Nettitreffit

Jos pitäisi valita yksi asia ylitse muiden, mitä tässä maailmassa mitä minä vihaan kaikista eniten, niin arvatkaa mikä se olisi? Moni varmasti luulee, että vastaisin jotain tyyliin: vanhukset, ulkomaalaiset tai työttömät. Suurin vihan kohteeni on kuitenkin paljon maanläheisempi ja korrektimpi, kuin kukaan kirjoitusteni perusteella uskoisi. Nimittäin vaateostokset saavat verenpaineeni kohoamaan pahemmin, kuin mikään edellä mainituista!

On todella vastenmielistä lähteä vaimon ja lasten (jotka muuten ovat listan sijoilla 2 ja 3) kanssa vaateostoksille, kun tietää, että reissussa menee aika, raha ja hermot ja siitäkin huolimatta muija ostaa sen kaikista kamalimman rääsyn mitä kaupasta löytyy, vaikka hän kysyy minun mielipidettäni jokaisen vaatekappaleen kohdalla. Näistä tilanteista tekee erittäin epämieluisia se, että meikäläinen ei harrasta turhaa valikointia. Minulle on kelvannut jo vuosikymmeniä samanlainen vaatetus. Uusimmat housuni ostin kymmenen vuotta sitten ja talvitakki on palvellut 22 vuotta ja en edes muista, milloin olisin uudet saappaat ostanut. Ainoat päähineeni ovat lahjoja erinäisiltä työnantajilta, joten niidenkään hankkimiseen en ole sydänvertani vuodattanut. Silloin, kun kaipaan vaihtelua, niin otan käyttöön vanhat työhaalarit ja turvakengät.

Viikko sitten jouduin pakottavien asianhaarojen vallitessa poikkeamaan periaatteestani ja kävin sovittamassa uutta vaatekappaletta. Sen kerran, kun joudun ostamaan itselleni vaateita, joiden valitsemiseen täytyy käyttää hieman aikaa ja vaivaa saan todella huonoa palvelua ja jopa eläimellistä kohtelua, jonka seurauksena saan porttikiellon. Selittääkseni tapahtumien kulun tarpeeksi havainnollisesti minun täytyy palata hieman ajassa taaksepäin.

Vaikka olen vanha jarru, niin olen oppinut kohtuullisen hyvin internetlaitteiden käytön. Netistä löytyy kaikkea mukavaa, kuten vaikkapa tämä Suomi24 "vittuilupalsta". Kuitenkin vasta lähikuukausina olen tajunnut, että tietokonepäätettä voi käyttää myös hyödyllisiin asioihin. Tarkoitan tällä tietenkin naistenkaatoa. Intternetti on täynnä toinen toistaan parempia treffi- ja prostituutio palveluita kuten: Sihteeriopisto, Alastonsuomi, Suomi24 treffit ja Irc-galleria. Varsinkin jälkimmäiseen olen erittäin mieltynyt, koska sieltä löytää juuri sen ikäistä seuraa, kuin haluan. Sain kuitenkin yrittää pitkään ennen kuin sain ”palvelua” ja pääsin haluamaani vuorovaikutukseen ”palveluntarjoajan” kanssa vasta noin viikko sitten.

Epävarmuus ja palvelun saatavuus ovat selkeä miinuspuoli venäjänmatkailun ja nettikontaktien välillä. Toisaalta rahaa säästyy, kun ei tarvitse reissata koko päivää. Seuran hakeminen netistä on myös huomattavasti jännittävämpää... ihan, kuin pääsiäismunaa avaisi. Sinnikäs yritys palkittiin tälläkin kertaa ja ensi viikolla olen menossa elämäni ensimmäisille "nettitreffeille" erään 19 kesäisen tytön kanssa. Iän karttuessa tietyt asiat kuitenkin pelottavat. Nuorilla on kuulemma paljon seksitauteja, eikä teiniraskauden vaaraakaan tule vähätellä. Olenhan kuitenkin tässä ihmissuhteessa se vanhempi osapuoli ja siksi vastuu asiasta on allekirjoittaneella. Päädyin siis siihen tulokseen, että minun on pakko ostaa varmuusvälineitä. Moiseen tilanteeseen en ole joutunut kymmeniin vuosiin ja siksi tilanne jännitti minua, kuin teinipoikaa ikään. Jännityksen lieventämiseksi minun piti juoda hieman alkoholia.

