KL selvitti: Naiset omistavat vain murto-osan Audeista
Kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden kuluessa ensirekisteröitiin 3 045 Audia.
Niistä vain 347 eli reilut 11 prosenttia siirtyi naisten nimiin. kertoo Kauppalehti.fi.
Koko kuluvan vuoden alkupuolella rekisteröidystä henkilöautokannasta noin 17 prosentin omistaja tai haltija on nainen. Miehet hallitsevat vajaata 41 prosenttia ja yritykset sekä yhteisöt noin 42 prosenttia.
Audin malleista vain pienin, A3 tuntuu kiinnostavan naisia keskimääräistä enemmän. Mallista 155 siirtyi naisten komentoon, kun vastaavasti 186 miestä osti kyseisen kulkupelimallin.
Kaiken kaikkiaan A3:sta rekisteröitiin 752 kappaletta. Loput 411 rekisteröitiin yritysten tai yhteisöjen nimiin.
Kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden kuluessa ensirekisteröitiin 3 045 Audia.
Niistä vain 347 eli reilut 11 prosenttia siirtyi naisten nimiin. kertoo Kauppalehti.fi.
Koko kuluvan vuoden alkupuolella rekisteröidystä henkilöautokannasta noin 17 prosentin omistaja tai haltija on nainen. Miehet hallitsevat vajaata 41 prosenttia ja yritykset sekä yhteisöt noin 42 prosenttia.
Audin malleista vain pienin, A3 tuntuu kiinnostavan naisia keskimääräistä enemmän. Mallista 155 siirtyi naisten komentoon, kun vastaavasti 186 miestä osti kyseisen kulkupelimallin.
Kaiken kaikkiaan A3:sta rekisteröitiin 752 kappaletta. Loput 411 rekisteröitiin yritysten tai yhteisöjen nimiin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Meillä on ollut aina vähintään kaksi autoa, eikä juuri koskaan mikään niistä ole ollut minun nimissäni. Autot ovat olleet pääsääntöisesti mieheni nimissä, silti se hienoin ja kallein meidän pihassa on minun käytössäni. Syy on erittäin yksinkertainen; yhteiset rahat ja yhteiset lapset. Eihän sillä ole merkitystä, että kenen nimissä auto on, koska autoa voi ajaa muutkin kuin virallinen omistaja. Meillä, kuten varmasti muissakin "ajattelevissa" perheissä, paras ja turvallisin auto on sen alla, joka kuljettaa lapsia.
Autonvaihdossa minulla on yhtä suuri päätäntävalta kuin miehellänikin. Jos sanon, ettei jotain merkkiä meille osteta niin eihän sitä osteta. Kunnioitan myös mieheni mielikuvia jos hän ei halua jotain tiettyä autoa.
Meillä on myös kaksi autoa, mutta omat autot. Ja omilla rahoilla hankittu,siinä mielessä siis ei
yhteisiä autoja vaan molemmilla omat,joista kumpikin pitää itse huolta, tankkaa,siivoaa jne.
Jos minä pidän Audista, sellaisen hankin. Jos vaimo tykkää Opelista niin hän sellaisen hankkii.
Toki ajamme joskus "ristiin" autoja koska toinen on farmari, toinen tila-auto.
Audi on aika vahvasti "miesten merkki", samoin BMW ja Mersu noin esimerkkkeinä.
Tai ainakin näiden merkkien isommat mallit ovat melko maskuliisia.
Onhan se selvä että makuja on erilaisia ja ihmiset arvostavat erilaisia asioita.
Sitten taas on selvästi enemmän naisille suunnattuja autoja kuten Toyota Yaris
tai VW Beetle.
Meilläkin kumpikin ostaa oman auton itsenäisesti, eikä tarvitse toista ostopäätöstä tekemään ja myös maksaa omat ostokset, huoltaa ja hoitaa siihen liittyvät asiat. Mutta useissa talouksissa päätöksen tekoon osallistuvat molemmat puolisot varsinkin jos perheeseen kuulu vain yksi auto. Tänä päivän tuntuu hullulta että mikään automerkki katsoisi yhdenkään asiakkaa kuluuvan B-luokkaan ( ei niin toivottuihin ) joiden mielipiteillä ei olisi mitään merkitystä liikkeelle.
