Portinvartialle.

Yksi monistako? siitä saa sellaisen kuvan, että jossakin siellä, silmiltä näkymättömissä, on väki kokoontunut pohtimaan erityisesti tätä asiaa ja valtuuttanut yhden puhumaan. Jos näin on, se on hyvä sillä sen on ensimmäinen askel järjestyneeseen vastarintaan, Olkoon sen kohde sitten vaikka minä ja minun kirjoitukseni.

Minä en tiedä onko tuo kehoitus tai muistutus. Sen vuoksi sanon, että minä ole ’Amphibios Tramp’, ja olen kulkenut teitä ja vesiä pitempään ja pitemmälle kuin yksikään tämän ajan romani, taikka huvituttiaan etsiskelevä turisti.
Olen sen lisäksi lukenut kirjoja, niin kuin kunnon kulkurit yleensä - enenemän kuin olen koskaan jaksanut kantaa.
Ei kulkurielämä ole mikään mitta mihinkään muuhun kuin fyysiseen kestävyyteen ja henkiseen sopeutumiseen. Se on elämänmuoto, joka on kysynyt aina neuvokkuutta ja kestävyyttä, ja jos se olisi huvia, niin matkaamassa olisi vieläkin monta oikeaa kulkijaa. Kun sen kerran on aloittanut siitä ei enää koskaan pääse täysin vapaaksi.
Mutta niin kuin tuossa jo moneen kertaan olen sanonut, on virhe pitää jotakin kansanosaa perinteellisenä kulkurina silloin kun sen jäsenet ole juuri mihinkään matkanneet vuosisataan, eivät liioin ole nostaneet maljoja matkaaville veljilleen.
Liikkuvaa kansaa on enää Irlannissa,, missä väet edelleen asustavat autoissaan ja vaunuissaan muuttumattomana perinteellisenä asumies muotona. Kuitenkaan tämäkään väki eivät kovin pitkälle liiku ja jää yleensä tietyille alueille asustelamaan.
On selvää myös se, että kulkuri – olkoon hän musta taikka vaalea – ei voi olla mikään yhteiskunnan ja lain kuuliainen alamainen.
Oikeat kulkurit tekivät satunaisia töitä, joivat kaiken saamansa rahan ja viettivät öitään autiotaloissa, taikka hylätyissä autoissa lievästi sanoen muodottomissa asennoissa.
Mutta yksikään näistä ei koskaan valittanut, ei vaikeroinut osaansa, sillä jokaisella kulkurilla oli jokin idea ja erikoispiirre millä hän erottuu väkijoukosta.

Tässä omakohtainen kuvaus yhdestä tuiki tavanomaisesta kulkurien päivästä vuosikymmenien takaa:

Joppe tuli baariin ja oli kurjassa kunnossa, Veren ryvettämän hiussotkun takaa pääluu paistoi vaaleana viiruna turvonneesta haavasta. Joppe istui alas ja sanoi yöllä törmänneensä bussiin ja aamun tulen karanneensa sairaalasta, se vapisi ja hikoili, oliko se shokin alkua, no, jos ei se ollut sitä, niin kolmen kuukauden kestäneen juopottelun jälki merkkejä ainakin.
Bergen sanoi tietävänä paikan mistä saa verovapaat olutta halpaan hintaan; sitä olisi Naton tukikohdan kanttiinissa, - siellä on yks tuttu tyyppi, hän sanoi.
Enempiä siinä enää viivyttelemättä noustiin pöydästä ja mentiin ulos aurinkoiselle kadulle, Otettiin paikallisjuna ajettiin sillä pois kaupungista. Lopuksi kiivettiin jalan mäkeä ylös tukikohdan portille, siinä oli koppi ja koipissa sotapoliisi vahdissa. Bergen puhutteli vartiomiestä, minä jäin seisomaan ja Joppe istua alas kivetykselle. Vartiomies soitti jonnekin ja Bergen puhui ja intti jotakin vartijalle, mutta portti pysyi kiinni. Vartiomies soitti taas jonnekin ja minä katsoin Joppea joka oli laskeutunut pitkälleen kivitykselle ja näytti tekevän kuolemaa; kenkien kantapää hakkasivat kivitystä ja ruumis oli vääntäytynyt kaarelle ja pomppi ylös ja alas aivan kuin sitä olisi halolla pieksetty. - Joppe taitaa tehdä kuolemaa, minä sanoi ja Bergen kurottautui katsomaan ja kysyi onko Joppeen iskenyt ’fylläs slaak’. Vartiomieskin kurotti kaulaansa ikkunaa kohti, laski ylös nostamansa puhelinluurin äkkiä alas ja sulki vartiokopin oven ja huusi luukusta meitä heti häipymään.
Minä sanoin Bergenille, että käskisi sen vartiomiehen tilamaan ambulanssin paikalle, niin että sen kyydissä mekin päästäisiin takasin kaupunkiin. Muta vartiomies sanoi, ettei hän mitään ambulanssia ala kaikenlaisille kulkureille tilailemaan, ja kaikenaikaa Joppe hakkasi päätään polun kivetykseen.
Tuli kuitenkin taxi ja kammettiin Joppe siihen ja käskettiin kuskia ajamaan lääkevahtiin, tai sairaalaan kaupungissa. Taksi ajoi lääkevahtiin ja minä käskin Joppen istua autossa sen aikaan kun me Bergenin kassa etsisimme käsiimme jonkun joka kuittaisi potilaskuljetuksen.
Mentiin ovesta huoneeseen missä piti istua lääkäri, mutta huone oli tyhjä, pöytä täynnä papereita ja joitakin instrumentteja. Bergen silmäili kiireesti ympärilleen ja otti kaavake nipusta tyhjän kaavakseen, vilkaisi siihen ja otti sitten lisää, sitten se etsi kirjoituspöydältä käsiinsä leimasimen ja leimasi useita noita papereita, joita oli poiminut käsiinsä, kun minä kysyin mitä hän niillä, hän sanoi leimaavansa itselleen sairaslomaan.

Joppe istui edelleen taksissa kun tultiin ulos, minä sanoin, että pidä itsesi sairaana kun ne tulevat kysymään, ja niin me jatkettiin siitä Bergenin kanssa jalan eteenpäin.
Sitä en tiedä saiko Bergen sairaslomaa noilla leimaamillaan kaavakkeilla jotka hän oli ottanut mukaansa.