Epäuskoisille!

eikä kuolema pelota - srk:n huru-ukot saavat rauhassa pelotella "omiaan" ihmisoppeineen taivaspaikan menettämisen uhalla mutta mahdollisiin hoitokokouksiin tulemme median kanssa puuttumaan ilmiannoin

sanaa epäusko? Sehän on oikeastaan uskon vastakohta. Kuinka voimme mennä sanomaan toisesta, että hän on epäuskoinen, kun emme tiedä mihin hän uskoo ja millä tavalla ja kuinka voimakkaasti jne.

Kuolema kohtaa jokaisen ajallaan. Miksi sitä pitäisi pelätä?

Vaikka kuolema onkin ehkä joskus kova paikka, on järkevää ymmärtää, että myös tämä meidän nykyinen elämämme toimineen on kuitenkin merkityksellistä. Entäpä jos mitään muuta ei olekaan?

Kun joku ihminen määrittelee muille sääntöjä oikeasta elämästä, suhtaudun asiaan suuttumisella. Kukaan ei ole toista parempi tulkitesemaan Raamattua. Kukaan ei yksin omaa sitä oikeaas omantunnon ääntä. Jos jonkun omatunto puhuu toisin kuin jollakin muulla, kuka määrittelee sen, mikä kanta on oikea?

Joskus lapsena ja nuorena oli kuolemanpelkoa, mutta ei ole ollut enää vuosikymmeniiin.
Sitä on niin turtunut tähän epäuskoon, ettei mikään tunnu miltään.
Uskon yhä vahvemmin siihen, ettei kuoleman jälkeen ole mitään tietoa, ei tekoa, eikä ajatusta.
Kuollut ruumis ei tunne helvetin kipua, samoin sielu ei tunne mitään, koska se on henki. Koska henki ei ole ruumis, ei henki voi tuntea mitään. Mitähän aisteja sillä hengellä on ja mitä ei. Tätä olen pohtinut paljon. Ei sen tarvi syödä, ei naida, eikä levätä, ei se väsy, se lentää jossain.
Sielulla ei ole ruumista, siksi se ei voi tehdä mitään, kun ei ole käsiä, eikä kävellä, kun ei ole jalkoja. Sielulla ei ole aivoja, siksi se ei voi ajatella ja kun sillä ei ole suuta, se ei voi puhuakkaan.
Minä en kaipaa miksikään hengeksi taivaaseen, haluan mieluummin uuden ruumiin, joka voi syödä hedelmiä ja polttaa vaikka tupakkaa

sekopäät uskovat niihin valheoppeihin, joita SRK ja vl-puhuvat opettavat.

Elämä pelottaa enemmän. Eikä suinkaan ainoastaan vanhoillislestadiolaisittain uskovien vuoksi.