Tänään jälleen yksi joutuu jättämään Suomen Big Brother -talon. Häätöuhan alla olevista Suvista, Jarkosta ja Farbodista todennäköisin lähtijä on Farbod. Talon ainoa raitis asukas on kerännyt ennakkokyselyissä ylivoimaisesti suurimman äänisaliin.
Viihdeuutisten nettikyselyssä yli 60 prosenttia vastaajista haluaisi lähettää kotiin Farbodin.
- Faben jutut on jo nähty, myötähäpeä on melkoinen, kun hän esiintyy. Lapsuudesta valehteleminen vaikutti myös minuun negatiivisesti! Fabe pelaa liikaa, ei ilmeisesti tiedä, että päiväkirjahuone-keskustelut näytetään kaikelle kansalle, nimimerkki 62 perusteli valintaansa.
Kyselyn perusteella katsojia ärsyttää erityisesti Farbodin "pelaaminen" ja muille asukkaille valehteleminen. "Tylsäksi" ja "epäaidoksi" moitittu Farbod on monien mielestä talossa yksinäinen, jonka takia hänet kannattaa häätää talosta.
- Hiljainen, muista etääntyvä, käyttäytynyt oudosti viimeaikoina. Vaikuttaa olevan jo aika kypsä BB-taloon, nimimerkki Jonsu arvioi.
- Outo tyyppi. Välillä olevinaan niin kaveria mutta on mielestäni kiero tyyppi, nimimerkki Maisa komppaa.
Vaikka ennakkokyselyjen perusteella kotiin lähtee Farbod, silti tänään talosta saatetaan häätää Suvi tai Jarkko. Kuten aina katsojat valitsevat Big Brother -talosta seuraavana kotiin lähetettävän puhelinäänestyksellä.
Joutuu jättämään Suomen Big Brother -talon
15+18
1
433
Vastaukset
- ropotti.
höhlä juntti peräseinäjoelta. Kaikki pizzerianomistajat antaa Fabelle pojot, niin saanee jäädä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981