oli tuo TK:n palevelut pj-lehdessä esillä. Haapaveden TK kutistuu entisestään. Turhaan menee Tk:n uudistushanke, kun eihän täällä ole lääkäreitä jotka hoitaa potilaita. Kaikki jatkossa varmasti kuskataan Pulkkilaan, vai oliko se Piippolaan, vai oliko se Pyhännälle, ei ku oliko se Rantsilaan, ei ei ku Oulaisiin, no ei ei ei ku Oys:iin Ouluun. Eikö nyt viimesitään, olisi jo aika että kaupungin valtuutetuiksi valitut alkaisivat hoitaa tätä kaupunkilaisten ja kaupungin edistämistyötä eikä omia henkilökohtaisia asioita vuodesta toiseen. Käräjöintiä joka vuosi, aina mistäkin mitä ihmeellisemmästä asiasta. Ei äänestäjät varmaan ole teitä sinne siksi äänestäneet että hoidatte siellä omia rempallaan olevia juttuja. Tässä on todella parantamisen paikka,joskus kieltämättä hävettää sanoa että haapavedeltä olen kotoisin.
miten taas
mitä vielä
15233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
sitä tätäkin palvelua saa vain ihmetellä ja toivoa että ei vain sairastuisi.
Eihän valtuutettu voi vaikuttaa pitää tehdä aloitteita Tk-TILANTEESTA. eikä istua tuppisuuna
kun ryhmän vetäjä käyttää puheenvuoron kaikkien puolesta. Onko kaikki edes lukeneet asialistaa.
asioita ajaa? jos koulupuolen asioita kysellään siihen on varmaan KENTÄLTÄ tullu evästystä.
ei varmaan terveys ja sosiaalipuolen asioita enää tohi kukaan nostaa esille , koska seuraavaksi kaiken maailman pöntöt syyttää perheen asioiden ajamisesta , jos joku kummin kaima on terveyskeskuksesa töisä.
vai onko sielä ees ketää enää töisä?
Pulkkilaan ja pulkkilalaiset alta pois Rantsilaan! !!Siikaltvalla on hyvä lääkäritilanne suhteessa asukaslukuun, mutta jostain kumman syystä ketään ei saada asettumaan Haapavedelle.
Onhan se vähintäänkin merkillistä, että esim. valtuutetut eivät ole tietävinään tästä eikä muistakaan ongelmista. Valtuustohan on ainoa keskustelufoorumi, mitä virkaa yleisölehterillä muuten on?
minä tein aivan oikein kun en käynyt äänestämässä kuntavaaleissa, kun he eivät siellä voi mitenkään vaikuttaa asioiden ja niiden hoitamiseen. Tätä minä olen kyllä jotenkin aikaisemmnin ounastellutkin.
Nyt siihenkin tuli sitten selvennys, kiitos.
Lääkäritilanne on todella huolestuttava! Aina ohjataan toiselle paikkakunnalle. KANNAATTAAKO tk:n korjaus?? Eikö olisi sama siirtää toiminnot missä on henkilökuntaa!!
kuten sinua. hoopolan pitäs lähtiä liikkeelle tosiasioista ja toellisuuvesta . eikä harjottaa kuntapolitiikkaa laput silimillä ja taivaanrantaan haaveillein.
haapaveden ilmapiirin perusteellisesti.
Ei tänne oppineet halua tulla.
ja pilasi tämänkin keskustelun, mikä hiivatin seko se oikein on. Eikö sitä saa millään suljettua pois näiltä palstoilta piru vie.
ei oppineet tykkää riitelevästä ilmapiiristä.
ei tässä keskustelussa mistään riidellä. Asiallista keskustelua ja haapaveden terveyspalevelujen tilasta ja tulevaisuudesta. Ei käräjöinnistä eikä mistään muustakaan.
viedään muualle Haapavedeltä, ja ihmetystä herättää että kaikki viedään näihin pikkukylille, pulkkila,piippola, rantsila. Esim ajokortin inssiajo Pulkkilassa on naurettava, mitenhän papparainen, mummu selviää kun joutuu esim vain Oulussa ajamaan. Liikenneriski on varmasti olemassa. Onkohan kukaan edes tällaista ajatellut kun päätöksen teki. No tämä on vain yksi esimerkki on niitä useampiakin. Ajaako valtuutetut kokonaan alas koko Haapaveden, onhan täällä kuitenkin vielä noin 7300 asuskasta Pulkkilassa vaivaiset 1500 ? ja yksi katu.
menee kun joku Siikalatvayhtymä. Siikalatva kun on täysin vieras suunta haapavetisille, osa ei tiedä minne päin lähteä kun puhutaan Siikalatvasta. Luonnollinen suunta olisi ollut Ylivieska/Oulainen jossa myös suurempi väkiluku ja täten helpompi hoitaa ja ohjata.
Palavereita kun pidetään niin ajomatkoihin kuluu esinnäkin aikaa ja rahaa. Yksi palaveri jossakin näissä paikoissa Rantsila/Pulkkila/Piippola/Ruukki tietää että koko päivä on mennyttä, jos kaksi palaveria niin varsinaisia työpäiviä jää vain kolme tai kaksi per viikko. Siinä ei paljon ehdi paikallisia asoita hoitaa
ajetaan ny alas tosissaan eihän tätä kukkaan osannu oottaa että se näinpäin pyörähtää
vielä että tuosa jo naapurin pappa joutu kolariin ku oli parkkipaikkaan yrittäny sielä jossain Siikaltvalla terveysasemalla ja voi sitä harmia ja vaivaa . Vanahat sairaat ei jaksa näitä jatkuvia uusia koukkuja eikä seleviä niistä.omassa tekssa sais hoitaa ne.