Kaipaisin asiallisia kommentteja seuraavaan kyhäelmääni. Kiitos jo etukäteen.
-------
Tarkastuskaivo kaivettiin vuosi sitten muutaman metrin päähän talon sokkelista. Tässä solmukohdassa yhtyvät talosta ja varastosta viemäreihin johdetut vedet ja kaikki se minkä veden on tarkoitus viedä mennessään. Yhteet sijaitsevat metrin verran maanpinnan alapuolella, kulkevathan ne betonianturankin alta viettäen koko ajan poispäin talosta. Kaivon seinämä ovat tukevaa valkoista muovia, joka tuli sahattua suunnilleen maanpinnan tasalle jo ennen kuin maatäytöt sen ympärille tehtiin. Viemäriverkkoa ei syrjäkylällä ole, joten poistoputki laskee kohti pienpuhdistamoa. Sen kaareva vihreä kansi pullottaa viitisen metriä kauempana kuin maasta esille pyrkivän sienen lakki.
Emme olleet vielä kylväneet nurmikkoa, joten kaivon rautaisen kannen ympärille ilmestynyt kostea reunus oli helppo huomata. Se sai ympäröivän mustan mullan näyttämään entistä mustemmalta, ja ymmärsin tietenkin, ettei kaikki ollut kunnossa. Metrin verran maanpinnan alla kulkevan nesteen pitäisi totella painovoiman lakeja ja valua kiltisti kohti puhdistamoa, eikä tulla näyttäytymään maanpinnalle. Nostettuani kannen huomasin, että kaivo oli ääriään myöten täynnä ja pinnalla muljahteli kaksi kunnon pökälettä sitä itseään. Haju oli sen mukainen. Kun sisällä vedettiin vessa tai avattiin hana, kaivo tulvahti yli äyräiden. Totesin olevan viisaampaa pitää kansi kiinni ja lannoittaa kaivon edustaa lietteellä, kun päästää pökäleitä jaloittelemaan.
Seuraavana päivänä vaimo oli töissä ja minä itse vielä lomalla. Oli kauniin kesäinen ilma ja keksin viedä lapset pariksi tunniksi leikkimään päiväkotikavereidensa kotiin, jolloin ehtisin näppärästi ratkaista uhkaavan ympäristöongelmamme. Raahasin pelipaikalle vuoden verran varastossa lojuneen uppopumpun, jolla olin pitänyt puhdistamoa varten kaivetun kolmimetrisen kuopan suunnilleen kuivana sen aikaa, kun olin valanut sen pohjalle betoniset painot. Ilman niitä maan noste olisi voinut pullauttaa koko pömpelin ylös. Selvittelin pumpun poistoletkun ja vedin sen laajassa kaaressa suoraan puhdistamoon. Muistin pumpun olevan aika tehoton, joten isompia taitoksia ei letkussa saisi olla tai meno loppuisi siihen. Laskettuani pumpun kaivoon ja tökättyäni töpselin seinään totesin, ettei värkissä todella ollut potkua nimeksikään. Ääntä se kyllä piti mutta ei jaksanut pumpata lainkaan. En edelleenkään halunnut liata käsiäni kaivossa lilluvaan myrkkyyn, joten päätin koittaa toista uppopumppua. Sellainen löytyi puhdistamon sisältä ja pienillä ponnisteluilla onnistuin irrottamaan sen paikaltaan. Pumpun johto oli jo haudattu maakerrosten alle, joten täytyi etsiä myös lapio. Kun lopulta sain pumpun johtoineen tarkastuskaivon luo, niin huomasin, että poistoletkun liitin oli - totta kai - pykälän verran liian pieni. Tästä lannistumatta päätin yrittää pitää letkua toisella kädellä tiukasti pumpun liittimen päällä ja laskea pumppua kaivoon samaa tahtia, kun liemen pinta laskeutuu. Otin tiukan otteen letkusta, asetin sen paikoilleen ja työnsin virtajohdon jatkoroikkaan. Pumppu pärähti heti pyörimään ja tehoa tuntui löytyvän selvästi paremmin kuin edellisestä. Kaikki hyvin toistaiseksi. Nappasin kahvasta kiinni ja laskin pumppua varovaisin ottein kohti pintaa. Vehkeessä tosiaan tuntui olevan vääntöä.
