Yhtiössämme vaihdettiin isännöitsijä pari vuotta sitten. Nyt jouduin soittamaan hänelle ensimmäisen kerran. Asia ei vain oikein edennyt puhelimessa, koska isännöitsijä ei ollut käynyt fyysisesti tutustumassa kiinteistöön, eikä haluja siihen tuntunut olevan nytkään. Asia jäi ikäänkuin roikkumaan ;)
Onko tämä yleinen käytäntö nykyään, ettei isännöitsijät käy tutustumassa paikan päällä isännöimiinsä kiinteistöihin?
Onko tämä yleinen käytäntö nykyään, ettei isännöitsijät käy tutustumassa paikan päällä isännöimiinsä kiinteistöihin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
mitä suurempi isännöintiyritys, sitä epätodennäköisempää että isännöitsijä käy (tai on koskaan käynyt) isännöimissään kohteissa. Tekninen isännöitsijä hoitaa yleensä juoksut kiinteistöllä ja kokouksetkin pidetään isännöitsijäntoimiston neukkarissa. Jos sinulla on hoidossa yli 30 kohdetta on selvää ettet niissä koskaan ehdi käydä.
Minä käyn 2-4 kertaan kuukaudessa.
.., ettei isännöitsijä voi hoitaa asioita tehokkaasti, jos ja kun ei ole perehtynyt edes perustasolla hoitamiinsa kohteisiin. Samaten kyse voi olla motivaatiosta.
Isännöitsijän toimii ikään kuin as oy:n toimitusjohtajana ja on monesti ainoa toimija, jolle maksetaan työstä korvaus. Jos nyt verrataan yritystoimintaan. Omistaja palkkaa toimitusjohtajan yritykseen, jossa on useita toimipisteitä, jotka kuitenkin sijaitsevat rajatulla paikallisella alueella. Parin vuoden päästä omistaja kysyy toimarilta, onko hän tutustunut fyysisesti näihin toimipisteisiin - vs: en ole ehtinyt eikä ole ollut tarvetta. Mikähän mahtaisi olla omistajan reaktio?
Vuodessa on reilu 200 työpäivää x 7 h = 1400 h (min). Jos isännöitsijä olisi sitotunut tehtäväänsä, aikaa aivan varmasti löytyisi kiinteistöihin tutustumiseen. 30 kiint. x 2h tutustuminen paikan päällä matkoineen = 60 h. Helpoimmin tämäkin tapahtuisi jos suorittaisi tutustumisen aina siinä vaiheessa kun kiinteistö on otettu/tullut/saatu hoidettavaksi.
Erikoisia näyttävät olevan käytännöt (moni muukin) isännöintialalla.
Normaalien kiinteistökäyntien määrä on määritelty yleensä sopimuksessa. Kannattaa jo sopimus vaiheessa miettiä mitä palveluita taloon isännöinnin puolelta halutaan. Määritellään palvelupaketti ja sopimus sen mukaan ja pyydetään tarjoukset. Mikäli taloonne on esimerkiksi otettu isännöinnistä vain "pakolliset" työt tarkoittaen kirjanpito, laskujenmaksu, verottajalle tiedonannot yms. perushallinnolliset työt niin turha odottaa että hän siellä mitään kuntoarvioita käy suorittamassa, se on tällöin hallituksen tehtävä. Monesti ei kiinnitetä huomiota tarjouspyyntövaiheessa mitä palveluja taloon halutaan ja tällöin saadut tarjoukset eivät ole edes vertailukelpoisia.
On otettu halvin ja nähtävästi suuri valtakunnallinen toimija.Kyllä isännöitsijän vaihtuessa on tutustumiskäynti suoritettava mahd. pian.Ei tuollainen menisi läpi monessakaan kohteessa.Tosin nuoremmalla väellä on mieltymystä viihtyä toimistolla koneen ääressä.On hallituksen asia pistää nyt hommat toimimaan.
Kaikki lähtevät olettamuksista ja mikä sitten on todellisuus on taas aivan eri juttu. "On otettu halvin ja nähtävästi suuri valtakunnallinen toimija " ja "Tosin nuoremmalla väellä on mieltymystä viihtyä toimistolla koneen ääressä". Perustuvatko nämä väittämät sinun suorittamaan tieteelliseen tutkimukseen vai mutu-tuntumaan. Veikkaan jälkimmäistä. Nimimerkin lkjlkhjlkh vastauksessa oli järkeä ja kyseisiin asioihin olisi syytä kiinnittää huomiota. Faktaa on olemassa että liian monessa taloyhtiössä hallitus laiminlyö tehtäviään tai siirtää ne isännöitsijälle korvauksetta. Jostain kumman syystä hallituksia tai taloyhtiön yleistä päätöksentekoprosessia täällä ei yleensä ottaen näy moitittavan.
tai muuta teoreettisen tieteellistä tilastointia asiasta ei ole tehty.Mielipiteeni keskustelupalstalla perustuvat vuosien varrella kertyneeseen kokemukseen pääasiassa liikekiinteistöissä,mutta myös asuinkiinteistöissä.Myös samalla alalla toimivien kanssa keskusteluissa tulleet asiat ovat tulleet huomioiduiksi.Olen tarkastellut asiaa ns. "aidan molemmin puolin" eri tehtävissä.Ei tuo "suuri ja halpa" termi ole mitenkään uusi asia.Vaihtoihan suuri eläkeyhtiökin vuodenvaihteessa monikansallisen managerointi- ja isännöintiyhtiönsä toiseen .Alaalla toimivat eivät ratkaisua ihmettele.Olen tälläkin palstalla huomannut myös hallituksia moitittavan ja taitaa viereisissäkin aloituksissa olla hallituksia kritisoivia.
Mitä tehtäviä tarkoitat mainitessasi hallituksen laiminlyövän tai siirtävän tehtäviä isännöitsijälle veloituksetta?