Otin kaupan hyllystä paketillisen näitä varmuusvälineitä ja painatin sovituskoppiin. Ongelmat tulivat heti eteen, koska näinkin vanha ihminen tarvitsee vahvoja virikkeitä, että homma toimii kunnolla. Hain siis lehtihyllystä sopivaa luettavaa ja palasin sovituskoppiin. Ensimmäinen malli ei kuitenkaan sopinut minulle, vaan oli huomattavasti liian suuri. Menin hakemaan kassalta uuden paketin. Myönnettäköön, että olin tässä vaiheessa hieman jännittynyt ja jostain syystä riisuin housut jo sovituskopin ovella, ennen, kun paukkasin sisään. Kopissa minua odotti kuitenkin ikävä yllätys. Sillä välin, kun minä piipahdin nopeasti kassalla, oli joku röyhkeä nainen vallannut minun koppini.

Yllätys tuntui olevan selvästi molemminpuolinen, koska nainen alkoi kirkua, kuin palosireeni. Hetken jopa luulin, että liikkeessä soi varashälytin ja velvollisuudentuntoisena mallikansalaisena ryntäsin pois kopista ja aloin huutaa: "Ottakaa varas kiinni!". Alta aikayksikön jostain hyökkäsi kimppuuni kaksi vartijaa, jotka laittoivat minut nopeasti käsirautoihin ja ruiskuttivat kasvoilleni kaasua. Samalla huomasin kuinka vartija kosketti minun paljaina olevia intiimejä ruumiinosiani. Tämän törkeän käytöksen olisin vielä voinut painaa villasella, jos minulta oltaisiin pyydetty tapausta mitä kauneimmin anteeksi kakkukahvien, kukkien, punaisen maton ja serenadin kera. Mutta ei… Paikalle soitettiin poliisi ja minut raahattiin putkaan. Siinä meni treffit ohi. Uhkailtiin jopa syytteellä sukupuolisiveyttä loukkaavasta käytöksestä. Kyllähän se olen minä jonka seksuaalisuutta tässä on loukattu vartijoiden toimesta.
39889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

en suosittele kirjailijan/kolumnistin uraa. Siis tämä oli TODELLA huono!!!

Äänestä
  • a)Olenko sitten väittänyt, että kyseessä olisi joku helkkarin kolumni? Kerroin vain kokemuksistani!

    b)Kirjoitat itse kahdella, lyhyellä ja mitäänsanomattomalla lauseenpätkällä ilman perusteluja, että viestini on huono. Et siis ole yhtään mikään sanomaan olisiko minusta kirjailijaksi (jos siis sellaiseksi haluaisin). Minä kuitenkin kirjoitan edes suurin piirtein suomea.

    c)En ole harjoittanut ahtaamista sitten vuoden 1971 jälkeen. Nykyinen elinkeinoni on paperiteollisuus, jos kiinnostaa!

    Täytyy kyllä sanoa sen verran, että kirjoittamista rajoittaa, kun ei saa käyttää enempää, kuin 5000 merkkiä. Kirjoitin suurimman osan yllä mainitusta pätkästä maaliskuun lopulla, jonka jälkeen en ole täällä kirjoittanut, kun on ollut vähän muita kiireitä. Silloin ei muistaakseni moista rajoitusta ollut. Näin ollen en voinut kirjoittaa kaikista yksityiskohdista. En viitsinyt sitten pilkkoa osiin, vaan jouduin referoimaan. Jos ja kun tämä aihe ennemmin tai myöhemmin poistetaan JA KUN MINÄ SEN UUDELLEEN JULKAISEN KAIKKINE VASTAUKSINEEN, niin saattaa olla, että samalla hieman muokkaan sitä ja jaan sen kahteen osaan.

    Äänestä

  • ACtivisti kirjoitti:

    a)Olenko sitten väittänyt, että kyseessä olisi joku helkkarin kolumni? Kerroin vain kokemuksistani!

    b)Kirjoitat itse kahdella, lyhyellä ja mitäänsanomattomalla lauseenpätkällä ilman perusteluja, että viestini on huono. Et siis ole yhtään mikään sanomaan olisiko minusta kirjailijaksi (jos siis sellaiseksi haluaisin). Minä kuitenkin kirjoitan edes suurin piirtein suomea.

    c)En ole harjoittanut ahtaamista sitten vuoden 1971 jälkeen. Nykyinen elinkeinoni on paperiteollisuus, jos kiinnostaa!

