Kävellessään kohti tuttua taloa, nainen ei osannut kuvitella, mitä siellä olisi vastassa. Oikeastaan nainen. Taas kerran, pelkäsi. Pelkäsi sitä, että mies omassa pahassa olossaan, yksioikoisesti jatkaisi naisen piikittelyä ja saisi naisen vain käpertymään suojaavaan, tuskastuttavaan, ylpeyteensä.
Avatessaan lasikuistin oven, höyhenten heilahtaessa, naisessa oli kuitenkin sisällään hitunen toivoa ja luottamusta. Taloon palaaminen tuntui aina, jostain syystä, kuin paluulta kotiin, paikkaan jossa saattoi olla kokonainen.
Tällä kertaa vastaan leijui tuoreen kahvin tuoksu. Taustalla soi radion kevyt musiikki ja kissa tuli eteisessä tervehtien puskemaan naisen jalkoja. Nainen kumartui ja rapsutteli sitä tovin. Mies huikkasi keittiöstä tervehdyksensä, kehotti lämpimällä äänellä naista laittamaan takkinsa naulaan, potkaisemaan kengät jalasta ja tulemaan kahville.
Nainen huokasi helpottuneena, tipautti raskaan salkun käsistään eteisen lattialle, riisui varpaansa paljaiksi ja hiippaili keittiöön.
Mies istui kahvipöydässä odottelemassa, kuuma kahvi höyrysi naisen kupissa ja pöydällä oli valmiita, herkullisen näköisiä voileipiä. Nainen istahti kiitollisena ja huokaisi vain: ”Käsittämättömän raskas viikko takana kulta.”
Mies vastasi lämpimällä äänellään: ”Niin on rakas, meillä kummallakin.” Miten hyvältä ja lohdulliselta ’kotona olo’ naisesta nyt tuntuikaan.
Kumpainenkaan ei puhunut mitään, hengitettiin vain yhdessä, ei koskettu, juotiin vain kahvia ja radiossa soiva musiikki
silitteli rauhoittavana naisen mieltä. Kahvinsa juotuaan mies tuli naisen luokse. Auttoi naiselta jakun pois päältä ja antoi käsiensä lämmön rentouttaa naisen jännittyneitä niskalihaksia. Naisesta kosketus tuntui hyvältä ja aavistuksen rennompana hän antoi leukansa painua kohti rintakehää. Miehen kädet saivat naisen ihon elämään ja kosketuksesta välittyi pohjavirtauksessa aina mukana oleva intohimo.
Miehen sormet silittelivät hajamielisinä naisen kaulassa olevaa nahkanauhaa. Mies ujutti sormensa nauhan alle, kiristi nauhaa aavistuksen ja puhui ääni syvänä ja vakavana. ’ Kuvitteletko sinä narttu todella, että minun ei olisi ollut sinua yhtä ikävä kuin sinun minua. Osaatko edes kuvitella (ote nahkanauhassa kiristyi) miltä minusta on tuntunut katsella sinua? Tulehan mukaani, mennään katsomaan peilistä! ’
Mies ohjasi naisen nousemaan ylös, sormet kierrettynä nahkanauhaan, ja kuljetti naisen kylpyhuoneeseen. Pysähdyttiin peilin eteen. Mies painoi naisen otsan vasten peiliä ja käheästi, kehotti naista katsomaan. Nainen näki peilistä varautuneet tummat silmänsä, tiukaksi puristuneet huulensa ja löystyneen nahkanauhan alla, kiristyneen otteen jättämän punaisen jäljen. Nainen katsoi miestä peilin kautta silmiin ja puhui hampaat yhteen puristettuina: ’Mistä saatanasta minä voisin tietää!!! Mitä päässäsi liikkuu tai mitä tunnet… saatana… Jaa se kanssani vittu.. kun en sitä kuule!!!!’ Viimeiset sanat olivat itkun, raivon ja intohimon paksuntamalla äänellä lausuttuna liki kuulumattomia.
’Kuten haluat’, mies sanoi ja nainen näki miehen ilmeessä jo ennestään tutun muutoksen. Silmissä, tyynen pinnan alla. leiskui tuli ja ylähuuli oli vetäytynyt aavistuksenomaiseen hymynkareeseen saaden miehen näyttämään lähinnä sudelta joka oli valmistautumassa haukkaamaan ensimmäistä palaa saaliistaan.
’ODOTA SIINÄ, jos liikahdatkin tapan sinut,’ sanoi mies, ja päästi naisesta irti. Nainen ei hievahtanutkaan, sulki vain silmänsä antoi otsansa ja kämmeniensä levätä peilissä, ilmeen kiristyessä tiikerin irvistykseksi. Mies katseli hetken ja lähti toiseen huoneeseen.
(… iltapäivään armas lukija jos niin haluat.)
Avatessaan lasikuistin oven, höyhenten heilahtaessa, naisessa oli kuitenkin sisällään hitunen toivoa ja luottamusta. Taloon palaaminen tuntui aina, jostain syystä, kuin paluulta kotiin, paikkaan jossa saattoi olla kokonainen.
Tällä kertaa vastaan leijui tuoreen kahvin tuoksu. Taustalla soi radion kevyt musiikki ja kissa tuli eteisessä tervehtien puskemaan naisen jalkoja. Nainen kumartui ja rapsutteli sitä tovin. Mies huikkasi keittiöstä tervehdyksensä, kehotti lämpimällä äänellä naista laittamaan takkinsa naulaan, potkaisemaan kengät jalasta ja tulemaan kahville.