Taisipa mies viimeksi huomata autoni vaihtuneen kun saavuin uudella Audilla pihaan tai kun hän vaihtoi ei siitä etukäteen "neuvotteluja " pidetty.
Oman mukavuuden ja turvallisuuden ( pieni häviää aina isolle kolarissa ) takia en missään nimessä ajaisi "koppiasella". Mielestäni pienet auto on suunnattu vähän ajaville, lyhyitä pyrähdyksiä ja ennen kaikkea yksin liikuville ihmisille. Ns lähikauppa - koti akselille.
Koska meidän työ on eriluontoista niin meidän tarve ja toive autolle on hyvinkin erinlainen, joten arvostamme omissa autoissamme aivan eri asioita.
Paljon pitkiä matkoja ajavana ison auton ominaisuudet ovat jotain minkä olen liittännyt Audiin ja miehisyys on siitä kyllä hyvinkin kaukana. Kokemusta löyttyy niin MB, Volvo, BMW, Jaguari eikä näistä kyllä millään niitä mieshormooneja tarttunnut tai autosta löytynnyt. Totuus oli sain huomattavasti halvemmalla samat ajo-ominaisuudet Audissa kun vaihtoehtoisessa MB:ssä.
Osa autoista kun suunitellaan kaupunki ajoon ja osa soveltuu parhaiten maantieajoon. Eiköhän normaalisti järkevä ihminen valitse sen auton käyttötarkoituksen mukaan, miten huolto on järjestetty, kuinka luotettava se on, miten kokee ajettavuuden ja vastaako varustelutaso sekä laatu ostajan vaatimuksia. Se mikä merkki sielä keulaa koristaa tuskin kenellekään järkeä käyttävälle on se ratkaiseva tekijä. Näiden vaatimusten täyttämiseen käytän omaa tunnetta ( miltä auto tuntuu omaan käteen ) eikä minulla ole mitään "teknistä" mittaustapaa. Väitän kuitenkin aika monen ostajan ( mies tai nainen ) tekevän tämän ostopäätöksen omien mielikuvien ja tunteiden perusteella. Aika harvalla normaali asiakkaalla on riittävästi teknistä osaamista jotta voi puolueettomasti luoda tarkan kuvan teknisestä "paremmuudesta" useiden merkkien välillä. PS pelkästää muiden mielipiteiden, testien ja lehtien lukeminen ei sitten ole sitä teknistä osaamista.
PS Myös Audista löytyy malleja jotka vain eivät sovellu minun makuuni vaan vastaavat lähinnä sitä Toytan kauppakassi linjaa.
Huomautan olleeni närkäastynnyt miten Audi sallii omien työntekijöiden, varsinkin johdossa työskentelevän käyttäytyä julkisuudessa edustaen yritystä nimeltään Audi. Muistutan jos haastattelu olisi suoritettu pelkästää haastattelemalla yksityihenkilöä, mutta nythän haastattelu tehtiin nimenomaan Audin myyntijohtajalle.
Myyntijohtajan yksi keskeisä työtehtäviä on nimenomaan luoda linja mille yrityksen myynti rakennetaan. Jos hänen käsitys naisesta on huono ( henkilökohtainen ja sallittu ) sekä vertaa sitä autoon ( jota itse edustaa ) voidaan lukea ettei hän myöskään arvosta autoa. Koska myyntijohtajalla on täysin varmasti tekninen tieto edustamansa auton ominaisuuksista niin herää kysymys miten autoon voi luottaa jos siihen ei luota edes yhtiön myyntijohtaja. Toinen ihmeellinen lipsahdus ( vähemmän huomiota ) on että Audi kuuluisi vain rikkaille ( vain muutama Suomessa ) ja muut älköön vaivautuko. Siis ettei kaikki maksavat asiakkaat ole tervetulleita ja naiset pysyköön kokonaan pois. Isoin kapelli varmaan nousi siitä miten Audi sallii heidän johdon käyttäytyä virantoimituksessa ( lehtihaastattelu tehtiin nimenomaan tehtävän perusteella ) Yhdeltäkään alaiselta ei voida vaatia sen kummempaa käytöstapaa kuin sen johdolta vaaditaan. Sallitaanko siis myyjän myös myyntitilanteissa laukovan omia mielipiteitä eri ihmisryhmistä, mieltymyksistä, ulkonäöstä ym. Jos sallitaan minulla ei ole tarvetta olla tekemisissä liikeen kanssa jossa ei arvosteta asiakasta kohtelialla käytöstavoilla. Huumorikin voi olla huonoa ja työelämään kuulumatonta, tämän tasoinen herja tulisi jättää juuri sinne privaattielämän puolelle. Johdossa olevan henkilön ei voida sallia törttöilevän julkisuudessa miten sattuu edustaen firmaa, oli sitten muuten nainen tai mies, nuori tai vanha, lihava tai laiha..... mitä korkeammalla sitä suuremman vaatimukset.