    Täytyy kyllä sanoa sen verran, että kirjoittamista rajoittaa, kun ei saa käyttää enempää, kuin 5000 merkkiä. Kirjoitin suurimman osan yllä mainitusta pätkästä maaliskuun lopulla, jonka jälkeen en ole täällä kirjoittanut, kun on ollut vähän muita kiireitä. Silloin ei muistaakseni moista rajoitusta ollut. Näin ollen en voinut kirjoittaa kaikista yksityiskohdista. En viitsinyt sitten pilkkoa osiin, vaan jouduin referoimaan. Jos ja kun tämä aihe ennemmin tai myöhemmin poistetaan JA KUN MINÄ SEN UUDELLEEN JULKAISEN KAIKKINE VASTAUKSINEEN, niin saattaa olla, että samalla hieman muokkaan sitä ja jaan sen kahteen osaan.

    Hienoa Aktivisti, että olet palannut! Näistä sun jutuista sai aina parhaat naurut :D

    Äänestä

  • -Teppana--- kirjoitti:

    Juu hyvä juttuhan tuo on. Huumoria pitää olla, vaikka en olekkaan mikään "alapäähuumorin" ystävä tuo nauratti.

    Äänestä

  • s,l,m,xl,xll kirjoitti:

    Juu hyvä juttuhan tuo on. Huumoria pitää olla, vaikka en olekkaan mikään "alapäähuumorin" ystävä tuo nauratti.

    Lopeta jo Hoocee. Olet paljastunut. Ei naurata.

    Äänestä

  • Paljastuit kirjoitti:

    Hahahaa :D

    Tiedä nyt kumpi viesti naurattaa enemmän: Aktivistin aloitusviesti vai tuo "paljastus".

    Äänestä

  • Paljastuit kirjoitti:

    Lopeta jo Hoocee. Olet paljastunut. Ei naurata.

    Mietin itse ihan samaa.. Samanlaista törkyä kirjottaa molemmat...

    Äänestä

  • ............................................................ kirjoitti:

    Mietin itse ihan samaa.. Samanlaista törkyä kirjottaa molemmat...

    Sama mies. Aktivistihan on jotain viidenkympin päälle oleva ukko

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Aktivisti on kuulemma joku kumma Muhopää.

    Äänestä

  • Juha Vuorinen kirjoitti:

    Aktivisti on kuulemma joku kumma Muhopää.

    Pääni on todettu täysin normaaliksi ja ihannemittaiseksi joskin vähän kuhmuraiseksi, kun sitä olen lyönyt milloin mihinkin.

    Äänestä

  • Paljastuit kirjoitti:

    Lopeta jo Hoocee. Olet paljastunut. Ei naurata.

    Mutta kyseinen hocee nimimerkillä kirjoittelija, jonka kuva täälä muka oltiin paljastettu en ole.

    Äänestä

  • Todella huono pakinantapainen...

    Äänestä

  • ,että millä tavalla tämä oli huono "pakina". Et perustellut kantaasi mitenkään...

    Äänestä

  • -Teppana--- kirjoitti:

    Hienoa Aktivisti, että olet palannut! Näistä sun jutuista sai aina parhaat naurut :D

    Älä välitä noista "kriitikoista". Niitä riittää joka junaan...

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Sama mies. Aktivistihan on jotain viidenkympin päälle oleva ukko

    Epäilisin iäksi 13 vuotta maksimissaan. Tuskin edes niin vanha!

    Äänestä

  • vaivauduit meille kertomaan. Osta elämä!

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Sama mies. Aktivistihan on jotain viidenkympin päälle oleva ukko

    Minähän olen mies parhaassa iässä.

    Äänestä

  • ! ! ! kirjoitti:

    Epäilisin iäksi 13 vuotta maksimissaan. Tuskin edes niin vanha!