Välittömästi pumpun kosketettua kaivossa lilluvan saastan pintaa maailma vaihtoi normaalinopeudesta hidastukselle. Tunsin selvästi miten neste lähti pumpun voimasta liikkeelle valtaisalla paineella, ja arviolta litran verran sitä yritti mahtua samanaikaisesti nelisen senttiä halkaisijaltaan olevan letkun sisuksiin. Aistini rekisteröivät kaiken: pumpun ärjyntä, kaivosta kuuluva ryystämisen ääni, lietteen haju, käsien tärinä, hikeä otsalla. Vain silmänräpäyksen verran epäilin omia kykyjäni saada pidettyä letkua paikoillaan, mutta tuo pieni herpaantuminen riitti ahnaasti uusia kulkuväyliä etsivälle aineelle. Letkun ja pumpun liitoskohtaan ilmestyi pieni rako josta minua kurkisti iljettävä pisara tummaa nestettä. Se paisui takanaan työntävien seuraajiensa paineessa ja alkoi liukkaana levittäytyä pitkin liitoskohtaa. Puristin liittimiä entistä lujemmin, mutta paine kasvoi kasvamistaan. Kun taito ja tarkkuus korvataan voimankäytöllä, tapahtuu usein lipsahduksia. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Letku lennähti pois sijoiltaan, ja ravinteikas suihkulähde ehti kastella kaiken metrin säteellä ennen kuin tajusin päästää irti ja antaa sen upota kaivoon. Käännyin salamana kohti kodinhoitohuoneen ovea, joka tietysti sijaitsi talon toisella puolella. Tartuin pumpun sähköjohtoon ja nykäisin sen pois jatkoroikasta. Muutaman ensimmäisen pikajuoksuaskeleen aikana sain revittyä paidan yltäni. Samalla myös lippalakkini sai kyytiä. Seuraavaksi olivat vuorossa hanskat ja housut. Sandaalit jäivät oven eteen ja heittäessäni oven auki olin jo boksereillani.
Kurlattuani aikani suihkussa palasin kaivon luo, joka oli tietysti jälleen tulvinut yli äyräiden – olinhan juuri ollut suihkussa. Hajuni tuskin ole laimentunut mutta päälläni oli puhtaat vaatteet, mukanani kaksi sankoa ja mielessäni uudet suunnitelmat. Olin päättänyt nostaa likavesiä pienellä sangolla, täyttää niillä isomman ja käydä kaatamassa sen puhdistamoon, kunnes näkisin mikä poistoputken tukkii. Näin teinkin viitisen kertaa kunnes alkoi tuntua, että pinta nousi joka sangollisen jälkeen takaisin entiselle korkeudelle. Tein pienen merkin kaivon sisäreunaan ja totesin asianlaidan olevan juuri niin. Aine oli fysiikan lakien mukaisesti levittäytynyt sekä varaston että talon putkistoon niin pitkälle, että pinta oli kaivon kanssa samalla tasalla. Koska varastoon oli matkaa yli parikymmentä metriä totesin, että lappominen loppui nyt ja seuraavaksi olisi vuorossa poistoputken sohiminen. Hain metsiköstä sopivasti venkuran kepin ja aloin tökkiä kaivon pohjaa sille suunnalle millä tiesin poistoputken suun olevan. Ei vaikutusta. Päättelin, että jos putken suulla ei tunnu olevan tukosta, niin sen täytyy olla syvemmällä putkessa. Niinpä työnsin kepin kohti putkea mahdollisimman viistosti, ja sen päästyä pohjaan aloin taivuttaa sitä pystyasentoon. Samassa ilmoille pääsi ääni, joka muistutti ruotsinlaivojen hyttivessojen vetämistä, ja pinta alkoi laskea. Kaivoon jäi vai keppini, ei mitään muuta, enkä edelleenkään tiedä mikä sen lopulta tukki.
Kun ajoin hakemaan lapsia hoitopaikastaan, talon emäntä sanoi heidän paistaneen muurinpohjalättyjä ja että savu on varmasti tarttunut myös vaatteisiin. Totesin, ettei savun haju haittaa.
-------
Tarkastuskaivo kaivettiin vuosi sitten muutaman metrin päähän talon sokkelista. Tässä solmukohdassa yhtyvät talosta ja varastosta viemäreihin johdetut vedet ja kaikki se minkä veden on tarkoitus viedä mennessään. Yhteet sijaitsevat metrin verran maanpinnan alapuolella, kulkevathan ne betonianturankin alta viettäen koko ajan poispäin talosta. Kaivon seinämä ovat tukevaa valkoista muovia, joka tuli sahattua suunnilleen maanpinnan tasalle jo ennen kuin maatäytöt sen ympärille tehtiin. Viemäriverkkoa ei syrjäkylällä ole, joten poistoputki laskee kohti pienpuhdistamoa. Sen kaareva vihreä kansi pullottaa viitisen metriä kauempana kuin maasta esille pyrkivän sienen lakki.
Emme olleet vielä kylväneet nurmikkoa, joten kaivon rautaisen kannen ympärille ilmestynyt kostea reunus oli helppo huomata. Se sai ympäröivän mustan mullan näyttämään entistä mustemmalta, ja ymmärsin tietenkin, ettei kaikki ollut kunnossa. Metrin verran maanpinnan alla kulkevan nesteen pitäisi totella painovoiman lakeja ja valua kiltisti kohti puhdistamoa, eikä tulla näyttäytymään maanpinnalle. Nostettuani kannen huomasin, että kaivo oli ääriään myöten täynnä ja pinnalla muljahteli kaksi kunnon pökälettä sitä itseään. Haju oli sen mukainen. Kun sisällä vedettiin vessa tai avattiin hana, kaivo tulvahti yli äyräiden. Totesin olevan viisaampaa pitää kansi kiinni ja lannoittaa kaivon edustaa lietteellä, kun päästää pökäleitä jaloittelemaan.
Seuraavana päivänä vaimo oli töissä ja minä itse vielä lomalla. Oli kauniin kesäinen ilma ja keksin viedä lapset pariksi tunniksi leikkimään päiväkotikavereidensa kotiin, jolloin ehtisin näppärästi ratkaista uhkaavan ympäristöongelmamme. Raahasin pelipaikalle vuoden verran varastossa lojuneen uppopumpun, jolla olin pitänyt puhdistamoa varten kaivetun kolmimetrisen kuopan suunnilleen kuivana sen aikaa, kun olin valanut sen pohjalle betoniset painot. Ilman niitä maan noste olisi voinut pullauttaa koko pömpelin ylös. Selvittelin pumpun poistoletkun ja vedin sen laajassa kaaressa suoraan puhdistamoon. Muistin pumpun olevan aika tehoton, joten isompia taitoksia ei letkussa saisi olla tai meno loppuisi siihen. Laskettuani pumpun kaivoon ja tökättyäni töpselin seinään totesin, ettei värkissä todella ollut potkua nimeksikään. Ääntä se kyllä piti mutta ei jaksanut pumpata lainkaan. En edelleenkään halunnut liata käsiäni kaivossa lilluvaan myrkkyyn, joten päätin koittaa toista uppopumppua. Sellainen löytyi puhdistamon sisältä ja pienillä ponnisteluilla onnistuin irrottamaan sen paikaltaan. Pumpun johto oli jo haudattu maakerrosten alle, joten täytyi etsiä myös lapio. Kun lopulta sain pumpun johtoineen tarkastuskaivon luo, niin huomasin, että poistoletkun liitin oli - totta kai - pykälän verran liian pieni. Tästä lannistumatta päätin yrittää pitää letkua toisella kädellä tiukasti pumpun liittimen päällä ja laskea pumppua kaivoon samaa tahtia, kun liemen pinta laskeutuu. Otin tiukan otteen letkusta, asetin sen paikoilleen ja työnsin virtajohdon jatkoroikkaan. Pumppu pärähti heti pyörimään ja tehoa tuntui löytyvän selvästi paremmin kuin edellisestä. Kaikki hyvin toistaiseksi. Nappasin kahvasta kiinni ja laskin pumppua varovaisin ottein kohti pintaa. Vehkeessä tosiaan tuntui olevan vääntöä.