ihan oikeestiko näin? "Taisipa mies viimeksi huomata autoni vaihtuneen kun saavuin uudella Audilla pihaan tai kun hän vaihtoi ei siitä etukäteen "neuvotteluja " pidetty"... jepjep... ei mee teiänkään parisuhteessa sitte hirveen hyvin.
Samkun mä kerran esittelin vaimolleni nykyisen tyttöystävni, ni vaimo se vaan paisteli meille pullat ja taikinaisilla käsillä silitteli päätä.
Myös Audeissa on omistajina rahoitusyhtiöt ja haltianan on yritys, mies tai nainen.
Sinä siis väität että kaikki Audit ostetaan käteisellä, ei rahoituksella.
Kiesihän oli sitä mieltä että Audi on tarkoitettu vain rikkaille, opettajat älköön vaivautuko.
Omistaja ja haltia ovat muuten Aken tiedoissa eri tietokannoissa. KL siis selvitti omistajan ei haltiaa ???
Meniköhän käsitteet hieman sekaisin ?
Siinä tutkimuksessahan sanottiin että 42% on yrityksien ja yhteisöjen hallussa,
eli työsuhdeautoina.
Aika harva muutenkin ostaa +40.000 autoa käteisellä?
Eiköhän siinä ole rahoitusta tai/ja vaihtoautoa jne kuvioita mukana, siis yksityishenkilöinä.
Mitä ihmeellistä siinä on että auto on rahoituksella?
Otsikossa puhuttiin omistamisesta ei haltiasta. Rahoituksella ostettaessa omistaja on rahoitusyhtiö ja haltia on siten yksityishenkilö tai yritys.
Kun kirjoittaa kannattaa pitäytyä tosiasiossa. Valtaosan uusista Audeista kun omistaa juuri ne rahoitusyhtiöt.
nyt olet missanut koko pointin jutusta, se tarkoittaa että suurin osa päätöksen tekijöistä on miehiä kun puhutaan Audista. Hankintapäätöksen tekee mies ja sillä autolla ajaa mies. Ymmärrätkö?
Mitä sä sönkkäät siitä omistajasta ja rahoitusyhtiöstä?
Ja näytä se tutkimus missä todistetaan asian noin olevan.
Nimimerkillä 3 Audia omistanut, yksi niistä oli työsuhdeaúto, 2 omistan minä.
Pointti on onko yrityksellä varaa jättää myös naispäättäjät huomioimatta. Todella älykästä antaa yhtiön markkinointijohtajana lausunto Annaan ( varmaan miehille suunnattu ?) jossa jättää miettimättä mitä päästää suustaan. Olisipa kyseessä ollut mies tai naisjohtaja olisin katsonut yhtiön linjan olevan erittäin epäsopiva ja hyvin leimaa lyövä. Perseen alla rullaava auto kun vaikuttaa aina ihmisten ensivaikutelmaan sinusta.
Nimimerkillä 1 Audia omistanut, ja lisänä 4 ollut työsuhdeaúto,4 rahoituksella jokainen niistä minun perseen alla, jokaisen ostopäätöksen tekijänä ollut itse mutta työsuhdeauto on omistajansa omaisuutta ja haltiana on yritys, joten kyllä pointti oli oikea. Se että ajaa työsuhde autolla ei tee omistajaa tai välttämättä edes sitä viimekäden päättäjää.
Lisäksi minulla on ollut 6 MB, 1 BMW, 4 Jaguaaria, 1 Volvo perseen alla ja joka kerran ihan itsenäisesti sen kaupan ehdot neuvotellut ja autoni osannut itse valita.