    Minun nuorin poikanikin taitaa olla vanhempi. Sillä on jotkut syntymäpäivätkin lähiaikoina. En vain ihan tarkkaan tiedä paljonko kersa täyttää tänä vuonna...

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Älä välitä noista "kriitikoista". Niitä riittää joka junaan...

    Mielestäni ihan kaikkia ei pitäisi edes junaan laskea...

    Äänestä

  • sama... kirjoitti:

    Sama mies. Aktivistihan on jotain viidenkympin päälle oleva ukko

    Tuskin on... se on vaan joku jolla on jakautunut persoona. Välistä se on Ystävä, mummo, hocee ja aktivisti vuorotellen!

    Äänestä

Moi taas A.K.T.I.V.I.S. hmmm... pitkä teksti sulta taas, heh
mutta noin käy mullekkin aina välillä ja ukko-rakas saap kärsiä, heh.

Äänestä

PILAAMASTA TÄTÄ PALSTAA SAATANAN RUNKKARI!!! Toi paskan suoltaminen hidastaa tätä jo valmiiksi hidasta palstaa entisestään! VITUN KUSIPÄÄ!!!

Äänestä
  • Toi sun viestihän sitten, niin mahottoman fiksu olikin.

    Äänestä

  • Idiootti mulkku kirjoitti:

    Toi sun viestihän sitten, niin mahottoman fiksu olikin.

    Hjumor, hyvä immeinen, hjumor. ;)

    Äänestä

  • Idiootti mulkku kirjoitti:

    Toi sun viestihän sitten, niin mahottoman fiksu olikin.

    Ihan aiheesta kirjotin. Vähän aikaa jo kerkesin luulla, että tämä mulkunnuppi on jo älynnyt kuolla tai tullut järkiinsä, kun ei ole tännä paskaansa suoltanut. JOS SUOMESSA SAISI LAILLISESTI TAPPAA IHMISEN, NIIN AKTIVISTI OLISI ENSIMMÄISENÄ TULILINJALLA!!!!!!!

    Äänestä

  • täytyyks sun sit lukee tätä pasltaa jos tää on sun mielestä ihan vitun paska?
    ja jos tiiät jo entuudestaa aktivistin olevan "runkkari" miks luet sen kirjottamaa tekstiä? hyvä ihminen, anna olla!

    Äänestä

  • Siis tosi ikävää kielenkäyttöö... :(

    Sul raukal on varmaa tosi vaikeeta. Voisit tulla mun luo käyttää vähä "yrttejä" ja juomaa teetä ja jutskaamaa.

    Se vois rauhottaa sua ja voisin antaa haliterapiaakii :)

    Oot tosi rakas :D

    Äänestä

  • -Ystävä kirjoitti:

    Siis tosi ikävää kielenkäyttöö... :(

    Sul raukal on varmaa tosi vaikeeta. Voisit tulla mun luo käyttää vähä "yrttejä" ja juomaa teetä ja jutskaamaa.

    Se vois rauhottaa sua ja voisin antaa haliterapiaakii :)

    Oot tosi rakas :D

    Inhottaa saatana tollaset homonistit! SUN KALTASIL OTUKSIL EI PITÄIS OLLA OIKEUTTA ELÄÄ SAATI SITTEN KIRJOTTAA!!! Natsisaksa oli sentään hyvä paikka siinä mielessä, että sielä tajuttiin, ettei ihan jokaisella hintillä täydy olla sananvapautta!!!!

    Äänestä

juup, kyllä sua kohdeltiin pahasti, muttap toivottavasti toivut siitä.
Itselläni kävi vähän samoin, kun menin kokeilemaan rintaliivejä, eikä millään meinannut löytyä sopivia. ensin sovitin monia erilaisia , välillä paitaa pois ja takaisin, mutta sitten kun huomasin, ettei osastolla ole muita immeisiä, niin kirmasin yläosattomissa ja kohta olivatkin poliisit luonani. toinen oli vielä niiiiiin komee, voih. mutta mitenköhän käy kun aattelin ostaa stringit...hmmmm...joop

Äänestä

...vähä kattoo mitä paskaa tänne kirjotetaan. Oisko aika siivota palstaa?

Äänestä
  • mutta ei aktivistin jutusteluja.

    Äänestä

Tosi hienoo avautumist sulta taas Akti :D Oli jo tosi ikävä :( En oo kyl itekää keren postailee tänne...