Välittömästi pumpun kosketettua kaivossa lilluvan saastan pintaa maailma vaihtoi normaalinopeudesta hidastukselle. Tunsin selvästi miten neste lähti pumpun voimasta liikkeelle valtaisalla paineella, ja arviolta litran verran sitä yritti mahtua samanaikaisesti nelisen senttiä halkaisijaltaan olevan letkun sisuksiin. Aistini rekisteröivät kaiken: pumpun ärjyntä, kaivosta kuuluva ryystämisen ääni, lietteen haju, käsien tärinä, hikeä otsalla. Vain silmänräpäyksen verran epäilin omia kykyjäni saada pidettyä letkua paikoillaan, mutta tuo pieni herpaantuminen riitti ahnaasti uusia kulkuväyliä etsivälle aineelle. Letkun ja pumpun liitoskohtaan ilmestyi pieni rako josta minua kurkisti iljettävä pisara tummaa nestettä. Se paisui takanaan työntävien seuraajiensa paineessa ja alkoi liukkaana levittäytyä pitkin liitoskohtaa. Puristin liittimiä entistä lujemmin, mutta paine kasvoi kasvamistaan. Kun taito ja tarkkuus korvataan voimankäytöllä, tapahtuu usein lipsahduksia. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Letku lennähti pois sijoiltaan, ja ravinteikas suihkulähde ehti kastella kaiken metrin säteellä ennen kuin tajusin päästää irti ja antaa sen upota kaivoon. Käännyin salamana kohti kodinhoitohuoneen ovea, joka tietysti sijaitsi talon toisella puolella. Tartuin pumpun sähköjohtoon ja nykäisin sen pois jatkoroikasta. Muutaman ensimmäisen pikajuoksuaskeleen aikana sain revittyä paidan yltäni. Samalla myös lippalakkini sai kyytiä. Seuraavaksi olivat vuorossa hanskat ja housut. Sandaalit jäivät oven eteen ja heittäessäni oven auki olin jo boksereillani.
Kurlattuani aikani suihkussa palasin kaivon luo, joka oli tietysti jälleen tulvinut yli äyräiden – olinhan juuri ollut suihkussa. Hajuni tuskin ole laimentunut mutta päälläni oli puhtaat vaatteet, mukanani kaksi sankoa ja mielessäni uudet suunnitelmat. Olin päättänyt nostaa likavesiä pienellä sangolla, täyttää niillä isomman ja käydä kaatamassa sen puhdistamoon, kunnes näkisin mikä poistoputken tukkii. Näin teinkin viitisen kertaa kunnes alkoi tuntua, että pinta nousi joka sangollisen jälkeen takaisin entiselle korkeudelle. Tein pienen merkin kaivon sisäreunaan ja totesin asianlaidan olevan juuri niin. Aine oli fysiikan lakien mukaisesti levittäytynyt sekä varaston että talon putkistoon niin pitkälle, että pinta oli kaivon kanssa samalla tasalla. Koska varastoon oli matkaa yli parikymmentä metriä totesin, että lappominen loppui nyt ja seuraavaksi olisi vuorossa poistoputken sohiminen. Hain metsiköstä sopivasti venkuran kepin ja aloin tökkiä kaivon pohjaa sille suunnalle millä tiesin poistoputken suun olevan. Ei vaikutusta. Päättelin, että jos putken suulla ei tunnu olevan tukosta, niin sen täytyy olla syvemmällä putkessa. Niinpä työnsin kepin kohti putkea mahdollisimman viistosti, ja sen päästyä pohjaan aloin taivuttaa sitä pystyasentoon. Samassa ilmoille pääsi ääni, joka muistutti ruotsinlaivojen hyttivessojen vetämistä, ja pinta alkoi laskea. Kaivoon jäi vai keppini, ei mitään muuta, enkä edelleenkään tiedä mikä sen lopulta tukki.
Kun ajoin hakemaan lapsia hoitopaikastaan, talon emäntä sanoi heidän paistaneen muurinpohjalättyjä ja että savu on varmasti tarttunut myös vaatteisiin. Totesin, ettei savun haju haittaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Paskasta kiinnostunut pervertikko? Melko tavanomaista mielestäni.
Juttuun olisi voinut lisätä ehkä hieman syvyyttä, kuten vaikka siitä, miten kaivinkoneen kuljettaja ja kunnallisten vesi ja - viemäritöiden johtaja hymyilivät salaperäisesti, silmäänsä toisilleen ja kirjoittajalle nikaten, kuitenkin kaiken aikaa samalla autuaalisesti hymyillen, jotenkin hieman kierrellen - peräaukosta ja sen ihmeellisestä olemuksesta kiroillen, varsin kovaääniseen sävyyn. Samalla herrojen takataskuissa olisi liehunut jonkinlainen räikeä nenäliina, kuin sinne vain huolimattomasti ja ilman tarkoitusta tungettu.
Tätäkö kirjoituksessasi tarkoitit? Ehkäpä se kuuluisi johonkin toiseen kategoriaan kuin tänne, mutta syvyyden vajetta tässä mielestäni oli.
No niin, eiköhän unohdeta koko syvyys-sana... Se taitaa tarkoittaa jokaiselle lukijalle hieman eri asiaa samoin kuin pehmeys, keveys, jne.
Kiitos kuitenkin kommentista. Yritin kirjoittaa tämän tositapauksen mahdollisimman pitkälle niin kuin todellisuudessa kävi. Hieman ehkä Päätalo- tai päiväkirjamaiseen tyyliin. Nyt kun luin tarinan uudelleen pitkän ajan jälkeen (ja huomasin muutaman harmittavan kirjoitus- ja termivirheen) niin olen kyllä samaa mieltä, että tapauksen saisi kerrottua paljon värikkäämminkin.
Lukisin mielelläni kommenttisi myös siitä toisesta pikku tarinasta jonka lähetin tälle palstalle. Se on ainakin eri tyylillä väsätty.
Teidän molempien tarinat on kirjoitettu pilke silmäkulmassa. Hauskoja kertomuksia ja vauhdikkaita. Teissä on jotain samankaltaista. Pidin molempien tyylistä. Jatkakaa ihmeessä molemmat.
Maxim F. Ei päähenkolön vaatetusta tarvitsekaan selitellä. Hänellä nyt vain sattui olemaan reinot jalassa, ja voin kuvitella, että ne sopivat päähenkilölle vallan mainiosti. ( puhuitte jossakin ketjussa vaatetuksesta).
Kiitos karvavarvas, pelastit päiväni.
Eihän tässä ollut mitään. Miksi tämä on kirjoitettu? Miksi tämä on täällä? En ymmärrä. Roskiin.
Kaikki eivät ymmärrä kaikkea, eikä kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti. Huumorintaju on hieno asia, joillakin sitä on ja joillakin ei. Ihmiset pitävät erilaisista asioista, eikä se tarkoita sitä, että mitä yksi ei ymmärrä joutaa roskiin. Minusta tämä oli kirjoitettu hauskasti.