Nyt tulee vaan "angstausta", niin että jos ei kiinnosta, niin käännyppä samantien. Asiaan: ahdistaa tää kaikki. Mikä kaikki? No vaikkapa se, että erosin vähän aikaa sitten poikaystävästä. Se ei tuntunut kuitenkaan niin kovin pahalta, kun loppupeleissä en enää rakastanut sitä eikä se mua ym. Mutta silti sattuu sen muisto, ja vielä enemmän se, että tajuan vasta nyt, miten se on käyttänyt mua hyväksi (seksuaalisesti). Oon ottanut siltä suihin, ja se aina joskus kun ollaan maattu vierekkäin/päällekkäin, se on tyydyttäny itteensä hinkkaamalla (kuulostaa oudolta) itteensä muhun, mikä ei oikeasti tuntunut kivalta mutta en kehdannu sanoo sille mitään. Ja mitä se mulle on tehnyt? Ei yhdyntää harrastettu, mutta minäpä olen hänelle mielihyvää antanut, tyhmä lammas kun olin, enkä mitään ole itselleni saanut. Ihan sama, vanha juttu, mutta vasta nyt havahduin.
Toinen asia mikä ahdistaa, on se, etten halua aikuistua. En halua muuttaa kotoa. En tiedä vielä edes mikä musta tulee isona, tai mihin menen opiskelemaan, tai mitään muutakaan sellaista! Mua ahistaa aivan helvetisti tulevaisuus. En haluaisi ajatella sitä mutta se tunkee aina välillä mieleen ja alkaa itkettää ja ahdistaa.
Kolmas asia.. Ystävät, tai ennemminkin niiden puuttuminen. Ennen mulla oli vielä iso kaveriporukka, ja kaksi maailman parasta ystävää. No, erosin siis poikaystävästäni, jonka kavereista suurin osa porukkaa koostui, ja lisäksi parhaat ystäväni ja minä olimme osa sitä. Minulla meni välit poikki ystävieni kanssa (tai ennemminkin vain yhden heistä, ja nyt koko porukka vihaa minua - jopa exäni, vaikka erotessamme sovimme että ollaan vielä kavereita. Jopa toinen parhaista ystävistäni on kääntänyt selkänsä vain, koska toisen kanssa minulla oli riita, jota olen tuhat kertaa pyytänyt anteeksi, ja saanut vaan paskaa niskaani ja he ovat haistattaneet minulle vitut ja muut, selittämättä kuitenkaan miksi ovat niin vihaisia. Yksi riita, so what? Molemmat me siinä pahoin sanoi, hän myös, ja nyt kaikki vihaa mua.
Koulussa olen siis suurimmilta osin yksin, on minulla muutama kaveri joiden kanssa olla välillä välituntisin ja pari ihan hyvää kaveria, joiden kanssa viihdyn viikonloppuisin yms., meillä on paljon yhteistä, mutta ei niiden kanssa ole läheskään samanlaista kuin edellisten parhaiden ystävieni kanssa. Sattuu aivan helvetisti. Mutta en mä niitä enää takaisin saa. Joten se siitä.
Ja sitten kun lisätään tuohon vielä mun toinen exä, samaa sukupuolta kuin minä, ja jonka kanssa ollaan tosi hyviä ystäviä nykyään, niin sillä on oikeasti ongelmia, suurempia kuin mulla, mutta silti mua vituttaa suuresti miten se aina, AINA angstaa vaan mulle. Ihanku mä olisin joku sen paskaloota, mihin se voi heittää kaiken, mutta sitten kun yritän neuvoa sitä, miten se voisi ratkaista milloin minkäkin ongelmansa, niin eipä mua kuunnella, se angstaa ihan huvin vuoksi, vailla aikomustakaan selvittää asioita. Älkääkä käsittäkö väärin, se tyyppi on tärkeä ystävä, mutta nyt kun itselläni menee huonosti enkä osaa oikein kenellekään puhua - varsinkaan hänelle, kun hänellä on omiakin ongelmia - niin ei oikein kiinnostaisi kuunnella vielä muidenkin vuodatusta. En voi kuitenkaan sanoa sille ettei mua kiinnosta, että pitäis joskus turpansa kiinni, koska.. No, en vain voi.
Kun lisätään tuohon litaniaan vielä se, että olen läski, ruma, ärsyttävä ja huono koulussa (ja melkein kaikessa muussakin), niin eipä hyvin mene. Elämä vaan on viimeaikoina muuttunut niin paljon.
Turha angstausviesti. Sori nyt vaan.
Toinen asia mikä ahdistaa, on se, etten halua aikuistua. En halua muuttaa kotoa. En tiedä vielä edes mikä musta tulee isona, tai mihin menen opiskelemaan, tai mitään muutakaan sellaista! Mua ahistaa aivan helvetisti tulevaisuus. En haluaisi ajatella sitä mutta se tunkee aina välillä mieleen ja alkaa itkettää ja ahdistaa.
Kolmas asia.. Ystävät, tai ennemminkin niiden puuttuminen. Ennen mulla oli vielä iso kaveriporukka, ja kaksi maailman parasta ystävää. No, erosin siis poikaystävästäni, jonka kavereista suurin osa porukkaa koostui, ja lisäksi parhaat ystäväni ja minä olimme osa sitä. Minulla meni välit poikki ystävieni kanssa (tai ennemminkin vain yhden heistä, ja nyt koko porukka vihaa minua - jopa exäni, vaikka erotessamme sovimme että ollaan vielä kavereita. Jopa toinen parhaista ystävistäni on kääntänyt selkänsä vain, koska toisen kanssa minulla oli riita, jota olen tuhat kertaa pyytänyt anteeksi, ja saanut vaan paskaa niskaani ja he ovat haistattaneet minulle vitut ja muut, selittämättä kuitenkaan miksi ovat niin vihaisia. Yksi riita, so what? Molemmat me siinä pahoin sanoi, hän myös, ja nyt kaikki vihaa mua.
Koulussa olen siis suurimmilta osin yksin, on minulla muutama kaveri joiden kanssa olla välillä välituntisin ja pari ihan hyvää kaveria, joiden kanssa viihdyn viikonloppuisin yms., meillä on paljon yhteistä, mutta ei niiden kanssa ole läheskään samanlaista kuin edellisten parhaiden ystävieni kanssa. Sattuu aivan helvetisti. Mutta en mä niitä enää takaisin saa. Joten se siitä.
Ja sitten kun lisätään tuohon vielä mun toinen exä, samaa sukupuolta kuin minä, ja jonka kanssa ollaan tosi hyviä ystäviä nykyään, niin sillä on oikeasti ongelmia, suurempia kuin mulla, mutta silti mua vituttaa suuresti miten se aina, AINA angstaa vaan mulle. Ihanku mä olisin joku sen paskaloota, mihin se voi heittää kaiken, mutta sitten kun yritän neuvoa sitä, miten se voisi ratkaista milloin minkäkin ongelmansa, niin eipä mua kuunnella, se angstaa ihan huvin vuoksi, vailla aikomustakaan selvittää asioita. Älkääkä käsittäkö väärin, se tyyppi on tärkeä ystävä, mutta nyt kun itselläni menee huonosti enkä osaa oikein kenellekään puhua - varsinkaan hänelle, kun hänellä on omiakin ongelmia - niin ei oikein kiinnostaisi kuunnella vielä muidenkin vuodatusta. En voi kuitenkaan sanoa sille ettei mua kiinnosta, että pitäis joskus turpansa kiinni, koska.. No, en vain voi.
Kun lisätään tuohon litaniaan vielä se, että olen läski, ruma, ärsyttävä ja huono koulussa (ja melkein kaikessa muussakin), niin eipä hyvin mene. Elämä vaan on viimeaikoina muuttunut niin paljon.
Turha angstausviesti. Sori nyt vaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...lyhyttä köyttä ja korkeaa jakkaraa.
Kakkonen on normaalia.
Harva tietää mitä haluaa tehdä ammatikseen.
Ja muutto himasta kuulostaa tosi monen mielest vielä oudolta.
Kolmonen on asia, joka helpottaa.
Uusia ystäviä saa aina. Tuleva ei ole kirjoitettu menneen siihen minkälaisia kavereit akerran oli.
Voit neuvoa ystävällesi että hän voi purkaa sydäntään myös muille.
Tehkää just kaverijuttui ettei jäis aikaa angstata.
Noh, täs jutus en oo hyvä neuvoo.
Lihavuus on asia, jonka saa oikealla ruokavaliolla eli ihan normaalia ruokaa säännöllisesti päiväs ilman suurempii herkkui pois.
Kukaan ihminen ei ole ruma.
Rumuus on tyyliin ruma käyttäytyminen, näkyvä likaisuus ja epäpuhtaus eli jotain minkä saavuttaa tyyliin vain joku sissisotilas keskellä Afrikkaa jos edes siellä.
Koulussa löytää vielä omat vahvuutensa.
Ei kaikessa aina voi olla hyvä mutta koulussahan juuri opitaan.
Jos olet lukiossa niin sähän pystyt valitsee just ne kurssit mistä tykkäät ja jois oot hyvä jo tokana vuonna.
Niiden mukaan voi katsoa mikä ammatti sopisi.
Luulisin tietäväni miltä sinusta nyt tuntuu. Itse olin pari vuotta sitten lähes samassa tilanteessa. Poikaystävä jättä, tulevaisuus ahdisti ja hyvät ystävät puuttuivat sillon kun niitä olisi eniten tarvinnut.
Mutta usko tai älä asioilla on tapana järjestyä. Joskus siinä saattaa mennä vähän aikaa mutta kannattaa olla kärsivällinen. Toivon sinulle kaikkea hyvää =)!