refluksitautiko

Siis minulla on seuraavat oireet: Jatkuva ärsytyksen tunne kurkussa/nielussa. Närästystä välillä, yskää ja palantunnetta. Oireet pahenevat syömisen jälkeen mielestäni. Myös kovan rasituksen aikana alkaa "kaivaa" kurkkua kovemmin sen huomasin tossa äsken. Polttelua nielussa, rinnassa joskus jopa korvassa?. Oikeanpuolen korvaa kanssa kutittaa tai ihmeellistä ärsytystä, myös oikealla puolella rintaa kipua ja oikeanpuolen nenä enemmän tukossa. Olen syönyt nyt kohta kaksi viikkoa happosalpaajia ja tähän ärsytykseen ei tunnu auttavan mikään. Alan olla jo täysin toivoton, kun tätä on kestänyt jostain tammikuun lopulta. Olen sairastanut sinä aika jotain kolme sinuiittia. Johon vasta viimeinen antibiootti tehosi. Oli joku suolistoperäinen bakteeri. Astma seuranta nyt menossa joka loppuu huomenna kun on aika keuhkolääkärille. Pef arvoissa ollut aika kovaa heittelyä, mutta viime aikoina puhallusarvot ovat olleet ihan hyvät. Kannattaako tästä mennä mahatähystykseen vai mitä helvettiä?
7712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kannattaa mennä,minulla on ihan samanlaiset oireet ja aina sama vastaus lääkärillä:refluksitauti.Haponsalpaajat ja ei saa nostella syönnin jälkeen,stressiä vältettävä myös kahvia,maustettuja ruokia ja alkoholia.
Mutta,eipä ole lääkkeet auttanut,yskin joka päivä ja ei ole päivää eikä yötä,etteikö tämä tauti vaivaa.
Kaikki tutkittu,ei löydy muuta syytä ja tähystett kaksi kertaa.
Voi olla allergiaakin,omasta mielestäni,koska olo helpottunut kun siitelöpykausi loppunut.Mutta,en kyllä kestä maustettujen ruokien hajua enkä muutakaan hajustetta,muuten saa yskäkohtauksen eli kurkku ärtynyt koko ajan.

Äänestä

ainakin osa oireistasi sopii hyvin (kurkkuoireet, korvaoireet, rintakipu).
2 viikkoa happosalpaajaa on todella liian pieni aika - itsellä helpotti
kurkkuoireet ym runsaan 3kk jälkeen (lääkitys tavalliset refluksikuviot:
sängynpääty ylös, rauhallinen syöminen, pienemmät annokset, ruokavalio, stressinhallinta,
ei kumartelevia asentoja, närästyksen minimoiminen harrastuksissa ym ym).
Kurkkuoireiden puolella (laryngofaryngeaalinen refluksi) aikaväli lääkitykselläkin pitäisi olla
se 3-6kk, joten ei ihme ettei oireesi ole vielä mihinkään helpottaneet.
Happosalpaajia pitää syödä siis huomattavsti pitempi aika noihin yläoireisiin.
Sen lisäksi tietty noudattaa noita refluksikuvioita mitkä vähentää oireita.

Kova fyysinen rasitus nostaa usein mahan sisältöä ylöspäin.
Stressi taas vaikuttaa monella tasolla (esim. huonommat syömiset, ruoansulatus hitaampaa,
kipukynnys saattaa madaltua).

Minkälainen kurkkusi on (kurkkuläääkärin arvio)? Onko siinä havaittavissa refluksimuutoksia?
Suositteliko lääkärisi tähystykseen menoa?

Äänestä

Mulla samanlaisia oireita. Kerrothan, mitä keuhkolääkäri viisaudessaan sanoi. Saitko lääkkeitä? Entä määräsikö lisätutkimuksia?