Nainen huokasi helpottuneena, tipautti raskaan salkun käsistään eteisen lattialle, riisui varpaansa paljaiksi ja hiippaili keittiöön.
Mies istui kahvipöydässä odottelemassa, kuuma kahvi höyrysi naisen kupissa ja pöydällä oli valmiita, herkullisen näköisiä voileipiä. Nainen istahti kiitollisena ja huokaisi vain: ”Käsittämättömän raskas viikko takana kulta.”
Mies vastasi lämpimällä äänellään: ”Niin on rakas, meillä kummallakin.” Miten hyvältä ja lohdulliselta ’kotona olo’ naisesta nyt tuntuikaan.
Kumpainenkaan ei puhunut mitään, hengitettiin vain yhdessä, ei koskettu, juotiin vain kahvia ja radiossa soiva musiikki
silitteli rauhoittavana naisen mieltä. Kahvinsa juotuaan mies tuli naisen luokse. Auttoi naiselta jakun pois päältä ja antoi käsiensä lämmön rentouttaa naisen jännittyneitä niskalihaksia. Naisesta kosketus tuntui hyvältä ja aavistuksen rennompana hän antoi leukansa painua kohti rintakehää. Miehen kädet saivat naisen ihon elämään ja kosketuksesta välittyi pohjavirtauksessa aina mukana oleva intohimo.
Miehen sormet silittelivät hajamielisinä naisen kaulassa olevaa nahkanauhaa. Mies ujutti sormensa nauhan alle, kiristi nauhaa aavistuksen ja puhui ääni syvänä ja vakavana. ’ Kuvitteletko sinä narttu todella, että minun ei olisi ollut sinua yhtä ikävä kuin sinun minua. Osaatko edes kuvitella (ote nahkanauhassa kiristyi) miltä minusta on tuntunut katsella sinua? Tulehan mukaani, mennään katsomaan peilistä! ’
Mies ohjasi naisen nousemaan ylös, sormet kierrettynä nahkanauhaan, ja kuljetti naisen kylpyhuoneeseen. Pysähdyttiin peilin eteen. Mies painoi naisen otsan vasten peiliä ja käheästi, kehotti naista katsomaan. Nainen näki peilistä varautuneet tummat silmänsä, tiukaksi puristuneet huulensa ja löystyneen nahkanauhan alla, kiristyneen otteen jättämän punaisen jäljen. Nainen katsoi miestä peilin kautta silmiin ja puhui hampaat yhteen puristettuina: ’Mistä saatanasta minä voisin tietää!!! Mitä päässäsi liikkuu tai mitä tunnet… saatana… Jaa se kanssani vittu.. kun en sitä kuule!!!!’ Viimeiset sanat olivat itkun, raivon ja intohimon paksuntamalla äänellä lausuttuna liki kuulumattomia.
’Kuten haluat’, mies sanoi ja nainen näki miehen ilmeessä jo ennestään tutun muutoksen. Silmissä, tyynen pinnan alla. leiskui tuli ja ylähuuli oli vetäytynyt aavistuksenomaiseen hymynkareeseen saaden miehen näyttämään lähinnä sudelta joka oli valmistautumassa haukkaamaan ensimmäistä palaa saaliistaan.
’ODOTA SIINÄ, jos liikahdatkin tapan sinut,’ sanoi mies, ja päästi naisesta irti. Nainen ei hievahtanutkaan, sulki vain silmänsä antoi otsansa ja kämmeniensä levätä peilissä, ilmeen kiristyessä tiikerin irvistykseksi. Mies katseli hetken ja lähti toiseen huoneeseen.
(… iltapäivään armas lukija jos niin haluat.)
Vastaukset 4
Vanhimmat
lisää, lisää ja paljon ;)
Luin tänä aamuna kirjoituksesi, kaikki yhteen menoon. Ja istuin sen jälkeen pitkään hiljaa itsekseni. Kuin minua olisi koskettu, kuin minun ihossani olisivat palaneet steariinin jäljet. Kuin olisin jäänyt odottamaan, otsa peiliin painettuna. Älä jätä minua tähän.
Olet onnekas jos sinulla on iho joka tuntee kosketuksen ja mieli joka kuulee kuiskauksetkin.
Tarina jatkuu...
kuten Master Joy jossain aiemmin kirjoitti, olemme vasta tiemme alussa.
kaikki tämä on matkaa, sillä mihin olemme menossa ei ole nyt merkitystä. haluammeko löytää afrikan tähden ensimmäisen heiton jälkeen? emme. kierrämme maan ja käännämme jokaisen kiven. löydämme rikkautemme.
löydämme rakkautemme, naimme, tunnemme maun elämän tarkoituksesta, huippu, tien pää, tauko. orgasmi avaa meille oven ja lähdemme ovesta palataksemme. saamme lisää haavoja jalkoihin näiltä kivisiltä kaduilta.
olemme peilin edessä mutta näemmekö itsemme? näemme sen mikä heijastuu meistä, se huutaa heikkouttamme sylkee vasten kasvojamme, rikkoo kuvamme. itsemme näemme toisen kautta, toisen kasvoissa samassa peilissä. ehjänä.
pelaamme elämän palapeliä, kourallinen paloja joista suurin osa on meille kuulumattomia, ne on jaettava. jossain on palat jotka kuuluvat minulle.