Mä oon täl kertaa ihan samoil linjoil sun kanssa. Sua koheltii tosi ikäväst :( Mun mielest kaikkien pitäis saaha toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan ihan vapaast, vaik sit ois exibitionalisti.

Valitettavast täs yhteiskunnas ollaa ihan lapsenkengis täs asias. Tosin täytyy sanoo, että oli niil stefareillakii oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaa. Voi kun ne on monest tosi maskuliinisii, et tekee mieli yrittää ritsaa sielt jotaa iha vaa sen takii, et ne tulis kopeloimaa mua. Hihi hii :D

Sä oot kyl Aktivisti tosi rakas mulle niinq kaikki muutkii tääl :D :D :D

Ja Juliattarelle erityisest lentopusui, kun et oo viel sensuroinu tät :D

Äänestä
  • Mutta hei Ystävä, niin säkin oot varmaan kaikille in. Ja on niin väärin miun mielest ett suurin osa on ihmisist on niin patoutuneit ja masiksen vallas ettei ne voip hyväksyä muun laisii ihmisii. Katsovat vaan omaan napaansa (hmmmm..onkohan siel nöyhtää, emmie tiiä) mutta sitten eestään näkee tai löytääp.
    Mutta kiva oli ystävä kuulla siustakii. ;)
    Jaa kymppii pukkaa alhaalla, noi numerot.

    Äänestä

Taas löyty Aktivistista uusi puoli.

Äänestä

Taito on nähtävästi tallella, vaikka tauko kestikin piinallisen pitkään. Kirjoitathan pian lisää...

Äänestä

Tästä ketjusta on hävinny viestejä ainakin etusivun mukaan, mutta noi lähes uhkausviestiksi tulkittavat ym. asiattomat viestit on ainakin tallella...

Äänestä
  • Kyllä on kaikki viestit tallella...

    Äänestä

Xyöä,m

Äänestä
  • Juha Vuorinen keksitty jo, sitäpaitsi se on parempa :oZ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Activisti kirjoitti:

Jos pitäisi valita yksi asia ylitse muiden, mitä tässä maailmassa mitä minä vihaan kaikista eniten, niin arvatkaa mikä se olisi? Moni varmasti luulee, että vastaisin jotain tyyliin: vanhukset, ulkomaalaiset tai työttömät. Suurin vihan kohteeni on kuitenkin paljon maanläheisempi ja korrektimpi, kuin kukaan kirjoitusteni perusteella uskoisi. Nimittäin vaateostokset saavat verenpaineeni kohoamaan pahemmin, kuin mikään edellä mainituista!

On todella vastenmielistä lähteä vaimon ja lasten (jotka muuten ovat listan sijoilla 2 ja 3) kanssa vaateostoksille, kun tietää, että reissussa menee aika, raha ja hermot ja siitäkin huolimatta muija ostaa sen kaikista kamalimman rääsyn mitä kaupasta löytyy, vaikka hän kysyy minun mielipidettäni jokaisen vaatekappaleen kohdalla. Näistä tilanteista tekee erittäin epämieluisia se, että meikäläinen ei harrasta turhaa valikointia. Minulle on kelvannut jo vuosikymmeniä samanlainen vaatetus. Uusimmat housuni ostin kymmenen vuotta sitten ja talvitakki on palvellut 22 vuotta ja en edes muista, milloin olisin uudet saappaat ostanut. Ainoat päähineeni ovat lahjoja erinäisiltä työnantajilta, joten niidenkään hankkimiseen en ole sydänvertani vuodattanut. Silloin, kun kaipaan vaihtelua, niin otan käyttöön vanhat työhaalarit ja turvakengät.

Viikko sitten jouduin pakottavien asianhaarojen vallitessa poikkeamaan periaatteestani ja kävin sovittamassa uutta vaatekappaletta. Sen kerran, kun joudun ostamaan itselleni vaateita, joiden valitsemiseen täytyy käyttää hieman aikaa ja vaivaa saan todella huonoa palvelua ja jopa eläimellistä kohtelua, jonka seurauksena saan porttikiellon. Selittääkseni tapahtumien kulun tarpeeksi havainnollisesti minun täytyy palata hieman ajassa taaksepäin.