Äänestä
  • Korvalääkäri tähysti kurkun ja sanoi ei täällä mitään ihmeellistä, mutta närästystä vissiin ollut kun kurkusta näkee. Keuhkolääkäri ei pystynyt astmaa todistamaan kun ei tarpeeksi ole ollut heittelyä. Nyt sitten jatkuu vielä kuukauden astma seuranta, tiedän onko minulla lisäksi sitten vielä se. Kuulemma kun närästys on jatkunut hyvin kauan, kuten nähtävästi minun tapauksessa, ruokatorvi paranee hyvin hitaasti. Kuulemma minulla on myös yskäni perusteella tulehdusta keuhkoissa, mutta nekin pitäisi parantua kun närästys helpottuu. Ei määrännyt vielä mihinkään lisätutkimuksiin. Varmaan seuraava tutkimus on tosiaan mahatähystys, jos sitä yleensä tehdään. Olen siinä käsityksessä että allergiatkin voivat pahentaa tautia vai olenko ihan väärässä? Olen nimittäin heinille ja myös nähtävästi taloudessa olevalle koirallekin allerginen.

    Äänestä

  • refluksitauti kirjoitti:

    Korvalääkäri tähysti kurkun ja sanoi ei täällä mitään ihmeellistä, mutta närästystä vissiin ollut kun kurkusta näkee. Keuhkolääkäri ei pystynyt astmaa todistamaan kun ei tarpeeksi ole ollut heittelyä. Nyt sitten jatkuu vielä kuukauden astma seuranta, tiedän onko minulla lisäksi sitten vielä se. Kuulemma kun närästys on jatkunut hyvin kauan, kuten nähtävästi minun tapauksessa, ruokatorvi paranee hyvin hitaasti. Kuulemma minulla on myös yskäni perusteella tulehdusta keuhkoissa, mutta nekin pitäisi parantua kun närästys helpottuu. Ei määrännyt vielä mihinkään lisätutkimuksiin. Varmaan seuraava tutkimus on tosiaan mahatähystys, jos sitä yleensä tehdään. Olen siinä käsityksessä että allergiatkin voivat pahentaa tautia vai olenko ihan väärässä? Olen nimittäin heinille ja myös nähtävästi taloudessa olevalle koirallekin allerginen.

    yhdistää refluksia allergioihin mutta ne epäilyt liittyvät aina ruokaperäisiin
    allergioihin. Todetusti refluksi ainakin vauvoilla saattaajohtua (ruoka)allergiasta.
    Ainakin (astma, hengityst. ärsyttävät allergiat, "flunssat") johtuva yskiminen aiheuttaa
    paineenvaihtelua tällä alueella ja voi lisätä näin refluksia (heikentämällä alasulkijan toimintaa).
    Itse asiassa asiantuntija puolella kiistellään kumpi tuli ensin "astma vai refluksi".

    Yleensä kurkkuoireista ("ihan pelkästään" siitä punoituksestakin puhumattakaan
    äänioireista, palan tunteesta kurkusta ym ym) on vaikeampi päästä
    eroon, koska ruokatorvi kestää paljon enemmän happoa kuin taas kurkun puoli
    oireilee paljon helpommin (joku lääkäri vertaili ruokatorvea kumiputkeksi ja kurkku
    talouspaperiksi kertoessaan hapon vaikutuksesta).

    Toivottavasti lääkkeistä on noin pienellä ajalla apua!
    Tsemppiä!

    Äänestä

  • refluksitauti kirjoitti:

    Korvalääkäri tähysti kurkun ja sanoi ei täällä mitään ihmeellistä, mutta närästystä vissiin ollut kun kurkusta näkee. Keuhkolääkäri ei pystynyt astmaa todistamaan kun ei tarpeeksi ole ollut heittelyä. Nyt sitten jatkuu vielä kuukauden astma seuranta, tiedän onko minulla lisäksi sitten vielä se. Kuulemma kun närästys on jatkunut hyvin kauan, kuten nähtävästi minun tapauksessa, ruokatorvi paranee hyvin hitaasti. Kuulemma minulla on myös yskäni perusteella tulehdusta keuhkoissa, mutta nekin pitäisi parantua kun närästys helpottuu. Ei määrännyt vielä mihinkään lisätutkimuksiin. Varmaan seuraava tutkimus on tosiaan mahatähystys, jos sitä yleensä tehdään. Olen siinä käsityksessä että allergiatkin voivat pahentaa tautia vai olenko ihan väärässä? Olen nimittäin heinille ja myös nähtävästi taloudessa olevalle koirallekin allerginen.

