketaan (isolla rahalla, kiitos)
http://www.motiva.fi/koti_ja_asuminen/vaikuta_hankinnoilla/valaistus/hehkulamppu_vai_energiansaastolamppu