Uusimmassa kirjassaan Taikalaatikko Nobel-kirjailija Gynther Grass kertoo ystävänsä valokuvaaja-Marien taikalaatikosta. 30-luvun laatikkokamera, Agfa-Box, kykenee tuottamaan kuvia sekä kohteen menneisyydestä että tulevaisuudesta. Sen mukaan, mitä kohde toivoo tai ajattelee kuvaushetkellä. Muitakin ihmeellisiä ominaisuuksia Taikalaatikossa on, kuten mahdollisuus kuvata pimeässä käsivaralta teräviä kuvia. Siinäpä on meille digipelleille ihmettelemistä, kun edes oma Nikon P5000 ei pysty samaan.
Kiehtova kirja kaikkiaan, sopii ihmisille jotka eivät suhtaudu kirjallisuuteen tai valokuvaukseen tosikkomaisesti, vaan amatöörihengessä. Sanan alkuperäisessä merkityksessä.
Kamerateknisesti G G on sangen tarkka, eritellen Agfan laatikkokameroiden eri versioita ansiokkaasti. Ihan Asikaisen Ossin tapaan. Vaan siinä hän vetäsee lukijaa höplästä, tietoisesti tai vahingossa, kun kertoo valokuvaaja-Marien miesvainajan, Hansin, kuvanneen jo toisessa maailmansodassa Hasselbladilla. Vastahan Victor viilaili prototyyppiä kasaan 50-luvun ensi vuosina. Saattaapi olla jotta kirjailija nauraa viiksiinsä kun pedantit tekniikkafriikit lähettää oikaisuita.
Paremmin Taikalaatikon ymmärtää, jos pohjalla on edellisen, Sipulia kuoriessa, lukeminen. Maistuu toki pelkiltäänkin, vaikka rakenne on saksalaiseen tapaan kompleksinen. Oletetun kirjoittajan noin kahdeksan avio- ja avolasta keskustelevat lapsuudestaan sikonsokin, eikä lukijaparalle kuin pikkuisen vihjaista kekä kullonkin on äänessä. Vaan sitkeydellä siitä selviää ja lukukokemus on palkitsevan antoisa. Rohkenen suositella.
Kiehtova kirja kaikkiaan, sopii ihmisille jotka eivät suhtaudu kirjallisuuteen tai valokuvaukseen tosikkomaisesti, vaan amatöörihengessä. Sanan alkuperäisessä merkityksessä.
Kamerateknisesti G G on sangen tarkka, eritellen Agfan laatikkokameroiden eri versioita ansiokkaasti. Ihan Asikaisen Ossin tapaan. Vaan siinä hän vetäsee lukijaa höplästä, tietoisesti tai vahingossa, kun kertoo valokuvaaja-Marien miesvainajan, Hansin, kuvanneen jo toisessa maailmansodassa Hasselbladilla. Vastahan Victor viilaili prototyyppiä kasaan 50-luvun ensi vuosina. Saattaapi olla jotta kirjailija nauraa viiksiinsä kun pedantit tekniikkafriikit lähettää oikaisuita.
Paremmin Taikalaatikon ymmärtää, jos pohjalla on edellisen, Sipulia kuoriessa, lukeminen. Maistuu toki pelkiltäänkin, vaikka rakenne on saksalaiseen tapaan kompleksinen. Oletetun kirjoittajan noin kahdeksan avio- ja avolasta keskustelevat lapsuudestaan sikonsokin, eikä lukijaparalle kuin pikkuisen vihjaista kekä kullonkin on äänessä. Vaan sitkeydellä siitä selviää ja lukukokemus on palkitsevan antoisa. Rohkenen suositella.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... kysäisen, kun lienet valistunut, niin eikös Victor Hasselblad värkännyt sodan aikana jo kalustoa armeijan tarpeisiin (ilmavalokuvauskameroita tai pommikoneiden tähtäinlaitteita en tosiaankaan muista mitä)? ei vissiin siinä kirjassa kuitenkaan siihen mahdollisuuteen viitattu.
kunhan muutaman hasselispecialistikurssin joskus kävin. Ja muutaman paketin vuodessa myin, uusia ja käytettyjä. Toki Wictor värkkäili armeijan laitemaakarina Suuren Isänmaallisen Sodan aikoina, mutta studiokamera syntyi myöhemmin ja pääpontimena suunnittelussa lie ollut oma kolbrikuvausharrastuksensa. Tämä Hans-vainaan kamera oli kyllä ihan studiokoneeksi tehty ja Marie-leski käytteli sitä ei-fantasiakuvauksiin, Leican rinnalla. Vain Agfa-Box toisti sen mitä silmä ei nähnyt.