Jospa täältä löytyisi vinkkiä kuinka yhdistää pienen vauvan (3vko) ja koirien ulkoilutus vähän helpommin. Asutaan kerrostalossa kolmannessa kerroksessa eikä meillä ole hissiä. Perheeseen kuuluu kaksi keskikokoista koiraa. Nykyisellään jos käytän itse koirat ulkona tarkoittaa se vauvan pukemista ulkoilua varten, itselle ulkovaatteet ja kaksi koiraa hihnaan. Lisäksi alakertaan täytyy raahata vauvanvaunujen koppaosa (onneksi ei sentään koko vaunuja) ja KAIKKI pitäisi saada alas yhdellä kertaa. Eihän tuo mahdotonta ole, mutta ärsyttävää kylläkin.
Tämän vuoksi en ole nyt käyttänytkään lapsen kanssa koiria ulkoilemassa kuin ainoastaan pidemmälle kävelylle lähdettäessä, muutoin mies on käynyt ulkoiluttamassa koirat ennen töihin menoa ja lounastauoilla. Nyt vaan tuli yllärinä miehen superpitkät työpäivät ja mahdollisesti pidemmät työmatkat.
Olisiko kantoreppu hyvä koirien kanssa ulkoiluun? Paljonko vaatetta pitäisi vauvalle ulkoilua varten sitten pukea? Vai olisiko mielessäsi joku muu hyvä konsti? Kaikki vinkit kelpaa!
vauva ja koirien ulkoilutus
7
2184
Vastaukset
- äitikisu
Kantoreppu tai -liina olisi kyllä tuohon tilanteeseen hyvä. Ja sitten itsellesi sellainen takki, johon mahtuu repussa/liinassa oleva vauva sinne takin sisään. Jos ei omasta kaapista löydy riittävän väljää takkia, niin suosittelen kantotakkia. Sinne takin alle ei vauvalle tartte tähän aikaan vuodesta pukea muuta kuin lakki, tumput ja sukat. Tietysti, jos ihan normaalin takin alla kannat, pitää katsoa, ylettyykö takki vauvan niskaan asti. Jos ei ylety, pitää selkä suojata jollain.
Manduca on siit hyvä reppu, että siinä voi kantaa jo ihan pientäkin, eikä se käy vauvan kasvaessa "pieneksi". Isompaa vauvaa ja taaperoa voi kantaa selässä. Mutta kannattaa kokeilla, mikä kantoväline istuu parhaiten sulle. Itse olen tykännyt kantaa ihan pientä liiassa, mutta isompaa repussa. Mulle parhaiten sopiva reppu on Patapum (käy 4-6 kk ikäisestä alkaen), mutta mieheni tykkää kantaa vain Manducalla. - .....
Meillä mies käyttää koiran aamulla ja illalla ja mä käytän itkuhälyttimen kanssa päivällä (kierrän ympyrää talon ympäri). Kantomatka on n. 400 m. Menen siis ulos kun vauva nukkuu esim. parvekkeella kopassaan...
- miiuu
Meillä kantoliina on ihan ehdoton. Alkuun kokeilin muutaman kerran baby björn-reppua, kun liinaa en kunnolla osannut sitoa, mutta sehän on huono sekä äidille että vauvalle. Joissain tapahtumissa pääsee ihan kokeilemaan erilaisia reppu- ja liinavaihtoehtoja, niistä löytyy varmasti sopiva.
Nyt kun vauva on isompi, hankimme myös kantorinkan. Mies tykkää käyttää sitä, ja käy koiran ja vauvan kanssa melkein päivittäin parin tunnin lenkillä.
Joku vastasi, että jättää vauvan parvekkeelle kun lähtee koiran kanssa kiertämään taloa. Jokainen tietysti tekee niinkun tykkää, itse en niin pystyisi tekemään. Jos lapsi herää, niin aikaa menee vaikka kuinka kauan ennenkuin ehtii vauvan luo. Siinä ajassa vauva ehtii hätääntyä, ja vaikka kiivetä vaunuista pois. Ja mitä iloa koiralle on siitä, että kierretään taloa?- just joo...
"Siinä ajassa vauva ehtii hätääntyä, ja vaikka kiivetä vaunuista pois."
Miten kolmeviikkoinen kiipeää vaunuista pois?? - .......
Harvempi nukuttaa niin isoa lasta vaunuissa joka sieltä kiipeää pois. Ja koiraa ei toki lenkitetä noin vaan PISSITETÄÄN PAHIMMAT HÄDÄT. Mies sitten käyttää ne pidemmät lenkit. Ei koira tarvitse kuin yhden pidemmän lenkin päivässä. Muut voi olla tarpeentoimituspyrähdyksiä ja koira tottuu siihen.
- cindy_
Minä käytän myös meidän koiran ulkona kun vauva nukkuu. Tai jos joku tulee käymään meillä,niin sillon käytän.. En siis vie koiraa kunnon lenkille kun vauva nukkuu, vaan ihan nopeasti että saa asiansa tehtyä. Vertaan sitä siihen että ihan sama menenkö parvekkeelle tupakalle, vai koiran kanssa pihalle käymään. Sen aikaa vauva voi olla yksin, eli noin 7min.
Sillon kun vauva oli ihan pieni, eli juuri tuon 3vko, niin koiramme oli myös ihan pentu ja sitä piti viedä useammin ulos. Silloin vein koiran äkkiä pissalle kun olin syöttänyt vauvan vaikkei vauva nukkunutkaan. Laitoin vaan sitteriin ja siinä oli nätisti sen pari minuttia. Silloin vein koiran ihan vaan melkein rapun eteen pissalle nopeasti.
Viemme koiraa kunnon lenkeille ja koirapuistoon sittenkun mies on kotona. Että kyllä saa liikuntaa ja aktiviteetteja ihan tarpeeksi, vaikka jotkut "lenkit" ovatkin noin lyhyitä.:) Näin mennään siihen asti kunnes vauva on vanhempi. Meillä on kyllä rintareppu, jolla olisi helppo mennä ulkoilemaan, mutta silläaikaa kun sen asentaa niin olisin jo käynyt ulkona koiran kanssa...- ---
Mies käyttää kaksi aamulla ennen töihin menoa. Yhden otan mukaan vaunulenkille aamuisin. Jos halutaan mennä puistoon, koira käy vaan tarpeet tekemässä. Ja käytän aina vauvan kanssa yhdessä. Asutaan kerrostralossa, meillä on kyllä hissi. Sitten kun mies menee tosi aikaisin töihin, isommat lapset käyttävät koirat aamulla ennen kouluun menoa. Narinaahan siitä aina tulee, mutta eipä siinä narinat auta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1422453Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961157Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1101067Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi296888- 66858
- 53841
- 89837
- 46829
- 51743