Mä innolla, hymyssä suin
pihalle kiiruhdin. Leikkurin
suojastaan esille rivakasti
kiskaisin.
Aurinko paistoi. Nenäni pieni
ruohikon tuoksun haistoi. Niin
leppoisa oli olo.
Kunnes kaikki alkoi.
Ei suostunut leikkuri lähtemään
käyntiin. Ei, vaikka kuinka manasin.
Jopa kieltäni sille näytin.
Tais’ naapurin Yrjö ääneni kuulla.
Hän apuun riensi, veti leikkurin
käyntiin. Kauniisti kiitin, mä ruohoa
niitin.
Terä ensin hienosti silpun sivulleen
heitti. Mutt’ sitten. Ei kestänyt kauaa,
se jo tukkoon meni. Mä kiltisti sen
puhdistin. Ihan vaan pikkasen keitti.
Työtäni jatkoin, ahersin. Kohta jo
kuitenkin paskaan polkasin. Tuo
juuttaan naapurin rakki. Aina se vain
tälle pihalle kakki.
En mitään ääneen lausunut. Työtäni
jatkoin, ahersin. Mutt’ sitt’ leikkuri
sammakon palasiksi pisti. Nyt riitti!
Leikkuri sai siihen paikkaan jäädä,
koska melkein jo itkin.
Sitä himpun potkaisin. Kone tuo,
olkoot siinä vaikka tuomionpäivään
asti. Minä grillaisin.
Eikä aikaakaan, kun jo tuo naapurin rakki,
luokseni pinkaisi. Se tuoksut kai haistoi.
Siin’ se istui ja tuijotti, kuolaansa suustaan
valutti.
En lausunut sille sanaakaan, en ollut
huomaavinanikaan. Mokoma rakki,
aina vaan tälle pihalle kakki.
Tais’ koira tuon tuntoni aistia. Se koneen
luokse säntäsi. Jalkaansa nosti ja sen
päälle kusasi. Pitkään ja hartaasti.
En enää voinut olla vihainen. Sen
luokseni kutsuin. Siin’ yhdessä me sitt’
istuttiin. Makkaraa syötiin, kunnes koira
kotiin kutsuttiin.
Sisään astuin. Kone pihalle jäi.
pihalle kiiruhdin. Leikkurin
suojastaan esille rivakasti
kiskaisin.
Aurinko paistoi. Nenäni pieni
ruohikon tuoksun haistoi. Niin
leppoisa oli olo.
Kunnes kaikki alkoi.
Ei suostunut leikkuri lähtemään
käyntiin. Ei, vaikka kuinka manasin.
Jopa kieltäni sille näytin.
Tais’ naapurin Yrjö ääneni kuulla.
Hän apuun riensi, veti leikkurin
käyntiin. Kauniisti kiitin, mä ruohoa
niitin.
Terä ensin hienosti silpun sivulleen
heitti. Mutt’ sitten. Ei kestänyt kauaa,
se jo tukkoon meni. Mä kiltisti sen
puhdistin. Ihan vaan pikkasen keitti.
Työtäni jatkoin, ahersin. Kohta jo
kuitenkin paskaan polkasin. Tuo
juuttaan naapurin rakki. Aina se vain
tälle pihalle kakki.
En mitään ääneen lausunut. Työtäni
jatkoin, ahersin. Mutt’ sitt’ leikkuri
sammakon palasiksi pisti. Nyt riitti!
Leikkuri sai siihen paikkaan jäädä,
koska melkein jo itkin.
Sitä himpun potkaisin. Kone tuo,
olkoot siinä vaikka tuomionpäivään
asti. Minä grillaisin.
Eikä aikaakaan, kun jo tuo naapurin rakki,
luokseni pinkaisi. Se tuoksut kai haistoi.
Siin’ se istui ja tuijotti, kuolaansa suustaan
valutti.
En lausunut sille sanaakaan, en ollut
huomaavinanikaan. Mokoma rakki,
aina vaan tälle pihalle kakki.
Tais’ koira tuon tuntoni aistia. Se koneen
luokse säntäsi. Jalkaansa nosti ja sen
päälle kusasi. Pitkään ja hartaasti.
En enää voinut olla vihainen. Sen
luokseni kutsuin. Siin’ yhdessä me sitt’
istuttiin. Makkaraa syötiin, kunnes koira
kotiin kutsuttiin.
Sisään astuin. Kone pihalle jäi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olihan toden totta maanantai,
ja naapurin rakki mokomakin muuttui yllättäin
ystäväksi =)
Mie koiraihmisenä pidin juur siitä, että teistä
tulikin ystäviä. Niin ja siitä, että oli NIIN aitoa
ja koettua epäonnea/tekstiä. Siis - osaat Sinä.