    Kovin noilla lääkäreillä tuntuu kestävän diagnosointi =)
    Itse myönnän kyllä olevani hankala tapaus. On refluksivaivaa, jatkuvasti hengitystietulehduksia, lääke- ym. allergioita, kilpirauhasen vajaatoimintaa ja B12- vitamiinia saan piikillä. Maha on tähystetty ainakin 5 kertaa vuosien mittaan. Sieltä ei ole löytynyt syytä vitamiinin puutteeseen, mutta refluksitauti todettu ja ruokatorvessa oli viimeksi nähtävissä pientä eroosiota. Tarpeeksi tehokasta lääkitystä ei ole löytynyt, koska happosalpaajista on tullut ikäviä sivuoireita (vatsakipua ja päänsärkyä ym.) sekä allerginen reaktio.
    Ei kai ne lääkärit ihan oikeesti tiedä mikä vaivaa, mutta eivät kehtaa tunnustaakaan. Yleensä sanovat, että katsotaan nyt pari kuukautta, jos oireet helpottais. Mihin hittoon ne nyt yhtäkkiä häviäis!
    Kai tämä elämä sujuu tästäkin eteenpäin, kun tähänkin asti olen pärjännyt.
    Tsemppiä myös teille kaikille ;)

    Äänestä

  • Uteliainen kirjoitti:

    Joo kyllähän toi diagnisointi tuntuu kestävän, vieläkään ole täysin varmuutta mikä mulla on. Oireet tuntuisi kyllä kovasti viittavaan juuri tuohon refluksitautiin. Kun oireet ovat näin monilaatuiset, on kait vaikea löytää yhtä diagnoosia, kun minunkin tapauksessa niitä saattaa olla jopa kolme. Eli astma, allergia ja refluksitauti. Sinäänsä nämä kaikki kolme on jo todettu joskus, eli ei ole yhtään ihme, ettenkö voisi sairastaa niitä kaikkia edelleen. Allergia nyt on varma, kesät ovat monasti sairestelua täynnä. Astma ja refluksi olivat mielestäni poissa, mutta jokuhan kuitenkin vaan laukas nämä, nähtävästi tammikuussa päälle tullut virus. Siitä asti on elämä ollut enemmän ja vähemmän tuskaa. Pahimpana oireena jatkuva ärsytys kurkussa ja myös helvetinmoinen yskä. Hieman on ehkä jo helpottanut, eli lääke saattaisi tehota. Nyt syöty 2½ viikkoa panzeprazolia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja mitäköhän tämä oikein on? kirjoitti:

Siis minulla on seuraavat oireet: Jatkuva ärsytyksen tunne kurkussa/nielussa. Närästystä välillä, yskää ja palantunnetta. Oireet pahenevat syömisen jälkeen mielestäni. Myös kovan rasituksen aikana alkaa "kaivaa" kurkkua kovemmin sen huomasin tossa äsken. Polttelua nielussa, rinnassa joskus jopa korvassa?. Oikeanpuolen korvaa kanssa kutittaa tai ihmeellistä ärsytystä, myös oikealla puolella rintaa kipua ja oikeanpuolen nenä enemmän tukossa. Olen syönyt nyt kohta kaksi viikkoa happosalpaajia ja tähän ärsytykseen ei tunnu auttavan mikään. Alan olla jo täysin toivoton, kun tätä on kestänyt jostain tammikuun lopulta. Olen sairastanut sinä aika jotain kolme sinuiittia. Johon vasta viimeinen antibiootti tehosi. Oli joku suolistoperäinen bakteeri. Astma seuranta nyt menossa joka loppuu huomenna kun on aika keuhkolääkärille. Pef arvoissa ollut aika kovaa heittelyä, mutta viime aikoina puhallusarvot ovat olleet ihan hyvät. Kannattaako tästä mennä mahatähystykseen vai mitä helvettiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu