>> Ahdistus ei ole vihollinen, nyky-yhteiskunnassa se vain torjutaan
liian usein. Sillähän on selvä yksilökohtainen sanoma! >>
-Näin juuri, itsekin olen jossain vaiheessa herännyt ajattelemaan,
että kaikki tunteethan on ihmiselle annettu sitä varten, että niiden
tarkoitus on viestittää jotain jostain. Joko ympäristön vaikutuksista,
tai ihan vain oman mielen sisäisestä "happivajauksesta", mitä lajia se
sitten milloinkin on. Paha olo ja -mieli viestittää tietenkin jotain
sellaista, että korvienväli kaipaisi jotain tuulettumista, muustosta
niissä ympyröissä joissa elämme. Tai joskus saattaa olla tarpeen jopa
ns. vaihtaan maisemaa. Ympäristöämme ja siinä meihin vaikuttavia
asioita, on monasti kovin vaikeata saada muutettua, vaikka tarvetta
olisikin. Silloin on helpompaa olla realistinen ja todeta, että
ympäristönvaihdos ja muutos omalla kohdalla on itselle helpompi ja
terveellisempi ratkaisu.
>> Mielestäni kannattaisi myös mennä muiden ihmisten joukkoon ja kokea
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, että ollaan samassa veneessä kaikki.
Kotiin ei kannata jäädä tunnustelemaan omia olotiloja. >>
-Nykyään me suomalaiset, ns. "normaalit" ihmisetkin, jäämme monet
aivan liiaksi omiin lokeroihimme, vain omine ajatuksinemme
happanemaan. Jos ei ole mitään yhteisöä, mihin oikopäätä keksisi mennä,
niin kannattaisi kokeilla, vaikkapa edes pari kertaa viikossa käydä
jossain kahvilassa leivoskahvilla tms., ja vaikkapa kirjastossa jotain
lehtiä lukemassa. Voisi kokeilla pyytää kylään niitä vanhoja ystäviä,
joihin ei ole tullut pidettyä yhteyttä, kenties moniin vuosiin. Ei sitä
kannata epräöidä eikä häpeillä, eihän se toinenkaan
ole pitänyt sen enempää yhteyttä...!
Täytyisi olla enemmän yhteisöllisyyttä, siis ihan niinkin ettei
ihmisellä ole vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen, vain ehkä
joku yksi ihminen tai muuten tosi suppea ryhmä, joiden kanssa on
ihmiskontaktissa, joka vielä voi pyöriä keskusteluiltaan erittäin
pienessä aihepiirissä ja omissa, toinen toisilleen ehkä jo liiankin
tutuiksi käyneissä mielipiteissä ja asenteissa. Ei sellaiset
ihmiskontaktit välttämättä enää piristä kovinkaan paljoa, jos
molemmat osapuolet lähes tietää ja arvaa, mitä toinen seuraavaksi sanoo.
On vielä, ja edelleenkin olemassa eräs asia, joka saattaa myöskin
vaikuttaa ihmisissä sisäisesti huonoa oloa ja omakohtaisen
kokemukseni mukaan ja mielestäni jopa masennusta. Se perustuu siihen, että
ihminen on kolmijakoinen kokonaisuus, johon kuuluu fyysinen ruumis,
korvienväli, eli siis mieli ja sielu, ja ihmisellä on vielä kolmas
osio, joka on henki (engl. "spirit"). Jos nämä kaikki osa-alueet
huomioidaan ja "huolletaan" riittävästi, niin käsitykseni mukaan
ihmisen silloin pitäisi olla, kaikin puolin, kutakuinkin hyvässä kunnossa.
Fyysisestä kunnosta, terveydestä ja yleensä itsestään huolehtimalla
pitäsi fysiikan pysyä kunnossa.
Mielen vireydestä, tarpeellisesta tiedon saannista-, rentouttavista,
esim. kulttuuri- ym. harrastuksista, ystävyys ja ihmissuhteista, riittävästä
vapaa-ajan vietosta, työ- perhe- ja omista asioista, yms. huolehtiminen
sopivasti, niin ettei niistä muodostu liikaa pahalaatuista stressiä;
-näistä huolehtiminen auttaa suurimmalla osalla ihmisistä siihen, että
ihminen pysyisi myös sielunsa ja pääosin myös mielensä puolesta kunnossa.
Jäjellä on vielä siis ihmisen henki, eli hengellinen puoli. Kyllä,
se on olemassa, vaikka monet pitävät sitä täysin merkityksettömänä
puolena, siitä huolimatta että se on osa ihmisen kolmijakoisuutta.
Mutta monet eivät halua puhua koko asiasta, ehkäpä siitä syystä että
sen osion huomioiminen saattaa omalla kohdalla olla käytännöllisesti
katsoen ihan nollalukemissa.
En halua alkaa tässä kovasti jotain ns. "tuputtamaan", kuten
jotkut ovat kovin kärkkäitä heti sanomaan, jos hiukankin aletaan
puhua hengellisistä asioista. Haluan nyt kuitenkin tuoda sen esille,
yhtenä ihmisen osana ja puolena, jos puhutaan ihmisestä, ja hänen
hyvinvoinnistaan, niin ettei hengellistä puolta haluta unohtaa.
Sekä otta sen esille, monien kohdalla vähiten huomioituna ihmisen osiona.
Jos tämä hengellinen puoli on jonkun ihmisen kohdalla täysin ns.
"kuolleessa tilassa", mutta ihminen ei kuitenkaan tunne, että hänellä
olisi sen suhteen jotain "happivajausta", niin en halua ketään siitä
moittia, tai sanoa että "nyt kirkkoon siitä heti ensi sunnuntaina".
Eihän sen, että ihmisellä on jossain kohtaa jotain puutetta tai vajausta,
tarvitse silti tarkoittaa sitä, että hän välttämättä tuntisi voivansa huonosti.
Onhan niinkin, että esim. monet jotka ovat menettäneet jalan, mutta
joilla on hyvä proteesi sen tilalla, saattavat liikkua aivan siinä missä muutkin,
tai monasti jopa enemmänkin...
Kuitenkin niille ihmisille, yksinäisille, eronneille, eläkeläisille,ym., joilla ei
esim. ole mitään yhteisöllistä kontaktia muihin ihmisiin, haluaisin muistuttaa
seurakuntien ja kirkon olemassaolosta. Esim. seurakunnilla on nykyään
todella paljon erilaisia toimintoja, joissa pääsee osalliseksi myöskin siitä
yhteisöllisyydestä, josta monet nykyään ovat jääneet syrjään.
Samalla jo pelkkä liikkeelle lähteminen, pois sieltä omasta lokerostaan,
on jo sinänsä ihmiselle sielullisesti virkistävää.
Seurakuntien ensisijainen tehtäväkenttä on tietysti huolehtia hengellisestä
tarjonnasta ihmisille. Siihen kuuluu myös "huolloista ja remonteista",
siis ns. sielunhoidosta huolehtiminen, mitä tulee ihmisten tarpeisiin
hengellisellä sektorilla. Suuri osa, ainakin minun ikäluokastani, on lapsina ja
varhaisnuoruudessa saanut ja päässyt osallisiksi seurakuntien hengellisestä
tarjonnasta, ainakin mm. pyhäkoulua ja rippikoulun käymällä. Mutta niiden
jälkeen monille on käynyt niin, että sen oman hengellisen puolen hoitaminen
on jäänyt, eikä aikuisiällä ole juurikaan enää kirkon ovenkahvaan tartuttu.
Ja sitten, jostain kumman syystä, ihmisillä on alkanut, nykyään yhä
enenevässä määrin, olla erilaisia ongelmia mielentervyden alueella. Tai
jos ei vielä ole dignosoitu sellaista, niin muuten vain, monillakin
on jo heti aikuisikään ehdittyään, mutta jo nuoremmillakin, sen
sisäisen ihmisen kovasti paha olla. Olisiko nyt syytä miettiä, että jospa
eräänä mahdollisena syynä tähän ihmisten lisääntyvään pahoinvointiin, onkin
osaltaan se, jo ihan liian pitkään jatkunut, hengellinen puutostila.
Kun se hengellinen osa ihmisessä on päässyt näivettymään, eikä se ole
pitkään aikaan saanut mitään, -"ravintoa".... Se ihmisen hengellinen puoli kun ei
tule "ravituksi", ei teatterissa, ei yökerhoissa, ei baareissa, ei urheilua seuraamalla,
ei matkailemalla, ei kuntoilemalla, eikä ulkoilemallakaan tms.
Niin, että jospa se onkin niin...
liian usein. Sillähän on selvä yksilökohtainen sanoma! >>
-Näin juuri, itsekin olen jossain vaiheessa herännyt ajattelemaan,
että kaikki tunteethan on ihmiselle annettu sitä varten, että niiden
tarkoitus on viestittää jotain jostain. Joko ympäristön vaikutuksista,
tai ihan vain oman mielen sisäisestä "happivajauksesta", mitä lajia se
sitten milloinkin on. Paha olo ja -mieli viestittää tietenkin jotain
sellaista, että korvienväli kaipaisi jotain tuulettumista, muustosta
niissä ympyröissä joissa elämme. Tai joskus saattaa olla tarpeen jopa
ns. vaihtaan maisemaa. Ympäristöämme ja siinä meihin vaikuttavia
asioita, on monasti kovin vaikeata saada muutettua, vaikka tarvetta
olisikin. Silloin on helpompaa olla realistinen ja todeta, että
ympäristönvaihdos ja muutos omalla kohdalla on itselle helpompi ja
terveellisempi ratkaisu.
>> Mielestäni kannattaisi myös mennä muiden ihmisten joukkoon ja kokea
yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, että ollaan samassa veneessä kaikki.
Kotiin ei kannata jäädä tunnustelemaan omia olotiloja. >>
-Nykyään me suomalaiset, ns. "normaalit" ihmisetkin, jäämme monet
aivan liiaksi omiin lokeroihimme, vain omine ajatuksinemme
happanemaan. Jos ei ole mitään yhteisöä, mihin oikopäätä keksisi mennä,
niin kannattaisi kokeilla, vaikkapa edes pari kertaa viikossa käydä
jossain kahvilassa leivoskahvilla tms., ja vaikkapa kirjastossa jotain
lehtiä lukemassa. Voisi kokeilla pyytää kylään niitä vanhoja ystäviä,
joihin ei ole tullut pidettyä yhteyttä, kenties moniin vuosiin. Ei sitä
kannata epräöidä eikä häpeillä, eihän se toinenkaan
ole pitänyt sen enempää yhteyttä...!
Täytyisi olla enemmän yhteisöllisyyttä, siis ihan niinkin ettei
ihmisellä ole vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen, vain ehkä
joku yksi ihminen tai muuten tosi suppea ryhmä, joiden kanssa on
ihmiskontaktissa, joka vielä voi pyöriä keskusteluiltaan erittäin
pienessä aihepiirissä ja omissa, toinen toisilleen ehkä jo liiankin
tutuiksi käyneissä mielipiteissä ja asenteissa. Ei sellaiset
ihmiskontaktit välttämättä enää piristä kovinkaan paljoa, jos
molemmat osapuolet lähes tietää ja arvaa, mitä toinen seuraavaksi sanoo.
On vielä, ja edelleenkin olemassa eräs asia, joka saattaa myöskin
vaikuttaa ihmisissä sisäisesti huonoa oloa ja omakohtaisen
kokemukseni mukaan ja mielestäni jopa masennusta. Se perustuu siihen, että
ihminen on kolmijakoinen kokonaisuus, johon kuuluu fyysinen ruumis,
korvienväli, eli siis mieli ja sielu, ja ihmisellä on vielä kolmas
osio, joka on henki (engl. "spirit"). Jos nämä kaikki osa-alueet
huomioidaan ja "huolletaan" riittävästi, niin käsitykseni mukaan
ihmisen silloin pitäisi olla, kaikin puolin, kutakuinkin hyvässä kunnossa.
Fyysisestä kunnosta, terveydestä ja yleensä itsestään huolehtimalla
pitäsi fysiikan pysyä kunnossa.
Mielen vireydestä, tarpeellisesta tiedon saannista-, rentouttavista,
esim. kulttuuri- ym. harrastuksista, ystävyys ja ihmissuhteista, riittävästä
vapaa-ajan vietosta, työ- perhe- ja omista asioista, yms. huolehtiminen
sopivasti, niin ettei niistä muodostu liikaa pahalaatuista stressiä;
-näistä huolehtiminen auttaa suurimmalla osalla ihmisistä siihen, että
ihminen pysyisi myös sielunsa ja pääosin myös mielensä puolesta kunnossa.
Jäjellä on vielä siis ihmisen henki, eli hengellinen puoli. Kyllä,
se on olemassa, vaikka monet pitävät sitä täysin merkityksettömänä
puolena, siitä huolimatta että se on osa ihmisen kolmijakoisuutta.
Mutta monet eivät halua puhua koko asiasta, ehkäpä siitä syystä että
sen osion huomioiminen saattaa omalla kohdalla olla käytännöllisesti
katsoen ihan nollalukemissa.
En halua alkaa tässä kovasti jotain ns. "tuputtamaan", kuten
jotkut ovat kovin kärkkäitä heti sanomaan, jos hiukankin aletaan
puhua hengellisistä asioista. Haluan nyt kuitenkin tuoda sen esille,
yhtenä ihmisen osana ja puolena, jos puhutaan ihmisestä, ja hänen
hyvinvoinnistaan, niin ettei hengellistä puolta haluta unohtaa.
Sekä otta sen esille, monien kohdalla vähiten huomioituna ihmisen osiona.
Jos tämä hengellinen puoli on jonkun ihmisen kohdalla täysin ns.
"kuolleessa tilassa", mutta ihminen ei kuitenkaan tunne, että hänellä
olisi sen suhteen jotain "happivajausta", niin en halua ketään siitä
moittia, tai sanoa että "nyt kirkkoon siitä heti ensi sunnuntaina".
Eihän sen, että ihmisellä on jossain kohtaa jotain puutetta tai vajausta,
tarvitse silti tarkoittaa sitä, että hän välttämättä tuntisi voivansa huonosti.
Onhan niinkin, että esim. monet jotka ovat menettäneet jalan, mutta
joilla on hyvä proteesi sen tilalla, saattavat liikkua aivan siinä missä muutkin,
tai monasti jopa enemmänkin...
Kuitenkin niille ihmisille, yksinäisille, eronneille, eläkeläisille,ym., joilla ei
esim. ole mitään yhteisöllistä kontaktia muihin ihmisiin, haluaisin muistuttaa
seurakuntien ja kirkon olemassaolosta. Esim. seurakunnilla on nykyään
todella paljon erilaisia toimintoja, joissa pääsee osalliseksi myöskin siitä
yhteisöllisyydestä, josta monet nykyään ovat jääneet syrjään.
Samalla jo pelkkä liikkeelle lähteminen, pois sieltä omasta lokerostaan,
on jo sinänsä ihmiselle sielullisesti virkistävää.
Seurakuntien ensisijainen tehtäväkenttä on tietysti huolehtia hengellisestä
tarjonnasta ihmisille. Siihen kuuluu myös "huolloista ja remonteista",
siis ns. sielunhoidosta huolehtiminen, mitä tulee ihmisten tarpeisiin
hengellisellä sektorilla. Suuri osa, ainakin minun ikäluokastani, on lapsina ja
varhaisnuoruudessa saanut ja päässyt osallisiksi seurakuntien hengellisestä
tarjonnasta, ainakin mm. pyhäkoulua ja rippikoulun käymällä. Mutta niiden
jälkeen monille on käynyt niin, että sen oman hengellisen puolen hoitaminen
on jäänyt, eikä aikuisiällä ole juurikaan enää kirkon ovenkahvaan tartuttu.
Ja sitten, jostain kumman syystä, ihmisillä on alkanut, nykyään yhä
enenevässä määrin, olla erilaisia ongelmia mielentervyden alueella. Tai
jos ei vielä ole dignosoitu sellaista, niin muuten vain, monillakin
on jo heti aikuisikään ehdittyään, mutta jo nuoremmillakin, sen
sisäisen ihmisen kovasti paha olla. Olisiko nyt syytä miettiä, että jospa
eräänä mahdollisena syynä tähän ihmisten lisääntyvään pahoinvointiin, onkin
osaltaan se, jo ihan liian pitkään jatkunut, hengellinen puutostila.
Kun se hengellinen osa ihmisessä on päässyt näivettymään, eikä se ole
pitkään aikaan saanut mitään, -"ravintoa".... Se ihmisen hengellinen puoli kun ei
tule "ravituksi", ei teatterissa, ei yökerhoissa, ei baareissa, ei urheilua seuraamalla,
ei matkailemalla, ei kuntoilemalla, eikä ulkoilemallakaan tms.
Niin, että jospa se onkin niin...
Vastaukset 3
Vanhimmat
-
Kirjoitus on väärällä palstalla.
Uskonnon tuputtaminen pitäisi jättää uskonto- ja muille huuhaa-palstoille, masennuspalstalla se vain masentaa.
No niin, tulihan se "tuputus"-kommentti sieltä, vaikka minä nimen omaan sanoin, jo heti kättelyssä, että en ole tuputtamassa mitään. Enkä varsinkaan uskontoa, koska tuota mainitsemaasi "uskontoa" tarkoittaen ulkonaista muodollista "kristillisyyttä", vailla todellista uskon tarkoittamaa elämänsisältöä, on jo muutenkin ihan liikaa tässä maassa.
Toivoisin tietysti, että tämä voisi olla jollekin, edes yhdelle ihmiselle, tuo kirjoitukseni joka, muuten on juuri oikealla palstalla, koska nimen omaan juuri tälle palstalle ja masentuneille, tai muuten vaan sisäisestä pahasta olosta kärsiville minä sen tarkoitinkin. Että se voisi olla herättämässä, siis vaikka vain edes yhden ihmisen, joka sen luettuaan nousisi ja lähtisi liikkeelle, tai ensihätään edes etsisi rdiostaan Radio Dein kanavan ja alkaisi sitä kuuntelemaan. Ei hakemaan jotain "ukontoa", vaan aivan uutta ELÄVÄÄ USKOA, joka tarkoittaa myöskin uutta TOIVOA, jonka jokainen sitä etsivä löytää. Jumalan sanassa, raamatussa sanotaan että "etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan"...
Se on aivan sama, kuin esim. tässä masennuksessa; jos haluaa löytää siihen jotain apua, niin ei se apu tule sinne, jos jää vain kotiin ja sänkyyn makaamaan. Ei tule apua, jos ei sitä itse lähde hakemaan, eikä edes soita kenellekään, kertoakseen että täällä minä nyt vain makaan masentuneena sängyssä. Ts., apua on mahdollisuus saada, mutta sitä varten täytyy antaa jollekin lupa ja mahdollisuus auttaa. Jumalakaan ei voi ihmistä auttaa, jos ihminen ei sitä itse halua. Senpä takia, tämän asian suhteen on turha kenenkään puhua mistään "tuputtamisesta", koska jokainenhan lopulta kuitenkin itse päättää, mitä itse tekee näitten asioiden suhteen.
Minä olen Jumalan suhteen tehnyt oman valintani. Sain siihen tilaisuuden, niin että saatoin tehdä sen siinä vaiheessa, kun jäin ensimmäisen kerran pitkälle sairauslomalle. Sen ratkaisun tekeminen, se täytyy myöntää, ei ollut mikään helppo juttu. Se oli kovaa sisäistä kamppailua, kun kolme viikkoa puntaroin asiaa, painiskelin sen kanssa mielessäni ja kävin mielessäni läpi sen mahdollisia vaikutuksia elämäni eri osatekijöihin.
Se oli todella kovaa sisäistä vääntöä ja mielestäni on hyvä niin, koska nyt, oman uskonratkaisuni tehtyäni, voin sanoa ainakin harkinneeni sen perusteellisesti. Eikä ole tarvinnut katua. Vaikkakaan en masennuksesta ole päässyt vieläkään, niin se mikä minua oli myös pitkään vaivannut, nimittäin ahdistus ja (mm. kuolemanpelko), katosivat silloin lähes heti, eikä niistä ole enää tarvinnut kärsiä.
Jos todellakin on niin, että tämän asian esille tuominen muka masentaa, niin yhtä hyvin voi sanoa, että valehtelijaakin voi ns. "masentaa", kun joku kertookin totuuden niistä asioista, joista hän on kertonut omat valheensa...!
Tahdon rohkaista jokaista, joka jaksaa lukea tätä palstaa: Jumala, Jeesus Kristus, joka antaa ihmisen synnit anteeksi ja antaa uuden elämän, on erityisesti heikkojen sairaiden ja masentuneiden auttaja. Maennus voi parantua, mutta vaikka ei parantuisikaan, niin se on paljon helpompi kestää, kun on turva Jumalassa...!
Jumala teitä kaikkia Siunatkoon!
Pieni korjaus aloituksessa, tähän kohtaan:
>> ...osio, joka on henki (engl. "spirit"). Jos nämä kaikki osa-alueet
huomioidaan ja "huolletaan" riittävästi, niin käsitykseni mukaan
ihmisen silloin pitäisi olla, kaikin puolin, kutakuinkin hyvässä kunnossa.
...NIIN TÄHÄN KOHTAAN PITI TULLA KAPPALEVÄLI... ja sen jälkeen tämä totemus oman kappaleenaan:
Fyysisestä kunnosta, terveydestä ja yleensä itsestään huolehtimalla
pitäsi fysiikan pysyä kunnossa.
Ja tässä kohtaan samalla maininta, että vaihdan nikkini, koska jollain on jo aiemmin käytössä nikki "puukenkä". Jatkossa, jos on tarpeen, vastaan nm:llä "blood on the wood"