No niin, päätinkin siitää tämän tuotantoni (taas) tänne, kun olin laittanut
sen ensin yöllä väsyskissä tuonne puolelle missä on noita "pelkkiä"
paljaita runoja, siis "ilman" tuota rakkautta. Siitä kun tässä kai on
kysymys, mutta ymmärtäneeköän kukaan pointtiani, mitä tässä runossa
yritän tuoda esille...?
-Kommenttia, kiitos...
Ja kiitos siitä kommentista, joka jo aiemmin sanoit että tää on kaunis runo, mutta EI KIITOS, sille raadolliselle ihmiskurjiolle, joka olit saanut jostain kehiteltyä jonkun "syyn", minkä takia tämä jo kertaalleen täältä poistettiinkin...! Uskomatonta; tällaisella palstalla! Ja mä kun luulin että runoihmiset olis jotenkin tavallista fiksumpia...?
No, jokatapauksessa, on tämä jonkinlainen rakkauden osoitus,
suloiselle tyttö rukalle, joka uhrasi oman nuoren elämänsä, seksin
hakuisuuden alttarille. Marilynin hymylle ja surullisen suloiselle
säteilylle:
Marilynin tarinalle
Mä materiaalia netistä, löysin Marilynista,
tarinaa hänen dramaattisesta elämästään.
Niin mä tajusinkin, kuinka, kaiken kaikkiaan,
kuinka surullinen hänen tarinansa olikaan.
Se surullinen tarina, mua alkoi itkettään.
Ajattelin; hänelle, Marilynille, mä olisin halunnut tarjota,
läheisyyttä ja lämpöä, edes hetken verran, -jotain aitoa.
Supertähdelle, joka ei sitä kai enää olisi uskonutkaan,
että kukaan mies osaisi, pystyisi sellaista antamaan.
Jotain muuta, todellista välitöntä ystävyyttä,
hassuttelua, vain hellää lämmintä läheisyyttä.
Outoa ja poikkeavaa, sikäli niin, ettei seksiä,
no, -mielessä, mut painaa se vain taka-alalle,
malttaen, antautumatta olla, seksin huumalle.
Yön hämärään silkkiin kietoutuneina, häntä hellästi hyväillä,
sykähdyttävästi, nauttia, olla lähekkäin, suudella ja syleillä.
Aamuun asti niin nauttien, sitten jotain viiden aikaan,
yhteen kietoutuneina, lakanoiden solmuun nukahtaa.
Sitten jo pian, viime tingassa herätä, kiire tulee päälle,
lähteä, repeytyä pois, rynnätä junalle aikaiselle.,
Aamun hämärässä, vain ohikiitävä hetki suudelmaan,
vain pieni hätäinen hetki, jäähyväissuudelmaan.
huulille jää viipymään muisto. Emme enää kai tapaisi milloinkaan.
Juna kiitää pois, voin nauttia enää vain siitä, suloisesta,
valvotun yhteisen yön jättämästä, tietystä kaipauksesta.
Kohta junan lädettyä, nukahtaa sen huojuntaan,
pieni surumielinen hymyn kare, viipyen huulillaan.
Mieleen piirtyenssä muiston, yön ihmeen suloisen.
Elämäänsä omaa, pitkään se muisto jäisi elämään,
mut muistojen virran syvyyteen, painuen hiljalleen,
muistojen joukkoon upoten, sinne tummaan hiljaiseen.
............................................................................
No niin no, mä en taida ollakaan ihan tältä planeetalta... DIU DIU DIU
sen ensin yöllä väsyskissä tuonne puolelle missä on noita "pelkkiä"
paljaita runoja, siis "ilman" tuota rakkautta. Siitä kun tässä kai on
kysymys, mutta ymmärtäneeköän kukaan pointtiani, mitä tässä runossa
yritän tuoda esille...?
-Kommenttia, kiitos...
Ja kiitos siitä kommentista, joka jo aiemmin sanoit että tää on kaunis runo, mutta EI KIITOS, sille raadolliselle ihmiskurjiolle, joka olit saanut jostain kehiteltyä jonkun "syyn", minkä takia tämä jo kertaalleen täältä poistettiinkin...! Uskomatonta; tällaisella palstalla! Ja mä kun luulin että runoihmiset olis jotenkin tavallista fiksumpia...?
No, jokatapauksessa, on tämä jonkinlainen rakkauden osoitus,
suloiselle tyttö rukalle, joka uhrasi oman nuoren elämänsä, seksin
hakuisuuden alttarille. Marilynin hymylle ja surullisen suloiselle
säteilylle:
Marilynin tarinalle
Mä materiaalia netistä, löysin Marilynista,
tarinaa hänen dramaattisesta elämästään.
Niin mä tajusinkin, kuinka, kaiken kaikkiaan,
kuinka surullinen hänen tarinansa olikaan.
Se surullinen tarina, mua alkoi itkettään.
Ajattelin; hänelle, Marilynille, mä olisin halunnut tarjota,
läheisyyttä ja lämpöä, edes hetken verran, -jotain aitoa.
Supertähdelle, joka ei sitä kai enää olisi uskonutkaan,
että kukaan mies osaisi, pystyisi sellaista antamaan.
Jotain muuta, todellista välitöntä ystävyyttä,
hassuttelua, vain hellää lämmintä läheisyyttä.
Outoa ja poikkeavaa, sikäli niin, ettei seksiä,
no, -mielessä, mut painaa se vain taka-alalle,
malttaen, antautumatta olla, seksin huumalle.
Yön hämärään silkkiin kietoutuneina, häntä hellästi hyväillä,
sykähdyttävästi, nauttia, olla lähekkäin, suudella ja syleillä.
Aamuun asti niin nauttien, sitten jotain viiden aikaan,
yhteen kietoutuneina, lakanoiden solmuun nukahtaa.
Sitten jo pian, viime tingassa herätä, kiire tulee päälle,
lähteä, repeytyä pois, rynnätä junalle aikaiselle.,
Aamun hämärässä, vain ohikiitävä hetki suudelmaan,
vain pieni hätäinen hetki, jäähyväissuudelmaan.
huulille jää viipymään muisto. Emme enää kai tapaisi milloinkaan.
Juna kiitää pois, voin nauttia enää vain siitä, suloisesta,
valvotun yhteisen yön jättämästä, tietystä kaipauksesta.
Kohta junan lädettyä, nukahtaa sen huojuntaan,
pieni surumielinen hymyn kare, viipyen huulillaan.
Mieleen piirtyenssä muiston, yön ihmeen suloisen.
Elämäänsä omaa, pitkään se muisto jäisi elämään,
mut muistojen virran syvyyteen, painuen hiljalleen,
muistojen joukkoon upoten, sinne tummaan hiljaiseen.
............................................................................
No niin no, mä en taida ollakaan ihan tältä planeetalta... DIU DIU DIU
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hmmm, saattaisin jopa ymmärtää
sitä jotain...