Muistiinpanoja viime yöltä
Odotellessani että minulle kehittyisi jonkinlainen äidinvaisto, olen lukenut tätä palstaa kuin piru raamattua lasit nirppanenälläni. Jos otetaan mukaan myös muut saitit ja naistenlehdet niin saadaan tässä sohvassa istuva tulos aikaiseksi: olen aika vittuuntunut. En tiedä miten ennen vanhaan nämä informatiiviset asiat hoidettiin, koska kukaan ei ole minulle mitään sellaista suu sanallisesti missään vaiheessa opettanut. Ehkä tähän on syynä sukujemme naisten kusipäisyys ja tapa hoitaa vain omat asiansa ja kilpailla keskenään menestyksestä. Kaikki ovat ties missä. Kyllä minä tiedän missä, mutta en ole ajatellut käydä moikkaamassa.Olen siis pitänyt internettiä korvikkeena, kuin äidinmaidonvastikkeena, ja tässä tämän päivän tulos:
Katselin pitkään tuttelitölkkiä keittiön pöydällä vauvan kanssa yösyönnillä ollessani. Tuijotin yhden centin kokoista valkoista ympyrää jossa kiilsi sininen numero kaksi. Minulla raksuttaa nykyään hitaasti. Jokin ääni kertoi päässäni sormea heristäen että olin syöttänyt kaksi viikkoa ja neljä päivää vanhalle lapselleni 6-12 kuisille tarkoitettua velliä. Jos sydämen putoamisesta vatsanpohjalle voi kuulua ääni niin nyt sellainen lässähdys sisältäni kuului. Ponkaisin tuolilta lapsi sylissäni ylös ja tuijotin kädessäni lötköilevää purkkia kuin todistetta lapsenmyrkytyksestä. Minulla ei ollut mitään käsitystä miten suurta vahinkoa olin saanut aikaan, joten herätin neljältä yöllä gynekologiystäväni ja kaupparatsuni, orjani. Yleensä en kohtaa paniikkia, mutta nyt tuuhennukset vapisivat kun ensimmäisen esteen edessä – kannuksia, katse eteenpäin, irtoa satulasta, leiju.
Näin viereisen rapun pihahaahkat tullessani kotiin rattaiden, tai vaunujen, kanssa. En ole vielä päättänyt miksi niitä kutsun koska ne ovat vähän molempia – niin kuin nuo akat olivat yhtä aikaa haahkoja ja pihaa. He eivät ole pitäneet minusta koskaan. He keskittyvät kaapimaan ruohojaan ja rehujaan ja myrkyttämään kaneja sanoillaan, aitaamaan oudot kasvinsa metalliverkoilla ja loitsuillaan. Minusta on varmaan jossain holvien pimeissä kätköissä olemassa neuloja täynnä oleva nukke jota on polteltu kynttilöillä varpaista ja sormista. Viha ja inho tihkuu heistä, hirvittävän hajuinen hengitys, kuin mätä. Tämä kuva silmissäni rankaisin itseäni aivan käsittämättömästä virheestä joka vaaransi lapseni terveyden. Luin rauhoittavan puhelun jälkeen KaksPlussan keskustelusaitilta miten joku onneton tuore äiti oli juottanut tokkuroissaan lapselleen yöllä kermaa. Oli helpottavaa nauraa ääneen.
Brion hoitopöytä oli kaunis. Osasin kasata sen itse koska puhun ruotsia ja lähetys tuli Tukholmasta tädiltäni. Emme harrasta muunlaista yhteydenpitoa. Jos tätini ei asuisi Tukholmassa, minä muuttaisin Helsingistä sinne. Olen ajatellut että hän voisi tulla kuolemaan Helsinkiin. Täällä hautausmaat ovat lähes keskellä kaupunkia, ikään kuin muistutuksena kuolevaisuudesta ja ollakseen siten rauhoittava tekijä elämän hektisessä briiffissä. Itse pidän hänen kaupungistaan niin paljon että piirtelen siitä muistikuvia. Hetken muistelin lapsen isää, mutta ajatus oli niin nopea että vain pihahaahkat ehtivät saada siitä kynsillään kiinni. Nelikymppinen yh-mami ei oikein kuulosta stemmaavalta. Mutta kuka voi väittää että äitiyspakkauksesta saatuun lattemaiseen peittoon ja siihen käärittyyn lapseen ei ole uskominen, ja etteikö tämä näky omalla pienellä painollaan mene lävitse vaikka mistä. Onhan nyt aivan sama kuka rattaita työntää kunhan osaa lukea tuoteselosteet oikein - vaikka sitten tulitikut luomissaan.
Mimishkalla on selviä kakkaamisvaikeuksia. Syön kynsiäni ensimmäisen kerran sitten yläasteen. Irvokas minäni pelkää tilaavansa lapselle seuraavaksi kebab-pitsaa ekstra jalopenolla ja valkosipulilla.
Odotellessani että minulle kehittyisi jonkinlainen äidinvaisto, olen lukenut tätä palstaa kuin piru raamattua lasit nirppanenälläni. Jos otetaan mukaan myös muut saitit ja naistenlehdet niin saadaan tässä sohvassa istuva tulos aikaiseksi: olen aika vittuuntunut. En tiedä miten ennen vanhaan nämä informatiiviset asiat hoidettiin, koska kukaan ei ole minulle mitään sellaista suu sanallisesti missään vaiheessa opettanut. Ehkä tähän on syynä sukujemme naisten kusipäisyys ja tapa hoitaa vain omat asiansa ja kilpailla keskenään menestyksestä. Kaikki ovat ties missä. Kyllä minä tiedän missä, mutta en ole ajatellut käydä moikkaamassa.Olen siis pitänyt internettiä korvikkeena, kuin äidinmaidonvastikkeena, ja tässä tämän päivän tulos:
Katselin pitkään tuttelitölkkiä keittiön pöydällä vauvan kanssa yösyönnillä ollessani. Tuijotin yhden centin kokoista valkoista ympyrää jossa kiilsi sininen numero kaksi. Minulla raksuttaa nykyään hitaasti. Jokin ääni kertoi päässäni sormea heristäen että olin syöttänyt kaksi viikkoa ja neljä päivää vanhalle lapselleni 6-12 kuisille tarkoitettua velliä. Jos sydämen putoamisesta vatsanpohjalle voi kuulua ääni niin nyt sellainen lässähdys sisältäni kuului. Ponkaisin tuolilta lapsi sylissäni ylös ja tuijotin kädessäni lötköilevää purkkia kuin todistetta lapsenmyrkytyksestä. Minulla ei ollut mitään käsitystä miten suurta vahinkoa olin saanut aikaan, joten herätin neljältä yöllä gynekologiystäväni ja kaupparatsuni, orjani. Yleensä en kohtaa paniikkia, mutta nyt tuuhennukset vapisivat kun ensimmäisen esteen edessä – kannuksia, katse eteenpäin, irtoa satulasta, leiju.
Näin viereisen rapun pihahaahkat tullessani kotiin rattaiden, tai vaunujen, kanssa. En ole vielä päättänyt miksi niitä kutsun koska ne ovat vähän molempia – niin kuin nuo akat olivat yhtä aikaa haahkoja ja pihaa. He eivät ole pitäneet minusta koskaan. He keskittyvät kaapimaan ruohojaan ja rehujaan ja myrkyttämään kaneja sanoillaan, aitaamaan oudot kasvinsa metalliverkoilla ja loitsuillaan. Minusta on varmaan jossain holvien pimeissä kätköissä olemassa neuloja täynnä oleva nukke jota on polteltu kynttilöillä varpaista ja sormista. Viha ja inho tihkuu heistä, hirvittävän hajuinen hengitys, kuin mätä. Tämä kuva silmissäni rankaisin itseäni aivan käsittämättömästä virheestä joka vaaransi lapseni terveyden. Luin rauhoittavan puhelun jälkeen KaksPlussan keskustelusaitilta miten joku onneton tuore äiti oli juottanut tokkuroissaan lapselleen yöllä kermaa. Oli helpottavaa nauraa ääneen.
Brion hoitopöytä oli kaunis. Osasin kasata sen itse koska puhun ruotsia ja lähetys tuli Tukholmasta tädiltäni. Emme harrasta muunlaista yhteydenpitoa. Jos tätini ei asuisi Tukholmassa, minä muuttaisin Helsingistä sinne. Olen ajatellut että hän voisi tulla kuolemaan Helsinkiin. Täällä hautausmaat ovat lähes keskellä kaupunkia, ikään kuin muistutuksena kuolevaisuudesta ja ollakseen siten rauhoittava tekijä elämän hektisessä briiffissä. Itse pidän hänen kaupungistaan niin paljon että piirtelen siitä muistikuvia. Hetken muistelin lapsen isää, mutta ajatus oli niin nopea että vain pihahaahkat ehtivät saada siitä kynsillään kiinni. Nelikymppinen yh-mami ei oikein kuulosta stemmaavalta. Mutta kuka voi väittää että äitiyspakkauksesta saatuun lattemaiseen peittoon ja siihen käärittyyn lapseen ei ole uskominen, ja etteikö tämä näky omalla pienellä painollaan mene lävitse vaikka mistä. Onhan nyt aivan sama kuka rattaita työntää kunhan osaa lukea tuoteselosteet oikein - vaikka sitten tulitikut luomissaan.
Mimishkalla on selviä kakkaamisvaikeuksia. Syön kynsiäni ensimmäisen kerran sitten yläasteen. Irvokas minäni pelkää tilaavansa lapselle seuraavaksi kebab-pitsaa ekstra jalopenolla ja valkosipulilla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
sattuu. Et ole aiheuttanut mitään hengenvaaraa vauvallesi, kunhan vaihdat nyt siihen vastasyntyneelle tarkoitettuun korvfikkeeseen. Kannattaisi ehkä myös harkita työkseen kirjoittamista.:)
Kiitos tekstistäsi.
Vahinkoja sattuu.
Mieheni täti kertoi, kuinka oli kerran jättänyt kuopuksensa kotiin nuoren lapsenvahdin kanssa. Hän oli lähtiessään selittänyt, että jääkaapin ovessa on korvikemaito purkki, josta vauvalle voi syöttää maitoa kun hänelle tulee nälkä. No, täti sai sitten kesken illan hätääntyneen puhelun lapsenvahdilta. Tyttö kertoi antaneensa vahingossa vauvalle kermaa. Kermapurkki oli saman kokoinen ja muotoinen kuin vauvalle tarkoitettu maitopurkki, ja oli myös ollut jääkaapin ovessa. Tädin kanssa samassa tilaisuudessa oli vanhempia äitejä, jotka rauhoittelivat, että ennen korvikkeiden keksimistä vauvoille annettiin kermaa, jos ei äidinmaito riittänyt. Vauvalle ei sitten tullut kermasta mitään vaivoja, ja nyt hän on jo terve aikuinen nainen. Sensijaan täti itse on jo edesmennyt.
Eli mitä tästä opimme? Vauvat selviävät tuollaisista "järkytyksistä" yleensä paremmin kuin äidit.