Vaikka olen vanha jarru, niin olen oppinut kohtuullisen hyvin internetlaitteiden käytön. Netistä löytyy kaikkea mukavaa, kuten vaikkapa tämä Suomi24 "vittuilupalsta". Kuitenkin vasta lähikuukausina olen tajunnut, että tietokonepäätettä voi käyttää myös hyödyllisiin asioihin. Tarkoitan tällä tietenkin naistenkaatoa. Intternetti on täynnä toinen toistaan parempia treffi- ja prostituutio palveluita kuten: Sihteeriopisto, Alastonsuomi, Suomi24 treffit ja Irc-galleria. Varsinkin jälkimmäiseen olen erittäin mieltynyt, koska sieltä löytää juuri sen ikäistä seuraa, kuin haluan. Sain kuitenkin yrittää pitkään ennen kuin sain ”palvelua” ja pääsin haluamaani vuorovaikutukseen ”palveluntarjoajan” kanssa vasta noin viikko sitten.

Epävarmuus ja palvelun saatavuus ovat selkeä miinuspuoli venäjänmatkailun ja nettikontaktien välillä. Toisaalta rahaa säästyy, kun ei tarvitse reissata koko päivää. Seuran hakeminen netistä on myös huomattavasti jännittävämpää... ihan, kuin pääsiäismunaa avaisi. Sinnikäs yritys palkittiin tälläkin kertaa ja ensi viikolla olen menossa elämäni ensimmäisille "nettitreffeille" erään 19 kesäisen tytön kanssa. Iän karttuessa tietyt asiat kuitenkin pelottavat. Nuorilla on kuulemma paljon seksitauteja, eikä teiniraskauden vaaraakaan tule vähätellä. Olenhan kuitenkin tässä ihmissuhteessa se vanhempi osapuoli ja siksi vastuu asiasta on allekirjoittaneella. Päädyin siis siihen tulokseen, että minun on pakko ostaa varmuusvälineitä. Moiseen tilanteeseen en ole joutunut kymmeniin vuosiin ja siksi tilanne jännitti minua, kuin teinipoikaa ikään. Jännityksen lieventämiseksi minun piti juoda hieman alkoholia.

Otin kaupan hyllystä paketillisen näitä varmuusvälineitä ja painatin sovituskoppiin. Ongelmat tulivat heti eteen, koska näinkin vanha ihminen tarvitsee vahvoja virikkeitä, että homma toimii kunnolla. Hain siis lehtihyllystä sopivaa luettavaa ja palasin sovituskoppiin. Ensimmäinen malli ei kuitenkaan sopinut minulle, vaan oli huomattavasti liian suuri. Menin hakemaan kassalta uuden paketin. Myönnettäköön, että olin tässä vaiheessa hieman jännittynyt ja jostain syystä riisuin housut jo sovituskopin ovella, ennen, kun paukkasin sisään. Kopissa minua odotti kuitenkin ikävä yllätys. Sillä välin, kun minä piipahdin nopeasti kassalla, oli joku röyhkeä nainen vallannut minun koppini.

Yllätys tuntui olevan selvästi molemminpuolinen, koska nainen alkoi kirkua, kuin palosireeni. Hetken jopa luulin, että liikkeessä soi varashälytin ja velvollisuudentuntoisena mallikansalaisena ryntäsin pois kopista ja aloin huutaa: "Ottakaa varas kiinni!". Alta aikayksikön jostain hyökkäsi kimppuuni kaksi vartijaa, jotka laittoivat minut nopeasti käsirautoihin ja ruiskuttivat kasvoilleni kaasua. Samalla huomasin kuinka vartija kosketti minun paljaina olevia intiimejä ruumiinosiani. Tämän törkeän käytöksen olisin vielä voinut painaa villasella, jos minulta oltaisiin pyydetty tapausta mitä kauneimmin anteeksi kakkukahvien, kukkien, punaisen maton ja serenadin kera. Mutta ei… Paikalle soitettiin poliisi ja minut raahattiin putkaan. Siinä meni treffit ohi. Uhkailtiin jopa syytteellä sukupuolisiveyttä loukkaavasta käytöksestä. Kyllähän se olen minä jonka seksuaalisuutta tässä on loukattu vartijoiden toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu